tiistai 2. huhtikuuta 2013

Laiminlyöjän paluu.

Haha mites nyt taas. Noh!

Maaliskuun lopussa ehdin vielä käväistä Rajamäellä ystävän luona, ja samalla peruskaavallahan se meni kuin ennenkin, eli kauhuelokuvia (käytiin katsomassa myös Mama vaikka olin sen jo nähny!), näpertelyä (unisiepparivarasto on jälleen kerran täydennetty), löhöilyä ja syömistä. Now that's what I call a vacation. Tuntuu että priorisoiminen on ihan liian vaativaa ja hankalaa touhua ja kouluhommat sen kuin kasaantuvat, eäh... Vielä kun jaksais parit tehtävät pusertaa itsestään ulos niin saattaisi jopa hetkeksi helpottaa, vaikkakin ensi viikolla onkin kaksi tenttiä. Lukuhommia lisää, yh, vaikka aiheet kiinnostavatkin... Introduction to Popular Culture -kurssin kirja vaikuttaa potentiaalisesti aika mielenkiintoiselta ja kriittinen ajattelu ja argumentointi nyt on muuten vain yleishyödyllistä ja jännää, mutta kun se kirja on niin paksu että alkaa väsyttää jo sen käteen ottaminen. Apua. Noh, luottavaisin mielin tenttejä kohti, kyllä näistä jotenkin selvitään. Toivottavasti.

NIIN ja apua, mulla on tänään ensimmäinen HOPS-keskustelu ja olen nyt tässä koko viikon jo kuumotellut sitä, että käydäänköhän se nyt englanniksi vai suomeksi? :'D Welp, sekin jäänee nähtäväksi.

Mutta arvatkaapa mikä oli erityisen hienoa maaliskuussa? No se, että sain luettua! Lukulistaani mahtui seuraavanlaista:

- Heli Kruger: Pidä minusta kiinni
- Banana Yoshimoto: Kitchen
- Carita Forsgren: Jänistanssi
- Jennifer Belle: Kallista lystiä
- Amélie Nothomb: Vaitelias naapuri
- Kira Poutanen: Rakkautta borealis
- J.K. Rowling: Paikka vapaana
- Pirjo Hassinen: Sano että haluat
- Pirjo Hassinen: Ennustaja
- Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin
- Pirjo Hassinen: Suistola
- Sapphire: Push

Pitkästä aikaa tehnyt vain mieli nysvätä jossakin kirja kourassa ja vain... lukea. Toki koulu aiheuttaa stressiä paikoin niin suuresti, että on hurjan hankalaa ollut keskittyä muunlaiseen lukemiseen, mutta kyllä mä vakaasti edelleen uskon jonkinlaisen balanssin löytyvän ennenpitkää kouluhommien ja vapaa-ajan lukemisen välille. Nyt mulla on vielä työn alla Gaimanin Stardust, Johanna Holmströmin Camera Obscura sekä vähän suomalaisia zombinovelleja. Kirjasto on sitten jännä paikka... Näemmä käyn sielläkin kausittain. Lainakirjapinossa odottaa vielä Sylvia Plathin The Bell Jar sekä vanhoja suomalaisia kauhutarinoita, heh heh... Ehkä mä sen jälkeen keskityn oman hyllyni sisällön läpikahlaamiseen taas.

Ja ihan vain ettette unohtaisi miltä näyttää bloginsa laiminlyöneen naisihmisen pärstä, tässäpä vielä pari hassua kuvaa viime viikolta.
Ei hittolainen, pakko vielä vaahdota kellojen siirtämisestä. Olen näemmä tulossa vanhaksi, kun jo tunninkin muutos vaikuttaa vielä parin päivän perästä... Miten voi olla näin väsynyt pieni ihminen? Olen kuin markkojen perään euroaikana haikaileva mummo kaupassa kalliita hintoja päivittelemässä, "VIELÄ VIIME VIIKOLLA KELLO OLI TÄHÄN AIKAAN VASTA VARTTIA VAILLE YHDEKSÄN", huh huh. No, kaipa tuo kofeiini potkii ennenpitkää jossain vaiheessa, olisi sääli heittää aamu ihan hukkaan silkasta väsymyksestä.

1 kommentti:

  1. Oi miten paljon kirjoja ehdit lukea.
    Mä luin viimeksi Sherlock Holmes and Sign of Four ja nyt luen kokoelmaa venäläisiä novelleja. Mulla on mun kännykässä elektronisten kirjojen lukija ja latasin siihen project Guthenbergistä kaikkea mikä näytti kiinnostavalta. Sillä on ihan kiva lukea ennen nukahtamista kun ei tartte laittaa ees valoa pois sen jälkeen kun lopettaa :p

    VastaaPoista