sunnuntai 25. elokuuta 2013
Paras kirpputori Vaasassa.
Kaikkihan eivät kirpputoreja voi sietää, kun ajatus vaikkapa käytetyistä vaatteista etoo. Mutta vaatteet voi aina pestä ja monesti sattuu osumaan kohdalle ihan uusiakin riepuja, jotka eivät jostain syystä edelliselle omistajalle kelvanneetkaan. Sitä paitsi jos ei kirpputoreista tykkää, niin eihän sinne ole pakko mennä, hehe.
Musta tuntuu että moni pitää kirpparikävijöitä jonkinasteisina hippeinä tai köyhäilijöinä, mutta yllättävän erilaisia ihmisiä kirpputoreilla käy. Itse käyn siellä, koska arvostan sitä, miten meillä on mahdollisuus antaa tavaroille toinen mahdollisuus jonkun toisen omistuksessa sen sijaan, että heitettäis pois ihan käyttökelpoista tavaraa. Plus miksi ostaa uutta kun kirppareilta saattaa löytyä täysin käyttökelpoisia asioita ja vieläpä edulliseen hintaan?
Täällä Vaasassa on muutamiakin kirpputoreja jotka tiedän. Useimmiten tulee käytyä Adam&Ewassa, joka sijaitsee melkein keskustassa, Maasillan ja Lidlin välissä. Siinä tuleekin sit käytyä useimmiten. Toinen hyvä kirppari löytyy Suvilahdesta ja kolmas Sepänkylästä, mutta ne ovat tosiaan sen verran kaukana ettei niihin tule yleensä lähdetyksi. Mutta Adam&Ewa! Ah! Siinäpä vasta kirpputori.
Huono kuva, mutta ei se mitään! Punaisen pakettiauton takana on siis sisäänkäynti (ja siinä vieressä ylemmällä tasolla sisäänkäynti Army Shoppiin, siksi tuo kyltti) ja yleensä sinne kyllä ravaa jengiä sen verran sisään, että massoja seuraamalla löytää perille. Adam&Ewa on auki arkipäivisin klo 12-18 ja viikonloppuisin 11-16 ja paras aika käydä shoppailemassa on ehdottomasti arkisin ennen kello kolmea, mikäli haluaa välttyä pahimmilta ruuhkilta.
Tavaraa löytyy laidasta laitaan. Pöytiä vuokrataan siellä tyypillisesti viikko kerrallaan, joten tavarat vaihtuvat usein, ja sehän on hyvä. Koska Vaasa on ruotsinkielistä seutua on kirppareillakin usein tarjolla runsaasti ruotsinkielisiä kirjoja, mutta monet suomen- ja englanninkieliset teokset on tuolta tarttuneet mukaan meikäläisellekin.
Adam&Ewa on iso kirpputori. Siis todella iso. Se koostuu kahdesta suuresta "huoneesta", jotka molemmat on ahdettu täyteen hyllyjä ja rekkejä. Tilaa käytävillä tyypillisesti on, paitsi jos asiakkaat haluavat välttämättä rehata muassaan lastenrattaita tai ostoskärryjä, silloin tulee kyllä ahdasta. :I Sitä ensimmäisiä kertoja Adam&Ewassa käydessä kuvitteli kiertäneensä koko paikan etuosan läpikahlattuaan, kunnes hoksaakin äkkiä että siellähän on vielä samanmoinen tila takaosassakin rakennusta.
Monesti turhauttaa liian täyteen ahdetut hyllyt (eihän sellaisia nyt edes tee mieli käydä läpi...) tai se, kuinka jengi ei oikein handlaa tuota hinnoittelupolitiikkaa... Mielestäni hyvä nyrkkisääntö on se, että laitat hinnaksi juurikin sen hinnan kuin mitä itse olisit valmis maksamaan. Koska come on... Jos porukka haluaa ostaa kalliita vaatteita niin menevät sitten kauppoihin ostamaan uusina ne samat, vastaavat tuotteet kuin että maksaisivat käytetystä tuotteesta turhankin suuren summan. :I Tosin tämäkin lienee makuasia, minulla ainakin on omat periaatteeni.
