keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Mitalin paikka.

Arvatkaapa mitä mä tein eilen!

No olin tupakoimatta!!

Tulin ajatelleeksi että en kyllä muista koska viimeksi olisin ollut tupakoimatta edes yhden päivän verran. Ehkä joskus kaksi vuotta sitten? Apua. Sit päätin eilen että en mä voi sitä loputtomiin lykätä sitä yhtä savutonta päivää (koska pienistä tavotteistahan tässä on ihan ensi alkuun lähdettävä!)
Oho, näemmä Bloggerin kuvanlisäystyökalu on muuttunut tässä yön aikana. No, katsotaan mitä tapahtuu. En oikein tiedä miten olisin voinut kuvata tekstiä tukevaa kuvamateriaalia savuttomasta päivästäni, joten saatte nyt sit ihastella allekirjoittanutta kissan kanssa. Nyt näkyis niitä keltaisia silmiäkin sit! (Ja nolottaa myöntää, mutta tuo sinapinkeltainen neuletakki on ihan yksi mun lempparivaatekappaleista tällä hetkellä... Mitähän mulle oikein on tapahtumassa...)

Ei kyllä oo helppoa tupakoimattomuus. Mulla on askissa ollut yksi savuke jäljellä maanantaista asti ja eilen pohdiskelin vain että ostaisko seuraavaksi sätkiä, vaikkei oikein niihinkään olisi varaa. Sit alkoi suututtaa ettei tahdo ees yksi savuton päivä onnistua ja sit kismitti se, että miksei muka onnistu ja äh. Tein tilapäivityksen asiasta Facebookiin: Mulla on ongelma. En uskalla nousta koneen ääreltä koska pelkään että meen heti sit (päivän ekalle) tupakalle. Miks mun on niin vaikeaa olla päivääkään polttamatta? :c Koska tiettyhän asiasta kuin asiasta kuuluu nykypäivänä vikistä sosiaalisessa mediassa. Sainkin hurjasti kyllä vinkkejä ja rohkaisua, kiitos kiitos!
Mieskään ei hirveästi tullut vastaan, vaan tarjosi tupakkaa omasta askistaan. Olenhan mä ennenkin kotona vikissyt että kun tahtois lopettaa ja uliuli ei pysty ei onnistu, niin ei mikään ihme ettei toisellakaan tahdo riittää usko siihen, että onnistuis. Mutta silti alkoi kismittää niin paljon että pelkällä sisulla päätin olla päivän sauhuttelematta, pöh!
Aamupäivä teki kyllä tiukkaa. Ehkä se oli just se päätös että tänään en tupakoi. Mietin vaan että se on vain loppujen lopuksi yksi päivä mun elämästä. Juurruin aika tiukasti koneen ääreen, koska heti kun tekeminen loppuu niin alkaa tehdä mieli tupakkaa. Olin luvannut käydä kaupassakin ja toi ulos lähteminen on kanssa yks vaikein asia tehdä ilman tupakkaa... Siitä on tullut niin rutiini, että pistää tupakan palamaan saman tien kun astuu alaovesta pihalle. Yöpöydän laatikosta löytynyt purkkapussi pelasti, jauhoin Jenkkiä koko matkan, ni meni yllättävän kivuttomasti!
Paluumatkalla törmäsin yhteen luokkakaveriin keskustassa. Koulussa aina sauhutellaan yhdessä, ni tuntui kyllä kieltämättä kummalta seisoskella siinä kattomassa kun toinen tupakoi ja ite seistä nallotti vain tumput suorina, mutta ei ihme kyllä tehnyt mieli. Hienoja ihmisiä oon haalinut ympärilleni kun tämäkin sit tarjosi mulle (vitsillä) jämiä, mutta selvisin kiusauksesta! Uutta purukumia kiertoon vaan ja kotiin turvaan koneen ääreen, huh.
Pastilleja en kokeillu, mutta uutta Merkkari Mix -sekoitusta kyllä. Toimi. Loppuillasta ei tehnyt ihan niin hurjasti mieli tupakkaa, vaikka paikoin aika tuntuikin menevän kyllä tosi hitaasti... Jotenkin sitä on niin tottunut jaottelemaan päivänsä tupakoinnin mukaan. "Poltin viimeksi kaks tuntia sitten. Voisin käydä uudestaan."

