torstai 24. syyskuuta 2015

No en minä nyt välttämättä hukkua välittäisi.

Ihime olo. Viikon verran hyväfiilis-putki ja sit ohops, yks kaks ahdistaa. No, ainakaan mikään ei ole muuttunut. Täti Terapian mielestä itse lietsoin tämän olon takasin itselleni. Voihan se niinkin olla, joskaan mitään en myönnä.

Tälle päivälle oli vaikka ja mitä ohjelmaa, terapiaa, kyyditystä (autokyyti, you pervs), sushia ja tatuointia, ja vaikka niinkin kivalta kuin se kuulostaakin niin aamulla onnistuin ahdistumaan tapahtuvien asioiden määrästä. Ihan liikaa oli kaikkea lautasella, ei sitä vain pieni ihminen kaikkeen pysty. Terapiassakin oli semmoi olo että nyt ei tuu hyvä käynti, ja vainoharhailin koko ajan saapumattomia viestejä ja eäh. En mä onneksi ollut ketään äkkiperumisellani tällä kertaa suututtanut (ihana G), mut silti olo on jotenkin tukalan epämukava.

Vieläkin vaan jatkuvasti fiilis siitä miten epäkelpo yhteiskunnan yksilö olen. Enkä välttämättä edes yhteiskunnan, vaan ihan yleisesti sosialisointiin epäkelpo. Ahdistun ja perun asioita, saan syytteitä tekosyiden keksimisestä ja mietin vaan sitä, millainen rasite oon kaikille kun angstaan ja ulisen ja mitä vielä. Oon sekava ja hankala. Puhun liikaa ohi suuni ja ihmiset käyttää sitä mua vastaan. Ja sit se ainoa piirre vanhasta minusta joka saattaa olla vähän komenteleva ja tiuskiva, jos meen jotain sanomaan ja saan huutoa takas niin meen ihan lukkoon ja alan vahdata itseäni ja käytöstäni entisestään, ettei vaan tule toistumaan. Minkä minä sille voin että haluan olla pidetty ja helppo ihminen, jonka kanssa on kiva olla. Mutta onhan se silti nihkeetä jos on taas joku asia jota pitää käytöksessään tarkkailla. Tarkkaileeko muutkin?

Voispa sitä vaan ottaa ja lähteä ja kadota. Omaa päätään ja ongelmiaan ei pääse pakoon, sen mää oon huomannu ja oppinu kantapään kautta, mutta ainakaan en piinaisi muita ihmisiä läsnäolollani. Olisi muilla helpompaa.

NIIN, ja sekin taas tuli mieleen että hirvittää se, että mitä kun tuo nykyinenkin mies huomaa mimmoi älytön nilkki pohjimmiltani oon, rasittava tapaus jne. Oon edelleen vahvasti sitä mieltä että kun minuun joku hyvin tutustuu ja näkee sen ns. "oikean minän" niin ottavat jalat alleen. Huwah. Vois alkaa piirtää kiville naamoja ja puhua niille.

Loppuun vielä kuitenkin vähän jotain positiivista, jotka ovat piristäneet meikän päiviä:

- Poikakaverijeejee kertoi kehuneensa ainakin viidelle ihmiselle sitä, miten ylpeä on mun Naamakirjattomuudesta!
- Poikkis antoi lekurilleen krediittiä kasvispainotteisesta ruokavaliostaan, jota minä luotsaan.
- Puhuin eilen molemman velipojan kanssa puhelimessa, tuli ihan sairaan hyvä mieli. Veli ykkönen muuttaa samaan kaupunkiin ens viikonloppuna ja suunniteltiin jo kaikkia hengailuhetkiä sen kanssa. Veli kakkonen antoi aiheen tatuoinnille, joka sille jossain välissä kai tehtäis, ja puhuttiin tapaamisestakin. Johan viime kerrasta on jo aikaa.
- Vanhan taidekoulukaverin suosittelema levy, Perusjätkien "Kotikutone". Suomiräbää oulummurteella, ah.
- Apteekki piti lupauksensa ja tilasi mulle Dettolin vuorokaudessa. Ny tuli viestiä just että ois noudettavissa.

Kai mää oon tän myötä vähän paremmalla tuulella että lähen kumminki sinne sushille, ku kerta G tarjoaa. Don't mind if I do.

2 kommenttia:

  1. En ehkä voi sanoa että millainen oot silloin kun sun kanssa juttelee kasvokkain tai puhelimessa tai muuten, mutta ainaskin oot kyllä ihan maailman parasta kirjekaveriainesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan ihana Iines. You're making me blush. ❤

      Poista