Joskus kun ekan kerran kävin Adam&Ewassa mulla taisi mennä sen kiertämiseen puolitoista tuntia... :'D Nykyisin osaa jo välttää ne samat, tutut hyllyt joissa on ollut kuukaudesta toiseen myynnissä samat tavarat ja kierrokseen saattaa mennä kolmesta vartista tuntiin. Tosin senkin jälkeen väsyttää, kyllä se kiljuvien lapsien, käytävillä parveilevien turistien ja lukuisien hyllyjen välissä sompailu tuppaa väsyttämään. Mutta on se silti aina yhtä mukavaa puuhaa!
Eilen tuli siis viimeksi käytyä Adam&Ewassa ja melko tyypilliset ostokset löytyi tälläkin kertaa. Pari hassua dvd:tä, miehelle pari vyötä, läjäpäin kirjoja sekä supernätti termari. Olen oikeasti kaivannut termospulloa, joskin tämäkään yksilö ei taida ihan käyttöön soveltua, mutta no, koristeeksi sitten jos ei muuta. Ja se on niin soma!
Maksoi kokonaisen euron, joten ei hirveää lovea lompakkoon jättänyt.
Pokkareita euron kappale. Kingin "Skeleton Crew" ja "The Mist" englanninkielisinä samojen kansien välissä, Meyerin "Breaking Dawn" (please don't judge me...), Landerin "Käsky" (jonka olen halunnut lukea jo pitkään) sekä muutama mielenkiintoiselta vaikuttava teos. Viime aikoina kun on toi lukeminen meinannut vähän tökkiä niin parhaiten on kyllä uponnut suomalainen hömppäkirjallisuus, mielellään ihmissuhteita käsittelevä. Katsotaan, saanko mitään näistä irti.
Sellainen. Mitäs tykkäätte kirppareista? Onko ihan hirveän turhia paikkoja, käyttekö koskaan, tykkäättekö/vihaatteko jne?
Ninja-edit: Ja paskoja kirppislöytöjähän löytyy tuoltakin... Kaikenlaista ihmiset kuvittelevatkin voivansa myydä pois. Vaikka toisen roska olisikin toisen aarre, niin joku järki käteen nyt hei ihmiset kuitenkin. Paskoille kirppislöydöille on olemassa myös ihan oma blogi, johon pääset tästä. Blogi mainostaa itseään Suomen suosituimpana kirppisblogina, joka "tarjoilee kattauksen siitä, mitä et ostoskoriisi halua". Go check it out!
torstai 22. elokuuta 2013
Vegaanin brunssi.
I'm on a roll here! Lisää päivitystä pukkaa! Tämän tahdin kun onnistuisin pitämään yllä, niin kyllä sitä kelpaisi. Surkea tosiasia vain sattuu olemaan se, ettei mulla useimmiten ole mitään fiksua kirjoitettavaa tai blogattavaa. Tai ehkä alan runotyttöillä ja kuvata arkeani mitä sykähdyttävimmin sanavalinnoin ja ottaa itsestäni eteerisiä runotyttökuvia! Mitäs siitä tykkäisitte?
Yritin googlettaa pariinkin otteeseen vegaanibrunssia ihan vain huvikseni ja lähinnä tarjottiin linkkejä helsinkiläisten ravintoloiden sivuille, jotka vegaanibrunsseja järjestävät. Tylsää! Eivätkö ihmiset kotonaan koskaan syö brunsseja? Ihan varmasti syövät! Vegaanitkin! Point being, sovittiin ystävättäreni nti H:n kanssa että syötäis brunssia tässä joku päivä. Tänään oli se päivä, ja taisi muuten olla ensimmäinen brunssi elämässäni, jonka nautin. Hirvitti se, kuinka paljon brunsseilla yleensä tuppaa olemaan sapuskaa tarjolla ja mietin sitäkin, että pitäisiköhän sitä sittenkin olla vielä jotain lisää, mutta hyvä ettei ollut. Ruokaa tuntui nytkin olevan ihan liikaa ja sitä jäi yli, mutta hätä ei ole tämän näköinen: eiköhän nuo kaikki tule syötyä ennenpitkää, hehe.
Menuksi valikoitui jotain helppoa ja mukavaa syötävää. Focaccia-tyylistä leipää tomaatilla, valkosipulilla, suolalla ja rosmariinilla maustettuna, kolmea erilaista levitettä (avokado-valkosipuli, hummus, paputahna), hedelmiä, kuskussalaattia, sekä köyhiä ritareita. Vaikka tapani mukaan säheltelinkin kaikkea ja kiirehdin ehkä vähän liikaakin, niin hyvää oli ja aikataulutkaan eivät pettäneet mitenkään erityisen pahasti. Nti H heitti, että olispa hauskaa ottaa tällainen brunssi tavaksi vaikkapa viikonloppuisin. Ja ilman muuta isommalla porukalla!
