lauantai 1. joulukuuta 2012

No regrets.

Puhuttiin tuossa irkissä just parin kaverin kanssa siitä, kuinka vissiin nyt olis pitänyt tulla maailmanloppu Mayojen tai joidenkin mukaan ja siitä, mitä kukin tekisi jos tiedettäis että maailma on loppumaisillaan. Että mitä sitä vielä kiirehtis tekemään ennen kuin kaikki on ohi. Toki ihan ensimmäisenä kyynikko ja skeptikko sisälläni nosti päätään ja ajattelin oitis, että mitä järkeä tehdä mitään, kun ei siitä jäisi kuitenkaan mitään näyttöä tai muistoa jäljelle, ei ketään ketä muistais että olen tehnyt jotakin hienoa tai jännittävää tai uskomatonta. Tietysti sain heti moitteita siitä, että mistäs minä voin tietää ettei kuoleman jälkeen muka ole elämää, mutta loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, ettei mulla suoranaisesti ole mitään tarvetta tehdä, nähdä tai kokea mitään tuollaisessa kuvitellussa tilanteessa. Kyllä mä varmaan lähtisin esim. kuumailmapallolennolle jos mulle siihen tilaisuus tarjoutuisi, mutta ei se ole mulle mikään sellainen must do -asia, joka olisi ehdottoman pakko kokea tai muuten elämäni ei ole ollut minkään arvoista. Ei musta tekemämme asiat tai omistamamme tavarat arvota elämiämme, ei niiden pitäis olla mikään arvostuksen mittapuu. Toki mietin usein että kun tuntuu siltä etten ole saavuttanut elämässäni mitään, kun ei ole perhettä, ei ammattitutkintoa, omistusasuntoa tai edes omaa autoa (saatika ajokorttia, mind you), ei vakituista työpaikkaa tai yhtään mitään tuommoista, mutta ei sekään arvota mua tai elämääni. Mä olen ehtinyt nähdä vieraita maita muutamia kappaleita, käydä roadtripillä Suomessa, käynyt teatterissa ja valvonut ulkona koko yön, juonut muistini (kerran!), istunut urheiluauton kyydissä ja kulkenut monensadan kilometrin matkan moottoripyörän kyydissä, saanut kokeilla ajaa moottorikelkkaa, asunut monessa eri kaupungissa ja opiskellut monia eri aloja, jotka kaikki ovat vain lisänneet kokemuksiini ja elämyksiini. Olen opiskellut vieraita kieliä ja päässyt yliopistoon, käynyt teatterissa, cosplayannut, larpannut ja nähnyt millaista meininki on helluntaiherätyksen iltahartauksissa. Olen osallistunut katolisen kirkon sunnuntaisaarnaan, ollut tatuoitavana ja ottannut nännilävistyksen kaverin kaverin vessassa, kääntynyt kasvissyöjäksi ja kirjoittanut ensimmäisen vedoksen kirjasta. Oon varmasti tehnyt paljon kaikenlaista muutakin, mutta nämä nyt tuli äkkiseltään mieleen.

Totta kai ihmiset kokevat asiat eri tavalla ja varmasti moni noista edellä listaamistani asioista on ihan pffft-peruskauraa monen teidän mielestä. Mutta just ne ihan kaikista tylsimmätkin ja tavallisimmatkin asiat ovat kokemisen arvoisia. Kaikki kokemukset ja teot ja ihmiset keitä me tapaamme ovat vain plussaa kaikkeen siihen, mitä me nyt jo olemme tähän päivään mennessä kokeneet, ja juuri ne asiat ovat tehneet meistä sitä mitä me nykyisin olemme. Tietysti elämään mahtuu paljon sellaista, mikä ei ole niin mieluisaa ja sitä tulee ajatelleeksi, että onpas taas aikamoista kuraa kaikki mitä kohdalle osuu, mutta mä taidan pohjimmiltani olla aika tyytyväinen silti elämääni, vaikka välillä ruikutankin turhasta ja kaipailen jotain maallista materiaa tai mitä vaan. Mä olen tyytyväinen: mulla on rakastava aviomies ja (vuokra-)asunto, joka tuntuu kodilta; kaksi mahtavaa kissalasta, perhe jota rakastan, katto pään päällä ja ruokaa jääkaapissa, sekä saan tehdä sitä mitä haluan. Joo, on tää aika jees. Mutta en mä sano, että ok, tää oli nyt tässä, koska niin ei ole. Oon varma, että tuun vielä kokemaan kaikenlaista jännää, näkemään ihmeellisiä ja hienoja asioita ja tapaamaan uusia, mielenkiintoisia ihmisiä. Kyllä mä ihan avoimin mielin tulevaisuuteen suhtaudun.

