We're not in Kansas anymore.

Nämä kuvat eivät ole Pisasta. ;>

Eka kokonainen päivä Pisaa takana, täällä on aivan jär-kyt-tä-vän kuuma (päivisin sellaiset kepoiset +35 astetta...) ja taisin jo palaa olkapäistä, mutta noooh. Palataan asiaan viikon kuluttua!

Going away, leaving today... ♫

Meikätyttö lähtee häämatkalle (ja sitä ennen poikkean tietty ensin miehen kotikaupungissa), mutta olen poissa maisemista 25.8. asti. Annan vinkin notta mihin ollaan matkalla:

Vaikuttaako tutulta?-)

Olkaahan ihmisiksi meikän poissaollessa!

Keep on dreaming.

Olen aina lukenut kirjoja, enemmän tai vähemmän. Ala-asteikäisenä käyttelin runsaasti kirjastoauton palveluja Latokasken takaperukoilla, kahlasin läpi Neiti Etsivät, Viisikot, Hullu Luokka -sarjan sekä Pikku Vampyyrit. Yläasteella innostuin äkisti fantasiasta, ja 2000-luvun taitteessa mm. Dragonlancet olivat haluttua kamaa. Meillä kotona isäni luki paljon, ja äitikin toki satunnaisesti kaikenlaista hengellistä kirjallisuutta, mielen eheyttämisteoksiin saakka, mutta yhtä kaikki koen, että olen saanut paljon pontta lukemisharrastukseeni vanhemmiltani. Minulle ihminen, joka on lukenut elämänsä aikana 0-5 kirjaa on ihmetys ja jopa järkytys, vaikka tottahan se jokaisen oma asia on.

Vanhemmiten olen alkanut kärrätä kotiini kirjoja kaikenmaailman kirpputori- ja antikvariaattireissujen jälkeen, puhumattakaan kirjakauppojen alennusmyynneistä tai Huuto.netistä. Vaikka hiljattain olenkin alkanut käyttää monen vuoden tauon jälkeen uudestaan kirjastoa, olen silti kartuttanut kotosalle omaa pientä kirjastoani: hitaasti mutta varmasti. Sen verran materialisti kehtaan myöntää olevani, että kaikesta muusta voisin luopua, mutta kirjoistani pitäisin kiinni kynsin ja hampain: jo pelkästään kirjojen selkämysten hipeltely, sivujen plaraaminen, opusten nuuhkiminen ja ennen kaikkea kirjan taakse hetkeksi kätkeytyminen tuovat vain niin suurta turvallisuuden, kodikkuuden ja mukavuuden tuntua. Kirjojen ihmemaassa voin hetkeksi unohtaa itseni ja tämän maailman huolet ja murheet, istua toviksi alas ja rauhoittua, levätä. Mutta hei, samaahan kaikki varmasti ajattelevat?

No. Oma pikkuruinen kirjastoprojektini on toki vielä vaiheessa ja pahasti, mutta kiirettä sillä ei ole. Tämä lienee elinikäinen projekti ja olen siihen täysin tyytyväinen. Toivon, että joskus olen pystynyt tuottamaan sellaisia jälkeläisiä, jotka taas ovat itse omalla tahollaan tuottanut sellaisen jälkeläisen, joka arvostaisi kirjallisuutta ja jo kirjoja itsessään vähintäänkin yhtä paljon kuin mumminsakin, ja jonka huomaan voisin kirjani sitten mahdollisesti luovuttaa. Ellen sitten halua tulla haudatuksi johonkin kryptaan kirjastoineni.

Kirjoista vain saan niin paljon jotain sellaista, mitä en mistään muualta. En kykene mitenkään pukemaan sanoiksi sitä, miten tärkeää minun on saada lukea vähintään viisi kirjaa kuukaudessa, mitä tahansa laidasta laitaan, mutta pääasia on, että itse tiedän.

Oikeastaan koko postauksen pointti oli (kirjojen hehkutuksen ohella) päästä postaamaan näitä huikeita, inspiroivia kuvia. Kuvat ovat tulleet joskus vastaan Tumblrissa ja/tai Googlessa. Noin minäkin tahdon joskus kotini sisustaa!