Mutta no. Antaa kuvien puhua puolestani.
Joskus olisi kyllä mukavaa päästä kokemaan brunssi ihan jossain ravintolassa, mutta ehtiihän sitä. Helsingissä vissiin joku paikka järjestää vegaanista brunssia viikoittain, mutta se taisi olla melkoisen tyyris. Turun Kirjakahvilassa sen sijaan olisi sunnuntaisin tarjolla vegaaninen brunssi edulliseen kuuden euron hintaan, joten jos olet hollilla joskus noihin aikoihin, niin kannattaa käväistä! Turun Kirjakahvila on muutenkin vallan mainio paikka, sitä ilmapiiriä ei vaan voi olla rakastamatta.
Ja sitte ei muuta ku kohti uusia haasteita!
Yritin googlettaa pariinkin otteeseen vegaanibrunssia ihan vain huvikseni ja lähinnä tarjottiin linkkejä helsinkiläisten ravintoloiden sivuille, jotka vegaanibrunsseja järjestävät. Tylsää! Eivätkö ihmiset kotonaan koskaan syö brunsseja? Ihan varmasti syövät! Vegaanitkin! Point being, sovittiin ystävättäreni nti H:n kanssa että syötäis brunssia tässä joku päivä. Tänään oli se päivä, ja taisi muuten olla ensimmäinen brunssi elämässäni, jonka nautin. Hirvitti se, kuinka paljon brunsseilla yleensä tuppaa olemaan sapuskaa tarjolla ja mietin sitäkin, että pitäisiköhän sitä sittenkin olla vielä jotain lisää, mutta hyvä ettei ollut. Ruokaa tuntui nytkin olevan ihan liikaa ja sitä jäi yli, mutta hätä ei ole tämän näköinen: eiköhän nuo kaikki tule syötyä ennenpitkää, hehe.
Menuksi valikoitui jotain helppoa ja mukavaa syötävää. Focaccia-tyylistä leipää tomaatilla, valkosipulilla, suolalla ja rosmariinilla maustettuna, kolmea erilaista levitettä (avokado-valkosipuli, hummus, paputahna), hedelmiä, kuskussalaattia, sekä köyhiä ritareita. Vaikka tapani mukaan säheltelinkin kaikkea ja kiirehdin ehkä vähän liikaakin, niin hyvää oli ja aikataulutkaan eivät pettäneet mitenkään erityisen pahasti. Nti H heitti, että olispa hauskaa ottaa tällainen brunssi tavaksi vaikkapa viikonloppuisin. Ja ilman muuta isommalla porukalla!
Mutta no. Antaa kuvien puhua puolestani.
Joskus olisi kyllä mukavaa päästä kokemaan brunssi ihan jossain ravintolassa, mutta ehtiihän sitä. Helsingissä vissiin joku paikka järjestää vegaanista brunssia viikoittain, mutta se taisi olla melkoisen tyyris. Turun Kirjakahvilassa sen sijaan olisi sunnuntaisin tarjolla vegaaninen brunssi edulliseen kuuden euron hintaan, joten jos olet hollilla joskus noihin aikoihin, niin kannattaa käväistä! Turun Kirjakahvila on muutenkin vallan mainio paikka, sitä ilmapiiriä ei vaan voi olla rakastamatta.
Ja sitte ei muuta ku kohti uusia haasteita!
keskiviikko 21. elokuuta 2013
Ihana Pinkkis!
Eilen sain ihanaa postia! Nimittäin tilaukseni Pinkkikseltä! Menkää kaikki ja tilatkaa, kerron teille muutamia syitä miksi se kannattaa!
- Kaikki korut ja pussukat sun muut ovat käsintehtyjä kierrätetyistä materiaaleista.
- Pinkkiksen takana on ihana Raisa, joka jo pelkästään on pätevä syy tilata Pinkkis-tuotteita!
- Kaikki Pinkkiksen tuotteet ovat cruelty-free/vegan!
- Edullisia, uniikkeja koruja! (Oho, ylikäytän huutomerkkejä taas. Mutta kun ihan syystä!)
- Pinkkis on yksi Animalian etuyrityksistä!
- Voit maksaa PayPalilla tai tilisiirrolla!