Mitenkäs te? Oletteko tyytyväisiä, vai vieläkö on hirveästi nähtävää ja koettavaa? Mitä te tekisitte jos saisitte kuulla että maailma loppuu esim. kuukauden kuluttua?

6 kommenttia:

  1. Oi missä irkkailet? Jos haluut niin voit tulla #impivaaralan (ircnet) kanavalle joskus. Siellä on yleensä vaan mie ja Mirapapa.

    Itteä on vähän kaihertanut etten oo ollut oma itteni tarpeeksi mutta nyt on sekin asia korjaantumassa hyvää vauhtia. Mitään valtavaa tavoitetta ei tuu mieleen, mutta olis kiva nähdä kaikki ystävät joita ei ole nähnyt pitkään aikaan ja tehdä lettui impivaarassa ennen loppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oon aika laiska irkkaamaan, mutta ircnetissä toisinaan kun jaksan laittaa Trillianin päälle. Sit roikun yhdellä roolipelikanavalla, mutta sinne meen aina yhen hölmön chatclientin kautta ku se on vaan niin helppoo. Mutta tuun kyllä piipahtaan #impivaaralassa!

      Oi, Impivaaran lettukestit, toi on hyvä!

      Poista
  2. Mä haluaisin pystyä opiskelemaan, asumaan yksin omillani, asumaan joku päivä kumppani kanssa, lukemaan ranskaa, englantia, espanjaa, ehkä latinaa ja kiinaa. Sitten haluaisin päästä terveellisesti normaalipainoon. Kääntyä kasvissyöjäksi (oon haaveillut tästä kohta kahdeksan vuotta). Oppia valokuvaamaan, piirtämään, maalaamaan. Ja haluaisin saada lisää tatuointeja (uskallusta ja rahaa mennä ottamaan ne) ja lisää lävistyksiä. Pidemmät rastat. Ja asua ja käydä ulkomailla vähän kaikkialla.

    Ja tietty ennen kuin maailma loppuu ja kuolee, koska en koe kokeneeni niin paljoa positiivisia asioita vaikka oonkin suhtkoht tyytyväinen ja onnellinen nykyisin. Ihana kirjoitus muuten tämä sulta! Ihan mahtava idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos! Nää oli jotain näitä myöhäisillan pohdintoja joiden aikana koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen itsestäni. Tietty sit kuitenkin tosipaikan tullen olisinki ihan hädässä ja tuntuis etten oo tehnyt mitään, ja unohdan autuaasti kaikki nää mun syvälliset pohdinnat, pöh.

      Poista
  3. Ihana postaus! Mä kyllä varmaan oikeasti sekoiaisin jos saisin varmuudella tietää maailman loppuvan kuukauden kuluttua, ehkä ihan vaan lasten takia. Vaikkakin tää nykymeno on melko lailla karseeta on kuitenkin niin paljon kaikkea ihanaa, mitä mun lapset ei ole ennättäneet kokea ja niiden asioiden ajatteleminen aiheuttais sen sekoamisen. Mutta jos en sekoais, niin varmaan lastaisin kotini täyteen sipsejä, limua, kaikkea epäterveellistä ja sit varmaan kyllä jotain terveellistäkin ettei tulis kamalan huono olo, ja ostaisin tupakkaa! ja viettäisin epäelämää kotona, miehen,lasten, koirien ja pupujen kanssa. Tuskin mitään revittelyjä, paitsi tietty se tupakointi. Oikeesti, vaikka siitä jaksankin nurista, tykkään epäelämästäni. Mutta toivoisin kyllä eläväni sen päivän, kun marssin Tiimariin ostamaan uusia kyniä ja kumeja saatuani opiskelupaikan H:gin Yliopistosta. Niin, ja lisäksi tietenkin sen päivän, kun veganismi on mainstreamiä ja lihikset ovat marginaalissa, jos sielläkään :D Toisaalta, mitä näilläkään sitten enää väliä, jos maailma loppuisi?
    xoxo, Raisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aivan mahtava kommentti tämä! Mut toivotaan ettei koskaan saada tietää tarkalleen koska maailma loppuu, pitäis muutenkin varmaan pyrkiä elämään silleen ettei jäis mitään mitä katua ja että olis pohjimmiltaan tyytyväinen kaikkeen. Epäelämät kunniaan!

      Poista