lauantai 5. tammikuuta 2013

London calling!

Mä en ole käynyt kertaakaan Lontoossa. Se on ollut listalla jo pitkään, mutta jotenkin olen sen aina sivuuttanut. Oikeastaan en edes matkustele paljoa, aiemmin tuli reissattua lähinnä perheen kanssa, mutta kummasti miehen kanssa olen päätynyt lentokoneeseen useammin kuin kerran. Joulukuun 27. päivänä eli sinä aamuna kun olin valmistautumassa matkaamaan Rajamäelle ystäväni luokse, mies tunnusti ostaneensa meille (vahingossa) liput Senses Failin keikalle Lontooseen ens toukokuussa yrittäessään ihan vain katsoa kuinka se lippujen tilaus onnistuis. No, mulla ei ole mitään tätä vastaan ja lentoliputkin tuli sit hankittua vielä samana päivänä, eli Lontooseen oltais sit suuntaamassa 21.-31.5. Aaaahhhhh jänskättää!
Senses Fail soittaa siis 30. toukokuuta Camdenissa ja asdfghl can't wait. Vaikka ko. bändi mulle melko uusi tuttavuus onkin, niin olen mä silti aika hävyttömän innoissani tästä.

Tietty noihin aikoihin on varmasti jotain muutakin jännää keikkaa tarjolla Lontoossa, joten on hyvin todennäköistä että päädytään jollekin toisellekin keikalle tuon lisäksi, heh.

Tiedän että lukijakunnastani on useampikin käynyt Lontoossa visiitillä, joten oliskin kiva kuulla teidän mielipiteitä ja kokemuksia ja ennen kaikkea suosituksia kaupoista, rafloista, nähtävyyksistä sun muista. Kommentoikaa, kertokaa mielipiteenne ja suositelkaa, mainostakaa jos on mielessä jotain minkä arvelisitte vähääkään minua kiinnostavan!

(Kuvat Googlesta.)

4 kommenttia:

  1. Moik! Ihanaa, että pääset Lontooseen! Itse en ole käynyt siellä välilaskuja lukuunottamatta, joten en voi juurikaan auttaa, mutta täältä varmasti löydät parhaat ravintolat: http://www.happycow.net/europe/england/

    Nauti matkastasi jo etukäteen!!

    xoxo,

    Raisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitos linkistä! Vilkuilenkin sen jo etukäteen läpi, aivan varmasti löytyy ne parhaat ravintolat tuolta!

      Poista
  2. Yhyy, Memphis May Fire soittaa tuola samassa mestassa 23. päivä, vois nopeasti hippasta sinne ennen Toronton matkaa :D

    Teillähän on mukavan pituinen reissu suunnitteilla, joten suosittelen ihan vaan kävelemistä paikasta toiseen, silloin löytää kaikista parhaiten kaikista siisteimmät paikat! Mutta Brick Lane on ainakin semmoinen paikka, jossa pitää käydä tuon Camdenin lisäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, totta kai tulet poikkeamaan Lontooseen noihin aikoihin sitten myös että voidaan pyöriä porukalla päivä tai kaks Lontoossa yhdessä! Memphis May Fire ei ole mikään suursuosikki, vaikkakaan en kyllä pistäis pahaksenikaan käydä kattomassa livenä. Noo, pitää kattoa tuleeko muita houkuttelevia keikkoja tarjolle!

      Käveltyä tulee varmasti, muutkin reissut ovat menneet aika pitkälti kenkien kuluttamiseksi, joten eiköhän tämäkin. Brick Lanen pistän korvan taakse ehdottomasti, kiitti vinkistä!

      Poista