- Tuotteet toimitetaan nopeasti pakattuna kierrätyskuoriin ja en kyllä ole nähnyt suloisempia paketteja missään muualla!
Tällä kertaa tilasin jo pitkään silmäilemäni cat with a top hat -rintakorun. Hienon nimiväännöksen keksin korulle, mutta kun sehän siinä on, kissa hieno hattu päässään ja punaisia kukkia. Ja kultainen kimaltava tausta! Noh, mitä te vielä tätä luette, menkää tekemään tilauksia!
Tämä ei ole maksettu mainos, olen vain ihan superinnoissani tästä! Raisan omaan blogiin pääsee tästä! Oliko tässä liikaa tai liian vähän huutomerkkejä? Samapa tuo! Kiitos Pinkkis!
- Kaikki korut ja pussukat sun muut ovat käsintehtyjä kierrätetyistä materiaaleista.
- Pinkkiksen takana on ihana Raisa, joka jo pelkästään on pätevä syy tilata Pinkkis-tuotteita!
- Kaikki Pinkkiksen tuotteet ovat cruelty-free/vegan!
- Edullisia, uniikkeja koruja! (Oho, ylikäytän huutomerkkejä taas. Mutta kun ihan syystä!)
- Pinkkis on yksi Animalian etuyrityksistä!
- Voit maksaa PayPalilla tai tilisiirrolla!
- Tuotteet toimitetaan nopeasti pakattuna kierrätyskuoriin ja en kyllä ole nähnyt suloisempia paketteja missään muualla!
Tällä kertaa tilasin jo pitkään silmäilemäni cat with a top hat -rintakorun. Hienon nimiväännöksen keksin korulle, mutta kun sehän siinä on, kissa hieno hattu päässään ja punaisia kukkia. Ja kultainen kimaltava tausta! Noh, mitä te vielä tätä luette, menkää tekemään tilauksia!
Tämä ei ole maksettu mainos, olen vain ihan superinnoissani tästä! Raisan omaan blogiin pääsee tästä! Oliko tässä liikaa tai liian vähän huutomerkkejä? Samapa tuo! Kiitos Pinkkis!
tiistai 20. elokuuta 2013
Something good will come of all things yet.
Viime päivät ovat menneet jotenkin sumussa. Vaikeaa saada mitään aikaiseksi, ihmisiä on hankala nähdä. Onneksi ystävän tapaaminen sunnuntaina piristi, sain uutta potkua järjestellä asioita ja jopa potentiaalisesti jotain aikaiseksikin. Vaikeinta tuntuu olevan sähköpostien kirjoittaminen ja puhelinsoitot, jos pitää perua jotain tai varata aika jonnekin. Pelottaa aivan vietävästi että tulen tuomituksi tai että ihmiset eivät enää pidä minusta, nyyh.
Viime vuonna lopetin ahdistuslääkkeiden syömisen kun asiat alkoivat sujua jo mallikkaammin, mutta viime viikkoina se sama vanha tuttu ahdistuneisuus on nostanut taas päätään. Kyllä sitä pienen masennuksen tai ahdistuksen aina kestää, mutta sitten kun se alkaa rajoittaa jokapäiväistä elämää, en tahtoisi millään sietää sitä hetkeäkään. Mutta samaan aikaan kuitenkaan en pysty tekemään sille yhtikäs mitään. Kotitöiden teko on työn ja vaivan takana, sitä joutuu pakottamaan itsensä että saisi yhtikäs mitään tehdyksi ja tiskienkin jälkeen sitä tuntee olevansa jo niin puhki ja poikki että tekisi mieli vain heittäytyä pitkäkseen ja tuijottaa sohvalta käsin kuola poskella valuen jotakin aivotonta elokuvaa. Tavallaan sitä kaipaisi aivan valtavasti ihmisiä ympärilleen, mutta toisaalta ei. Turhauttaa lähinnä vain se, kuinka aivan pienten, tavallisten ja arkipäiväisten asioiden tekeminen osoittautuu ihan ylitsepääsemättömän raskaaksi. No, kai tämä tästä. Luultavasti. That being said, kuka tsemppais mua tekemään saksanläksyt ja potkisi kankkuun että tänään jopa menisin tunnille?
