torstai 24. tammikuuta 2013

Tammikuuta tähän mennessä.

Ette kuitenkaan saaneet tarpeeksenne noista edellispostauksen ihan surkealaatuisista kännykkäkamerakuvista, joten nyt saatte niitä lisää!
Vitsit, oon ollut ihan supertoimelias tänään. Tuntuu etten ole saanut aikaiseksi mitään suurta ja mullistavaa, mutta silti on sellainen olo kuin en ihan hyödytön olis kuitenkaan ollut. Vaikka aamupäivä menikin lähinnä jumittaessa koneen äärellä ja itseään kootessa ja päivään valmistautuessa niin onneks sit olokin koheni siitä.

Tänään mulla alkoi taas yksi uusi kurssi, Työelämän retoriset taidot ja huh miten se kurssi meinaa työllistää. No, onpahan sit viisi opintopistettä taas tiedossa. Mitään en oikeastaan ko. kurssista tiennyt ennen harjoitusryhmän alkua vaikka yritinkin kovasti kurssikuvausta silmäillä ja vieläkin tuntuu että olen vähän pyörällä päästäni, mutta ei se mitään. Vaikkei aihepiiri ihan sitä mun ominta alaa olekaan tuntuis meillä silti olevan kiva ryhmä ja hyvä ryhmähenki (etenkin ryhmän sisällä kootussa miniryhmässä, jes) ja jo se pelkästään motivoi aika kummasti. Koulun jälkeen käväisin huvikseni pääkirjastolla ja sieltä tarttui mukaan yksi kurssin kolmesta kirjasta, joten pääsen ainakin alkuun. Ensi viikoksi pitäisi väsätä kokouskutsu aiheesta "Toimintasuunnitelma ja budjetti" ja kertailla kokoustekniikkaa. Mun tapauksessa kertaus tarkoittaa opiskelua.

Kirjastosta raahasin ruhoni Postiin ja kävin lähettämässä Pinkkikselle postia (terveisiä vaan) ja kun energiaa tuntui vieläkin piisaavan ni poikkesin Lidliinkin. Nyt kotona ollessa ehdin kirjata ylös edellämainitsemaani kurssiin liittyvän tuntikirjanpidon, kirjoittaa yhden kouluaiheisen foorumipostauksen (ihan totta, tää liittyy yhteen toiseen yliopistokurssiin!) ja kirjoittaa kalenteriin ylös kirjaston kirjojen palautuspäivämäärät ja viimeksi kuultujen tenttien ja deadlinejen päiväykset. Vielä ajattelin ahkeroida mm. tämän artikkelin kimpussa ja sen jälkeen lukea, sillä tota lukemistahan riittää... Sitäkin pitäis kai opetella jotenkin aikatauluttamaan, hmm.
Aijoo ja hei! Muistatteko tämän postauksen ja siellä mainitsemani huomion arvosanojen odottelusta? Sain viimein arvosanan sille eniten jännittämälleni esseelle ja voin kyllä sanoa että olen enemmän kuin tyytyväinen! Se meni odotettua paremmin, vaikka tunsin olevani ihan hukassa sen kanssa, huh... Iso kivi vierähti sydämeltä, ei tarvitse enää tuota murehtia, ihanaa!

Tää on ihan käsittämätön olo kyllä. Tavallaan stressaa ja ahdistaa toi kauhea työrupeama kun noita nyt on alkanut tohon kertyä kaikennäkösiä tehtäviä ja projekteja, mutta toisaalta olen ihan haltioissani. Viime syksy oli aika sellaista kevyttä hölläilyä, mutta nyt näyttäis siltä, että sitä saa ihan tosissaan tehdä töitä ja opiskella. Tästä mä tykkään!

6 kommenttia:

  1. Voi Fallen London :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ................. no niinpä. :'D Pitäis varmaan tehdä oma tag sille, kun tää on jo toinen kuva mitä postaan siitä.

      Poista
  2. Haha, ehkä :'D "viikon peliuutiset"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo! "Sitten viikon peliuutisiin. Lontoossa on tapahtunut jänniä! Painajaiseni nousivat taas kasiin ja jouduin state of some confusioniin, jonka jälkeen sain jatkaa jälleen ambitionini seuraamista..."

      Poista
  3. Musta olisi joskus niin mukavaa tulla tapaamaan sua Vaasaan.

    - Piki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, niin mustakin! Olisi kiva saada viimein esitellä sut T:lle ja näyttää sulle Vaasaa ja käyttää kirpputorilla ja ja.

      Poista