maanantai 13. elokuuta 2012

Kissoja ja kirjoja.

En olekaan hetkeen vaahdonnut kirpparilöydöksistä, vaikka paikallisia kirpputoreja tulee koluttua varsin ahkeraan. Tänään osuin kyllä muhkeaan kultasuoneen, että ihan jo sen takia pitää tehdä oma merkintä blogiin ja samaan syssyyn postata parit asiaankuulumattomat kuvat lojumasta pois työpöydältä.
Kirjoja! No ok, ostin muutakin (mm. vaatteita!), mutta ne eivät nyt tässä tapauksessa liene relevantteja, joten näillä mennään. Yhdessä pöydässä kaupiteltiin Terry Pratchettin englanninkielisiä pokkareita oikein urakalla ja vielä alehintaan, joten kahmaisin mokomat parempaan talteen.
Discworld-kirjat ovat jotain suurinta herkkua, vaikka näin suomea äidinkieltään puhuvalle alkuperäiskieliset teokset tuottavatkin toisinaan hieman päänvaivaa. Tosin olen kuullut myös väitöksen että jopa englanninkielisillekin joskus Pratchettin lukeminen olisi hieman kinkkistä! Kai se riippuu lukijasta. Mutta sama se, sekä suomeksi että englanniksi kelpaavat, molemmilla kielillä tullut jo lueskeltua. Kokoelmani kasvaa~!
Ja pari muutakin Pratchettia nappasin mukaan, kun olivat tyrkyllä. Yksinäinen olohan niille olisi siinä hyllyssä kahdestaan tullut!
Ja tämä... En tiedä yhtään mikä tämä on ja miksen ole aiemmin törmännyt tähän, mutta suurena epäkuolleiden ystävänä oli ehdottomasti ostettava. Takakansi lupaa seuraavaa:

"THE END OF THE WORLD - WITH FLESH-EATING ZOMBIES!
In the near future, a desperate and ever-more controlling UK government attempts to restore a sense of national pride with a New Festival of Britain. But construction work on the site of and old church in south London releases a centuries-old plague that turns its victims into flesh-hungry ghouls whose bite or scratch passes the contagion - a supernatural virus which has the power to revive the dead - on to others.

'The Death' soon sweeps across London and the whole country descends into chaos. When a drastic attempt to eradicate the outbreak at source fails, the plague spreads quickly to mainland Europe and then across the rest of the world.

Told through a series of interconnected eyewitness narratives - text messages, e-mails, blogs, letters, diaries and transcripts - this is an epic story of a world plunged into chaos as the dead battle the living for a total domination."


Pitää jossain vaiheessa ottaa luvun alle, kunhan ensin noista muista keskeneräisistä opuksista selviän!
... ihan kuin en muutenkin lukis jo aivan riittävästi, haha. Kaiken aikaa joku kirja sylissä, tämmöstä tää vähän on. Noku on niin älyttömästi kaikkea luettavaa! Liian paljon kirjoja, liian vähän aikaa!
Ja Viski väijyy verhon takana ikkunalaudalla.

Lukaisin kuluneen viikon aikana Nälkäpeli-trilogian. Jotenkin koko sarja oli multa mennyt ihan ohi tähän asti, kunnes sit sain kaverin siskolta lainaksi kaksi jälkimmäistä osaa. Tietenkään en tätä tiennyt lainausvaiheessa, vaan vasta kun selailin kirjoja kotosalla kävi sekin asia ilmi. No, kirjastoon vain, onneks oli eka osa lainattavissa saman tien ja saman päivän aikanahan minä sen sitten ahmaisin (suomeksi). Sitä seurasi sitten kakkos- ja kolmososat englanniksi, ja tänään aamulla lopetin kolmannen lukemisen. Olihan siinä. Ymmärrän kyllä mistä jengi on innoissaan, ja ymmärrän myös yhtäläisyydet Battle Royale -elokuvan kanssa. En mä silti kyllä niitä samaan kategoriaan niputtaisi, vaikka vähän kirjailija samoilla jäljillä nuuskikin, mutta kyllä se siitä sit tavallaan ihan omaksi erilliseksi pelikseen irtaantui. Ekasta osasta tykkäsin kovasti, kakkoskirja "Catching Fire" jätti aika kylmäksi, mutta kolmas, "Mockingjay", piti kyllä otteessaan loppuun asti. Kannattaa lukaista.

No, se kirjoista. Loppuun läjä kissoja.
Super-soma Vinyyli siinä poseeraa karvamatona ja rennosti ikkunalaudalla pötköttäen. Vilistä on tullut joku huomionkipein mammanpoika koskaan. Silloin kun se meille tuli n. vuoden ikäisenä se reppana piileskeli ensin parisen viikkoa ammeen alla mouruamassa ja senkin jälkeen aristeli kosketusta ja luokse tulemista. Sylikissahan se ei vieläkään kyllä ole, mutta puskee kyllä ahkerasti käsiä ja jalkoja ja hakee huomiota ja rakkautta. Välillä hä tunkee viereeni nojatuoliin kun luen, ja nukkuu mieheni tyynyllä jos olen mennyt yksin alkuillasta nukkumaan. Vili on mun miäs!
Viski sen kuin kasvaa ja kasvaa... Se painaa enemmän kuin Vili, vaikka on vielä säkäkorkeudeltaan hieman matalampi. Tai no, en tiedä, olisikohan tuo jo kasvanut isoveikan kokoiseksi. Solakka ja rottamainen se on vieläkin, vaikkakin odotan että napero tuosta vielä kokoa kasvaa. Jos ei muuten, niin ainakin levenee, hehe. Ainakin sen ruokahalu on ihan sitä luokkaa että luulisi painon nousevan taivaisiin. No, toivottavasti ei.

2 kommenttia:

  1. Pratchetissa on hauskaa se että se vilisee niitä kaikkia kummia sanoja ja ihme sanaleikkejä koko ajan. Tosi hyvä löytö :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, totta! Välillä tuntuu hieman raskaalta lukea Pratchettia alkuperäiskielellä, kun ei kaikkea ihan ymmärrä ja sit turhauttaa. Mutta siitä viis, kovasti Pratchettista tykkään ja siksi herran teoksia hyllyyni haalinkin. :3

      Poista