Just näissä fiiliksissä sitä saattaa herätä heti aamusta ja päättää, että olis tosi hyvä idea katsoa Never Let Me Go samalla kun lusikoi aamupuuroa ja hörppii teetä. Eipä sillä, hieno elokuva, mutta kai sitä voisi yrittää katsoa jotain positiivisempaa ja mieltä ylentävämpää kuin jotain surkeaa draamaa ystävyksistä joiden yhteinen aika valuu koko ajan hukkaan, eh. Sattuipa muuten hilpeästi; juuri katsottuani elokuvan kävin myöhemmin samana päivänä kirpparilla ja satuin bongaamaan Kazuo Ishiguron kirjan, johon elokuva nimenomaan perustuu, ja ostaahan se piti! Vielä en ole ehtinyt aloittaa sen lukemista, mutta pian... Pian. Nyt kahlaan vieläkin läpi luokkakaverilta lainattua Sofi Oksasen tuoreinta teosta "Kun kyyhkyset katosivat" ja argh en kestä miten hidasta mun lukeminen on! Kaipaan vanhaa lukutahtiani; sitä, kun aina yhden kirjan lopetettuani aloitin saman tien uuden. Kai se on tämä kykenemättömyys keskittyä tai rentoutua mikä vaikuttaa tähänkin asiaan, ihan niin kuin kaikkeen, huoh.
Iloisempiin uutisiin! Meidän perheeseen tuli lisäystä viime viikolla! Kotiutin nimittäin perjantaina Tamagotchin, jonka nimesin välittömästi Taunoksi tietämättä Taunon sukupuolta. No tyttöhän se tietysti oli, mutta hällä väliä. Voi nostalgia tätä tunnetta! Muistan kun joskus vuonna 1997 ollessani seiskaluokalla ostin yhdessä parhaan ystäväni kanssa Tamagotchin luokkakaveriltamme johonkin säälittävään markkahintaan, 15, 20 tai 25 markkaa, haha, ja hoidimme otusta yhdessä aina bussimatkoilla koululle. Olen treenannut Taunoa aika lailla aitahyppelyssä, ja ollaan aika hyvä tiimi! Voin kuvitella, että aviomiehellä menee hermo kun Tauno-tamagothci yhtäkkiä alkaa piipata ja ilmoittaa että on joku hätä ja minä heti säntään sitä hoivaamaan. Kuulemma hoidan Taunoa paremmin kuin esim. Viskiä, mitä en kyllä myönnä! Ainakin komennan Taunoa ihan yhtä rumasti, mutta muusta en tiedä.
Kun olin käymässä ihanaisen Jeanetten luona tässä hiljattain puhuimme jonkin verran myös luonnollisestikin bloggaamisesta ja mulla jäi erityisen hyvin mieleen se, kun Jeanette mainitsi pitävänsä ruokakuvista, kun äidyin sitä murehtimaan. Että bloggaanko ihan liikaa (noloja) ruokakuvia vaiko mitä, haha. Ruokien kuvaaminen on kivaa! Tosin en ole siinä ihan hirvittävän hyvä, mutta parhaani teen. Itse sitä huomaa nykyisin panostavansa enemmän ruoan ulkonäköön ja asetteluun kuin mitä aiemmin, kun aikaisemmin mua kiinnosti vain se, että maku olisi hyvä, heh. Mutta sanotaanhan sitä, että kauneus on puoli ruokaa! ... tavallaan se siis pätee tähänkin. Ruokaa silmille! Sitä paitsi kasvissapuskasta saa ihan hirveän kauniin väristä. :3
Just nyt elämä on vähän sellaista jumittavaa. Päivät menevät nopeasti, mutta samaan aikaan kuitenkin sillain... tökkien. Onneks on elämän pieniä iloja pitämässä jonkinlaista tolkkua yllä; ystävät, Ikean uusin kuvasto, postin päivittäinen odotus, kylmä limsa tölkistä ja sipulirouhe hotdogien päällä. Palaillaan taas.
Viime vuonna lopetin ahdistuslääkkeiden syömisen kun asiat alkoivat sujua jo mallikkaammin, mutta viime viikkoina se sama vanha tuttu ahdistuneisuus on nostanut taas päätään. Kyllä sitä pienen masennuksen tai ahdistuksen aina kestää, mutta sitten kun se alkaa rajoittaa jokapäiväistä elämää, en tahtoisi millään sietää sitä hetkeäkään. Mutta samaan aikaan kuitenkaan en pysty tekemään sille yhtikäs mitään. Kotitöiden teko on työn ja vaivan takana, sitä joutuu pakottamaan itsensä että saisi yhtikäs mitään tehdyksi ja tiskienkin jälkeen sitä tuntee olevansa jo niin puhki ja poikki että tekisi mieli vain heittäytyä pitkäkseen ja tuijottaa sohvalta käsin kuola poskella valuen jotakin aivotonta elokuvaa. Tavallaan sitä kaipaisi aivan valtavasti ihmisiä ympärilleen, mutta toisaalta ei. Turhauttaa lähinnä vain se, kuinka aivan pienten, tavallisten ja arkipäiväisten asioiden tekeminen osoittautuu ihan ylitsepääsemättömän raskaaksi. No, kai tämä tästä. Luultavasti. That being said, kuka tsemppais mua tekemään saksanläksyt ja potkisi kankkuun että tänään jopa menisin tunnille?
