tiistai 28. elokuuta 2012

Hupsistarallaa.

Otsikon nimi ei viittaa tähän kyseiseen blogiin (vaikka erittäin hyvä ja mielenkiintoinen blogi onkin!), vaan siihen, että onpahan taas jäänyt päivitykset tekemättä, ehehe. No, ei se mitään.

Huomenna olisi sitten ensimmäinen päivä kampuksella, huh! Vähän jännittää, mutta sellaisella hyvällä tavalla. Viimeiset kaksi viikkoa olen arkipäivät viettänyt omissa oloissani mieheni aloitettua työt, joten tämähän on käynyt ihan henkisestä valmistautumisesta alkavaan opintorupeamaan. Mitään järkevää en suinkaan ole tehnyt, vaan lähinnä tuijotellut mustavalkoisia zombie- ja hirviöelokuvia ja, no, askarrellut, ollut ja löhönnyt.
... no kävin mä ehkä kerran, kaks kirpparillakin, koska muiden ihmisten hylkäämien tavaroiden hypistely nyt vain on tosi rentouttavaa ja kivaa.
Epätarkka Inkeri, koska en jaksa tarkentaa/huolehtia hyvästä valaistuksesta (aka siirtyä lähemmäs ikkunaa ja luonnonvaloa)/otsani on superiso kun laitan tukkani kiinni. Epätarkasta saa ihan selvän käsityksen että sama ihminen täällä edelleen epäsäännöllisesti naputtelee.
Kissatkin ovat osallistuneet löhöilyyn. Kai nyt riehumisen jälkeen väsyttää: koittakaapa laittaa nojatuolin tyynyt uuteen uskoon noin pienikokoisena.
Ensin meinasin jättää tekemättä tämän meemin, mutta sit se tulikin sama palkinto kahdesta suunnasta, eli tehdään nyt sitten. Ja hei, saanpa lisäpituutta tälle merkinnälle, jee!
Kiitos sekä Jeanettelle että Miumiulle tunnustuksista! Tämän meemin/awardin säännöt lienevät jo aika monille tutut, mutta kertaus on opintojen äiti:
1. The person nominated must share 11 facts about themselves.
2. The person nominated must answer the questions the tagger set for them.
3. The person nominated must choose 11 people to tag and create 11 questions for them to answer. Then they must go to their pages and let them know the were nominated! There are no tag backs!


Mitähän "uutta" faktaa sitä keksisi, hmm.
1. Minulla on paha tapa levittää omaisuuttani ympäri asuntoa.
2. Innostun tosi helposti uusista asioista, mutta ihan yhtä nopeasti se innostus sitten laantuukin.
3. Olen viimeisen viikon aikana koettanut vaihtaa kahvin teehen.
4. Tupakkaa olen polttanut keväästä 2006 lähtien. Sitä ennen en ollut edes maistanut röökiä.
5. Mielipaikkani kotona on keittiö.
6. Olen kirjoittanut päiväkirjaa vuodesta 1994 lähtien.
7. En tykkää keitetyistä porkkanoista, mut kyllä ne menee alas: en ole nirso.
8. Penskana olin ihan koiraihminen, mutta vuonna 2010 tapahtui jotain kummaa ja pum! Kissat varastivat sydämeni tyystin.
9. Mulla on (ainakin) yksi salainen pahe, jonka tässä nyt julkistan: lueskelen silloin tällöin Seiska-lehden nettisivuilta Tuksun blogia. :I
10. Haaveilen streittariudesta, mutta multa puuttuu tahdonvoima (tupakoinnin lopettamisen suhteen nimittäin...).
11. Appelsiinit on hyviä hedelmiä, mutta oon tosi laiska kuorimaan niitä. Siks ne usein jää multa syömättä.

And on to the questions!

Jeanetten kysymykset:
1. Mikä olet horoskoopiltasi ja miten ajattelet sen itse vaikuttavan itseesi?
- Neitsyt. En usko horoskooppeihin, joten en ajattele sen vaikuttavan minuun millään tapaa.

