lauantai 30. heinäkuuta 2011

You think it, I ink it.

Vitsit, en ole koskaan varmaan ollut näin innoissani bloggaamisesta kuin mitä nyt! Totta kai luonteelleni omaisena piirteenä stressaan sitä, että onkohan tässä nyt mitään selkeää tyyliä tai logiikkaa koko blogissa, vai onko tämä vain sekava ja sotkuinen yhteenveto kaikesta mikä nyt sattuu milloinkin mielessäni pyörimään, mutta luotan sokeasti siihen, että oma, selkeä linja löytyy kyllä ennenpitkää!

Ennen kuin alan vaahdota tämän päivän tekstin pääaiheesta, on pakko mainita viime yöstä. Talo, jossa mieheni kanssa asumme, on muutoin varsin rauhallinen ja tämä seutukin on mitä mainioin (metsää ihan kivenheiton päässä <3), mutta aina silloin tällöin esiintyy poikkeamia... Vaikka missäpä nyt ei? Viime yönä kuitenkin heräsin puoli viideltä aamuyöllä rappukäytävästä kuuluvaan jyskytykseen, minkä lähdettä en tohtinut lähteä sen kummemmin selvittämään, koska mekastus ennenpitkää kuitenkin loppui. Aamupäivällä kaupassa käydessäni kuitenkin selvisi mekkalan osittainen lähde.

Eikä tämä ole edes ensimmäinen kerta kun näin tapahtuu.

Eilen meni myöhälle, ystäväisemme Herkko (nimi vaihdettu) tuli istumaan iltaa ja pojat katselivat sitten yhdessä kaksi ensimmäistä Ilsa -elokuvaa ("Ilsa: She Wolf of the SS" [1975] & "Ilsa, Harem Keeper of the Oil Sheiks" [1976]) ja nauttivat mm. tyrniviiniä. Ennen elokuvailua ehdin kuitenkin naputella miehelle uutta tatuointia ihoon, tällä kertaa Zebrahead -bändin logoa.

Tänään sama meininki jatkuu, vuorossa tällä kertaa "Ilsa the Tigress of Siberia" (1977) ja "Ilsa the Wicked Warden" (1977), viiniä lisää ja illemmalla lupasin väkertää kunnon vegepizzat koko porukalle.

Tänään myös Herkko (nimi yhä vaihdettu) pääsi DIY -tatuoinnin "uhriksi" (täysin vapaaehtoisesti, believe me) ja nyt mulla on jopa runsaammin kuvamateriaalia!

Ja jottei kukaan nyt vallan säikähtäisi, niin pakko muutama rivi naputella siitäkin, notta ei, en ole ammatiltani tatuoija, ja DIY -tatuointeja teen vain harrastemielessä ystävilleni. Olen tietoinen hygieniariskeistä ja noudatan niitä parhaiden mahdollisten tapojen mukaan, ja ei, kukaan ei ole vielä saanut minkäänlaista myrkytystä tai tulehdusta. ;> Jos jota kuta kiinnostaa DIY -tatuoinnit, niin niistä pääsee opiskelemaan täältä. Muistakaa kuitenkin, että tatuoinnit ovat elinikäisiä ja että niiden hoito on jokaisen tatuoidun omalla vastuulla! (Kaikki ihmiset, keitä olen neuloilla tökkinyt, ovat olleet jo entuudestaan tatuoituja. Minä mukaanlukien!)

No niin, nyt kun tämä osio on saatu pois alta, niin päästäänkin niihin itse valokuviin! (Kiitos aviomiehelleni valokuvaajana toimimisesta. <3)

Bändin logo on tässäkin kyseessä, nimittäin kasaripunkorkesteri Descendents.

Ja koska mulla on vielä pari kuvaa tuossa blogikansiossa, niin laitan ne nyt vielä tähän loppuun, koska en muuten niille mitään järkevää paikkaa tästä merkinnästä löydä:

Eilinen kokeellinen kasvismättöherkkusapuska: täytettyä kesäkurpitsaa (täytteenä luontaisestikin kesäkurpitsaa, vaaleaa soijarouhetta, raejuustoa, fetaa ja homejuustoa), kaveriksi ruisleipälämppäri samalla täytteellä, sekä pannulla uteliaisuudesta käristettyjä perunasiivuja. Hyvvää oli, olis pitänyt tehdä suurempi satsi, kun paino tuntuu tästä huolimatta tippuvan. :F

Koska missattiin töllöstä tulevat aamupiirretyt, katsottiin veehooässältä Denveriä. He's my friend and a whole lot more! Kultainen kaheksakytluku! Tällä kannatti aloittaa päivä!

4 kommenttia:

  1. En saanu lapsena välillä kattoo Denveriä koska niissä oli ääninäytteliöinä vinkuiitoja..! Boo. Mutta kasarivhs on jotain hienointa ikinä, löytyisiköhän multakin noita vielä jostain..

    VastaaPoista
  2. Pistin hei sulle tommosen Top 10 Awardin, voit käydä nappaamassa mun blogista jos tykkäät tehdä. ♥

    VastaaPoista
  3. tuo descendents-tatuointi on aivan sairaan hieno!! mulla on heikko kohta bändilogotatuointeihin..onhan mulla itelläki strike anywhere -logo :D jee!

    VastaaPoista
  4. Kafi, siis äidin herkkien korvien ja ärtymystason vuoksi sulta jäi Denverit katsomatta, vai yritettiinkö susta koulia vain "hyvämakuista", kriittistä lasta? ;>

    Jeanette, oo, kiitos! Saattaapi olla että sen jossain välissä ehkä teen, who knows!

    tytti, ei vitsit miten kiva kuulla että tykkäät siitä! Mulla alkoi olla neula/kynä niin vaseliinissa (ja päiväkin oli aika hiostava jo muutenkin) ettei se tahtonut kädessä pysyä ja siksi mielestäni ryssinkin täysin mm. tuon alaosan, mutta naah... Hra H ainakin arvosti, kiva että säkin! Mun miehellä on kans joku juttu bändilogotatuointeihin, tosin niistä kaksi (ZH ja IHOW) on mun tekemiä... x) Mutta silti!

    VastaaPoista