Just näissä fiiliksissä sitä saattaa herätä heti aamusta ja päättää, että olis tosi hyvä idea katsoa Never Let Me Go samalla kun lusikoi aamupuuroa ja hörppii teetä. Eipä sillä, hieno elokuva, mutta kai sitä voisi yrittää katsoa jotain positiivisempaa ja mieltä ylentävämpää kuin jotain surkeaa draamaa ystävyksistä joiden yhteinen aika valuu koko ajan hukkaan, eh. Sattuipa muuten hilpeästi; juuri katsottuani elokuvan kävin myöhemmin samana päivänä kirpparilla ja satuin bongaamaan Kazuo Ishiguron kirjan, johon elokuva nimenomaan perustuu, ja ostaahan se piti! Vielä en ole ehtinyt aloittaa sen lukemista, mutta pian... Pian. Nyt kahlaan vieläkin läpi luokkakaverilta lainattua Sofi Oksasen tuoreinta teosta "Kun kyyhkyset katosivat" ja argh en kestä miten hidasta mun lukeminen on! Kaipaan vanhaa lukutahtiani; sitä, kun aina yhden kirjan lopetettuani aloitin saman tien uuden. Kai se on tämä kykenemättömyys keskittyä tai rentoutua mikä vaikuttaa tähänkin asiaan, ihan niin kuin kaikkeen, huoh.
Iloisempiin uutisiin! Meidän perheeseen tuli lisäystä viime viikolla! Kotiutin nimittäin perjantaina Tamagotchin, jonka nimesin välittömästi Taunoksi tietämättä Taunon sukupuolta. No tyttöhän se tietysti oli, mutta hällä väliä. Voi nostalgia tätä tunnetta! Muistan kun joskus vuonna 1997 ollessani seiskaluokalla ostin yhdessä parhaan ystäväni kanssa Tamagotchin luokkakaveriltamme johonkin säälittävään markkahintaan, 15, 20 tai 25 markkaa, haha, ja hoidimme otusta yhdessä aina bussimatkoilla koululle. Olen treenannut Taunoa aika lailla aitahyppelyssä, ja ollaan aika hyvä tiimi! Voin kuvitella, että aviomiehellä menee hermo kun Tauno-tamagothci yhtäkkiä alkaa piipata ja ilmoittaa että on joku hätä ja minä heti säntään sitä hoivaamaan. Kuulemma hoidan Taunoa paremmin kuin esim. Viskiä, mitä en kyllä myönnä! Ainakin komennan Taunoa ihan yhtä rumasti, mutta muusta en tiedä.
Kun olin käymässä ihanaisen Jeanetten luona tässä hiljattain puhuimme jonkin verran myös luonnollisestikin bloggaamisesta ja mulla jäi erityisen hyvin mieleen se, kun Jeanette mainitsi pitävänsä ruokakuvista, kun äidyin sitä murehtimaan. Että bloggaanko ihan liikaa (noloja) ruokakuvia vaiko mitä, haha. Ruokien kuvaaminen on kivaa! Tosin en ole siinä ihan hirvittävän hyvä, mutta parhaani teen. Itse sitä huomaa nykyisin panostavansa enemmän ruoan ulkonäköön ja asetteluun kuin mitä aiemmin, kun aikaisemmin mua kiinnosti vain se, että maku olisi hyvä, heh. Mutta sanotaanhan sitä, että kauneus on puoli ruokaa! ... tavallaan se siis pätee tähänkin. Ruokaa silmille! Sitä paitsi kasvissapuskasta saa ihan hirveän kauniin väristä. :3
Just nyt elämä on vähän sellaista jumittavaa. Päivät menevät nopeasti, mutta samaan aikaan kuitenkin sillain... tökkien. Onneks on elämän pieniä iloja pitämässä jonkinlaista tolkkua yllä; ystävät, Ikean uusin kuvasto, postin päivittäinen odotus, kylmä limsa tölkistä ja sipulirouhe hotdogien päällä. Palaillaan taas.
tiistai 13. elokuuta 2013
En halua johdateltavissa olevaa hymyä.