Mutta hurjasti oon kyllä saanut positiivista palautetta. Onhan yksi päivä tosi säälittävä suoritus, joo, ja en tiedä yhtään mitä tästä päivästä tulee, mutta alkuhan tämäkin! Ja minä jos kuka olen just niin nolo että teen jo yhdestä savuttomasta päivästä suuren numeron, hähä. Sääliksi käy uusia lukijoita, joskin ihanaa että ootte löytäneet tienne tänne!

Edelliseen entryyn olin saanu pari kommenttia, joista vahingossa deletoin toisen kun yritin poistaa sen juurella ollutta "Tämä kommentti on poistettu" -haamukommenttia, mikä ei tietenkään toimi niin, mutta onneks sähköpostiin oli tullut kopiot niistä molemmista! LJ:n friends only -toiminto oli mullakin käytössä, mutta jostain se ajatus oli silti iskostunut päähäni, että ei ehkä ollu ihan sopivaa silti kirjoittaa toisille ihmisille jonkun toisen henkilökohtaisesta elämästä. Oma elämä tietty asia erikseen, mutta siitä tuli sellainen juoruilun maku mulle. Tietty toisinaan kaipaan LJ:ia kamalasti ja kaikkia niitä ihmisiä keiden kanssa sai jakaa elämäänsä ja ketkä vastapainoisesti jakoivat omaa elämäänsä sitten minulle. Kyllä siinä muodostui sellainen sanaton luottamus ja yhteys, jota ei tällaisessa julkisessa blogissa muodostu niinkään - tai ei ainakaan kovin helposti eikä tosiaan mitään syvällistä sellaista. Mutta en mä sellaista tällä kyllä ajatellutkaan tavoittelevani. Mutta joo, onhan se LJ-turinointi tietty "sopivan mukavaa" ja "jännittävää", niin kuin kommentissa lukikin, heh. Sitä en kyllä kommentoi että muka kirjoittaisin hyvin, haha, tämmöstä kuraa suollan vaan ja hämään sitte kuvilla. Mutta kiitos kuitenkin kommentistasi, sinä siis jonka kommentin epähuomiossa poistin!

No kylläpäs nyt meni taas vähän sivuraiteille tämä. Noh. Kohti uusia haasteita.

6 kommenttia:

  1. Toivottavasti ajattelet, ette viitsi "heittää hukkaan" eilisen kärvistelyä tupakoimattomuudesta, vaan jatkat tästä eteenpäinkin savuttomana! Päivä kerrallaan, ja kyllä se siitä lähtee sujumaan pian omalla painollaan. Josta tuli mieleen, että paino saattaa alkuun nousta, kun keksii niitä muita tekemisiä käsille ja suulle, kuten vaikka just syöminen, mutta kunhan tilanne tasaantuu putoaa painokin entiselleen. Vaikkakin nikotiini ihan oikeasti vilkastuttaa aineenvaihduntaa, eli siis ihan oikeasti pitää ihmisiä kepeämpinä. Eli voi paino nousta pikkasen pysyvästikin. Niin, ja niistä tekemisistä ja tuttujen tupakkatilanteiden alastomuudesta ja sellaisesta - ne menee ohi ja pian sä oletkin niiden onnekkaiden joukossa, joiden ei tarvits eolla koko ajan säntäilemässä ulos kylmää tupakalle, vaan voit istuskella sisällä ja tuoksua hyvälle. Sinnittele! Tupakointia ei pysty lopettamaan millään muulla keinolla kuin vaan lopettamalla!