2. Mikä on unelmiesi ammatti?
- Öh. Tota. En oikeastaan tiedä. Baarimikon ammatista joskus haaveilin. Kirjailija?

3. Uskotko yliluonnolliseen?
- Toisinaan. Kristillisen taustani tähden tavallaan kai uskon henkimaailmaan.

4. Mihin uskontoon tunnet lähinnä kuuluvasi?
- Ää. Kinkkinen kysymys, kun en tahtoisi kokea kuuluvani mihinkään tiettyyn uskontoon. Buddhismi on mielenkiintoinen sen perusteella mitä siitä tiedän. Vastaa moniin elämänkatsomuksellisiin kysymyksiini.

5. Jos joutuisit valitsemaan, olisitko kuuro, mykkä vai sokea?
- Mykkä, koska tykkään nähdä ja kuulla.

6. Missä asiassa haluaisit olla ehdottomasti täydellinen?
- En missään. Kaikessa saa ja pitää olla parantamisen varaa. Paitsi no, ehkä olis kiva olla täydellinen itsensä hyväksymisessä sellaisena kuin on.

7. Jos voisit saada MINKÄ TAHANSA eläimen lemmikiksi, niin minkä ottaisit?
- Hepan!

8. Paras asusi Halloweenina, jos juhlit sitä. Jos et, niin jossain muussa tapahtumassa?
- Pakko sanoa etten ole koskaan ollut missään Halloween-kemuissa, tai oikein muissakaan pukujuhlissa, mistä voisi mainita jonkun "parhaimman" asukokonaisuuden. On mulla kyllä kaapissa jemmassa yks puku mitä tahtoisin käyttää, mut... tilaisuutta odottelen yhä.

9. Missä kaikissa maissa olet käynyt?
- Eestissä, Ruotsissa, Tanskasa, Ranskassa, Saksassa, Espanjassa, Baskimaassa, Irlannissa, Pohjois-Amerikassa, Irlannissa.

10. Valkoinen, maito vai tummasuklaa?
- Riippuu mielialasta. Useimmiten tumma, toisinaan valkoinen. Jos ei muuta ole tarjolla niin sit maitosuklaa.

11. Kaupunki/maa jossa voisit elää loppuelämäsi?
- Dublin/Irlanti. Ei varmaan tullut yllätyksenä kenellekään.


Miumiun kysymykset:
1. Mikä on villeintä, mitä olet tehnyt?
- Oon aika pliisu ja tylsä ihminen. Varmaan se, kun kaverit yllytti ottamaan nännilävistyksen keväällä 2006.

2. Mitkä kolme asiaa haluaisit vielä tehdä elämäsi aikana?
- Kirjoittaa kirjan, asua ulkomailla, valmistua yliopistosta.

3. Miksi ihmiset kiusaavat toisiaan?
- Koska syvällä sisimmissään kaikki on vain kateellisia ja epävarmoja.

4. Kumpi on parempi, antaa ymmärtää vai ymmärtää antaa?
- Äh, riippuu kai tilanteesta. Ei kyllä kumpikaan kuulosta mun korvaan paremmalta. Antaa ymmärtää?

5. Teko, jota kadut yli kaiken?
- En kadu mitään! Jos katuisin, niin katuisin monia asioita. Mutta kyllähän nekin asiat mitä mahdollisesti katuisin (jos katuisin) ovat tehneet musta sen henkilön joka nykypäivänä olen. Oliko tarpeeksi monimutkaisesti ja ympäripyöreästi sanottu?

6. Elämäsi kaunein tapahtuma?
- Moni varmaan sanois että ~häät~, mutta mä sanon että se, kun mieheni kosi mua.

7. Millaiset häät haluaisit? Vai haluatko ylipäätään?
- Sain sellaiset häät kuin halusinkin! Hähää!

8. Mikä saisi sinut syömään Pelkokertoimestakin tuttuja toukkia/hämähäkkejä/torakoita?
- Ei MIKÄÄN. No, ehkä maailmanrauha.

9. Mitä sanonta "Suosi suomalaista, potki pakolaista" sinussa herättää?
- Että suomalaiset on ahdasmielisiä idiootteja.

10. Mitä on erilaisuus?
- Hyi miten vaikea kysymys! Sitä ettei ole samanlainen.

11. Loppuviikon suunnitelmat?
- NO. Huomenna aloitan opinnot yliopistolla! Tai ehkä pikemminkin vaan hengaan siellä ja kiertelen infotilaisuuksia. Torstaina samaa, perjantaina samaa... Viikonlopulle ei mitään suunnitelmia.