Tuntuu että runosuoni sykkii enää hyvin harvoin. Joskus oli helpompi kirjoittaa ihan vain tajunnanvirtaa ja antaa sanojen tulla ilman, että jäi miettimään oikeinkirjoitusta, kielioppia tai edes sitä, mitä mieltä muut mahdollisesti olisivat päättömästä sanasuolloksesta. Sit luen ystävän blogista mitä siisteintä tajunnanvirtaa ja ihailen vähän katkerana toisen lahjakkuutta sanojen kanssa. Minäkin haluan! Tyyliään on vain niin vaikea muuttaa. Tai ehkä mulle olisikin ominaista sellainen hölmö jaarittelu ja jahkailu ihan turhanpäiväisistä, aineettomista asioista kuten vaikka siitä, miltä sade tuoksuu tai miltä poutapilvet joskus näyttävät sen sijaan, että kerron ostamistani kaktuksista tai postailen ruokakuvia. En tiedä. Ehkä mä olen opetellut tätä blogia varten jonkun uudenlaisen tavan kirjoittaa, mikä nyt parin vuoden jälkeen tuntuu jo omalta, muttei kuitenkaan ihan ole sitä.
Kävin viime viikolla reissaamassa, kun saatiin viimeinkin se stressiä aiheuttanut (johtui kylläkin ihan vain omasta tyhmyydestä ja saamattomuudesta) markkinoinnin kurssi suoritettua. Tai no, uusintaan pitäisi vielä, mutta se on vasta myöhemmän ajan murhe eikä sitä auta nyt miettiä kun olis niin paljon kaikkea muutakin lautasella. Reissuun siis lähdin, ja vietin ensin vuorokauden Rajamäellä rakkaan ystävän luona. Yritin ottaa kuvia matkani ajalta, mutta Rajamäeltä mulla on vain kaksi kuvaa.
Nämä kuvathan eivät oikein kerro mitään. Vietin kuitenkin melkein 24 tuntia hyvässä seurassa ja tehokkaasti ehdimme katsoa kuutisen elokuvaa, syödä ja näpertää käsitöiden parissa. MeNaiset on ehkä ainoa naistenlehti jonka tilaamista olen harkinnut tosissani, tuolla sain lukea kolme edellistä numeroa ja ihmetellä lisää sitä, miten mä alan olla tosiaan jo sen ikäinen että tuollainen lehti on mun mielestä asiallinen ja täynnä mielenkiintoisia artikkeleita. Lähdin Rajamäelle mielessäni pitkä lista asioita joista halusin puhua ystävälle, mutta en saanutkaan suutani auki. Harmittaa, mutta onneksi posti kulkee, turvaudun siis siihen. Tärkeintä oli nähdä toista ja taas mä vain ihmettelin kaiken aikaa miten hieno ihminen mulla on elämässäni ja miten kärsivällisesti hän jaksaa katsella naamatauluani vielä 11-12 vuoden jälkeen. Kiitos.
Torstaina hyppäsin linja-autoon ja suuntasin Helsinkiin. En poistununt edes Kamppikeskuksesta, kiipesin vain viidenteen kerrokseen ostamaan uuteen huulilävistykseeni (!!) lyhyemmän tapin valmiiksi ja vaihtopallon, jonka jälkeen hyppäsin Matinkylään menevään bussiin. Kauniimpaakin kauniimpi ystäväni Jeanette oli mua kadulla vastassa kissalapsensa Pikin kanssa ja hnnggh miten ihanaa oli päästä tapaamaan pitkästä aikaa toista rakasta ystävää. Sisällä juoruttiin heti kevyesti kolmisen tuntia samalla kun Jeanetten mies askarteli sapuskaa keittiössä: tää jannu otti vastaan heittämäni haasteen väkertää vegaanista sushia ja aijettä miten HYVÄLTÄ ruoka sekä näytti että maistui. Tuli ihan etuoikeutettu olo, että minua varten hra J teki moisia! Kiitos valtavasti, Inkeri ja Inkerin maha kiittää.