    xoxo,
    Raisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En heittänyt hukkaan, ei hätiä mitiä! Kieltämättä tämmöisenä ruokaongelmaisena ja painokompleksisena ihmisenä mua tietysti hermostuttaa tuo mahdollinen painonnousuaspekti ja heti mietin että miksi ihmeessä lopettaisin sittenkään tupakointia... :F Suoraan sanottuna yksi syy alun alkaenkin tupakoinnin aloittamiseen oli se, että nälän tunne pysyisi loitolla enkä söisi jatkuvasti. Mutta ei mulle nytkään kyllä ole tullut sellaista napostelun tarvetta - ainakaan vielä. Toivottavasti ei tulekaan, heh. Kiitos hurjan paljon kannustavasta kommentista! Mulle tulee hurjan otettu olo siitä että ihmiset tsemppaavat tässä asiassa!

      Poista
  2. Mitä vikaa on maailman parhaan värisessä paidassa häh :3
    Kivaa lukea sun savuttomasta päivästä kun se oli kirjoitettu moiseksi vastoinkäymisiä täynnä olevaksi jännitysnäytelmäksi.

    Uskon että jos otat tollasen asenteen ja keksit pahimmalla hetkellä sijaistekemistä luovasti, niin pystyt kyllä lopettamaan ja sitten äkkiä tuntuukin ihan hassulta ajatus siitä että joskus oli vaikeaa olla polttamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä muuten tullut ajatelleeksikaan että kirjoitin tämän jännitysnäytelmähenkisesti. :'D Mutta nyt kun sanoit siitä niin onhan siinä vähän sellaisia piirteitä, hehe. Kiitos huomiosta, jotenkin asia alkoi näyttäytyä minullekin mielekkäämpänä. Ehkä tämä tästä alkaa pikkuhiljaa sujumaan, vaikka seuraava merkintä aiheeseen liittyen tuskin ihan yhtä mielenkiintoinen tulee olemaan.

      Poista
  3. Luulen että kirjoittaisin (jos osaisin) jotain tämän tapaista myös, jos olisin onnistunut olemaan päivän tupakoimatta. Valitettavasti oon niin tervakeuhko, että parin tunnin tupakoimattomuuskin on mulle haaste, joten jos mun pitäisi päivä olla tupakoimatta, voisin päästää itkun siitä turhautuneisuudesta ja varmasti just ennen kuin päivä vaihtuisi, polttaisin. Koska niin on käynyt. Tyypillinen retkahdus.

    Mutta silti, ei kannata heti vaatia itteäs olemaan tupakoimatta enää ikinä, vaan oppia siihen ettet heti lyö itseäsi maahan jos retkahdat. Se kun on normaalia, että niin käy. Kantapään kautta. Jäätä pitää kokeilla varoen, kantaako se.

    Mutta kaikesta huolimatta, oon ylpeä susta. Koska vaikka miten pieni tai helppo homma se on joillekin, on se hienoa kun joku, joka kokee sen hirvittävän hankalaksi, pystyykin siihen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, minullekin on käynyt monesti niin, että olen onnistunut olemaan koko päivän polttamatta mutta sitten illalla tupakoimattomuus onkin ahdistanut jo niin paljon, että olen retkahtanut tupakoimaan. Eli tuttua, tuttua. Pidin myös saavutuksena sitä jos kykenin olemaan tupakoimatta neljään tuntiin.

      Kiitos kovasti rohkaisusta ja kannustuksesta, ne ovat tarpeen. Minusta on hienoa, että ihmiset ottavat tosissaan tämän projektin, vaikka se ei olisikaan jollekulle niin iso asia. Vaikeinta minulle on tainnut olla se päätös että nyt en polta. Enkä sano ettenkö polttaisi koskaan, ehkä ennemminkin että katson kuinka kauan voin olla tupakoimatta. Kiitos kommentistasi. <3

      Poista