Ai pitääkö munkin jonkinlaisia kysymyksiä kehitellä tähän? Notota...
1. Oletko ylpeä suomalaisuudestasi? Jos olet, niin miksi? Jos et, minkä takia näin on?
2. Oletko taiteellisesti lahjakas, millä saralla? Jos et, niin millä alueella tahtoisit olla pätevä?
3. Mitä tekisit jos saisit viettää päivän julkisuuden henkilönä?
4. Ensimmäinen ihastuksesi?
5. Noloin paheesi/tapasi?
6. Mitä nettisivustoa (FB, Blogspot, Twitter, Instagram, Tumblr jne.) ilman et tulisi toimeen?
7. Esineet, mitä laukkusi sisältää?
8. Harrastus, joka on kiinnostanut sinua jo kauan, jota haluaisit mahdollisesti harrastaa mutta jota et ole saanut aikaiseksi aloitettua syystä tai toisesta? Miksi juuri se harrastus?
9. Jos kuolemasi varmistaisi maailmanrauhan, heittäisitkö ilomielin henkesi?
10. Kerro paras muistosi lapsuudestasi.
11. Miten sinut saa iloiseksi?

Olen nyt ihan supertylsä, enkä tagaa ketään. Anteeks. Mutta olkaa niin hyvät ja vastailkaa kysymyksiin tuohon kommenttiboksiin! Olisi kiva kuulla mitä tyypit näihin keksii vastaukseksi. Kiitos ja anteeksi!

9 kommenttia:

  1. Moi Säilä :D
    Kun NaNoWriMo seuraavan kerran alkaa niin nyin sinut mukaan siihen toteuttamaan kirjankirjoitusunelmaasi :3 (Pystyt siihen!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, NaNoWriMo! Olen kyllä jo vuosia haikaillut siihen osallistumisesta... jotenkin se on aina vain jäänyt, heh. Nyi vaan, muistuta hyvissä ajoin!

      Poista
    2. Jess! Viimeksi houkuttelin H-P:n mukaan ja hän kirjoitti tosi hyvän tarinan (ite en oo vielä ehtinyt lukee) omasta sarjishahmostaan Devonista.
      http://hannapirita.vuodatus.net/page/devonwrimo
      Hän ei ollut aikasemmin kirjoittanut, mutta tunsi hahmonsa hyvin. Eli mahdollista on kyllä ekakertalaisellekin. Jos pystyy kaksi tuntia per päivä varaamaan niin varmasti onnistuu. Ite tosin viime vuonna jumitin puoli kuukautta ja kirjoitin jossain 5 päivässä koko jutun 6 tuntia per päivä...
      Tuloksena oli tämmöstä ihme tyttörakkaushöpöilyy:
      http://muffintrapnano2011.tumblr.com/

      Nanoo on kiva tehdä kun on kavereita ja suomen kirjoittajilla on kiva foorumi ja voi olla paikallisia tapaamisiakin, jotka on ihan parhaita.

      Marraskuussa siis alkaa tämä jännyys :D Muistuttelen sitten taas uudestaan.

      Poista
  2. Hähähää mukava tietää etten ole ainoa joka vakoilee silloin tällöin Tuksua seiskasta :D.Aika nolo juttu myöntää että sorrun tuohon kaikesta uhosta huolimatta.Joku siinä "white trash"- kulttuurissa vain kiehtoo :I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on nimenomaan se white trash -meininki mikä siinä kiehtoo... En käsitä. :I Onneks en oo ainoa tapani kanssa. Tosin sun identiteettisi pysyy salassa tämän asian suhteen, toisin kuin meikäläisen, eh...

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Thanks! They're my babies, the grey one is called Viski (or "Whiskey", haha) and the orange-striped one is Vinyyli ("Vinyl", or just "Vili" between friends, haha). :>

      Poista
  4. Aww, nice names. I like them! haha, one of mine is named "Baileys", so i guess Viski is better xP

    Oh, and, i think im in love with your chestpiece tat! looks awesome!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yeah, I noticed! Baileys is an awesome name as well. :'D A friend of ours wondered why we didn't name Vinyyli as Rommi (=Rum) since Viski is called, well, Viski... Would have been a great pair, althought it would have probably suggested that we could possibly have a drinking problem... but Vinyyli is still better, I think!

      Thank you, I myself at least love the chestpiece. Hurt like hell but was worth it!

      Poista