Vasemmalla siis kurkku- ja ruohosipulitäytteisiä makeja, avokadonigirejä ja aurinkosalaattipäällysteisiä gunkan-makeja. (Lunttasin wikipediasta, hihi.) Sapuskan jälkeen vyöryttiin vielä "takapihalle" nauttimaan viilenevästä illasta ja muutamista siidereistä hyvässä seurassa. Ja kun sekään ei vielä ollut riittävästi, niin myöhemmin illalla vilkaistiin vielä kerrankin jopa meikäläisenkin makuun viihdyttävä toimintaelokuva. Yöllä Matinkylän yllä oli hienoin koskaan näkemäni ukkosmyrsky ja ensimmäistä kertaa elämässäni sellaisen näkeminen ei pelottanut lainkaan.
Perjantaina aloitin aamuni kissakaksikko Noen ja Pikin kanssa. Mahtavia otuksia. Kun sain itseni valmiiksi, siirryin Ison Omenan ostoskeskukseen kiertelemään kauppoja ja tekemään satunnaislöytöjä ja odotin ystävää saapuvaksi. Käväisimme kirpputorilla tekemässä löytöjä, jonka jälkeen hänen suloinen tyttöystävänsä liittyi seuraamme ja siirryimme juomaan lasilliset Isoon Omenaan. Pikkuruinen, ihana nti T, joka jaksoi kipuilustaan huolimatta tulla paikalle, osti minulle paketillisen orgaanista teetä nimeltä "Breathe Deep" sanoen, että se muistutti minua. Miten voikin liikuttua niin valtavasti tuollaisesta eleestä. Kiitos.
Neljältä oli kuitenkin pakko malttaa luopua suloisen tyttökaksikon seurasta ja suunnata Jeanetten kanssa ruokaostoksille ja sitten ahmaisemaan pikaiset nuudelit nassuun, jonka jälkeen treffasin tätini. Tädin kanssa ajelimme liki Espoon keskustaa mummin luokse, jossa vietin parisen tuntia. Se oli outoa, mutta omalla tavallaan mukavaa ja tuttua; isän kuoleman jälkeen olen alkanut ajatella enemmän sukulaissuhteitani ja tahtoisin kamalasti parantaa niitä edes jotenkin. Paluumatkalla täti käytti minua lapsuudenkotini pihassa pikaisesti, ja onneksi käytti: en muista koska viimeksi olisin käynyt siellä. Mitenhän sitä vieläkin muistaa vanhan kotiosoitteensa 90-luvulta kuin suoraan apteekin hyllyltä, en käsitä. Pihassa leikki ala-asteikäisiä pikkupoikia ja ne tuijottivat meitä silmät suurina kun tädin kanssa pälyilimme rivitalon päätyasuntoa parkkipaikalta autosta käsin.
Illalla kokkailin vielä vegepizzaa. Kokeilin muuten ensimmäistä kertaa ihan vegaanista "juustoraastetta" ja arvatkaas! Se oli tosi tylsän makuista. Tosin en nyt odottanut ihmeitä, mutta sitä vain, että kotona tekemäni juustoke on kyllä paljon maukkaampaa kuin tuo. Pöh! No, ei Vaasasta onneksi edes taida saada tuota, joten juustoketta keittelen jatkossakin.
Lauantaina heräiltiin Jeanetten kanssa hitaasti, katseltiin YouTube-videoita ja meikattiin vaihe kerrallaan varmaan kolmen tunnin ajan. Kahden paikkeilla tapasin Jammu-tädin, jonka kanssa opiskeltiin samaan aikaan Limingan taidekoulussa sarjislinjalla vuonna 2008. Oli ihan selkeästi kohtalo puuttunut peliin kun oli meidät molemmat heittänyt Matinkylään ihan samaan aikaan, joten tottahan sitä nyt tavata piti, etenkin kun edelliskerrasta oli kulunut jo melkein neljä vuotta. Neljä! Onneksi asia tuli korjattua. Aterioitiin Ompun Hanko Sushissa (oi miten hyvää vihreä tee olikaan), kierreltiin parit kaupat, juoruttiin ja tupakoitiin ketjussa. Jäi kyllä hyvä mieli.
Illalla istuttiin tyttöporukalla sisällä ja parvekkeella, puhuttiin ja kuunneltiin musiikkia. Kun vieraat lopulta yhden, kahden aikaan yöllä lähtivät, naposteltiin vielä vegepizza loppuun jääkaapista samalla, kun katseltiin Here Comes Honey Boo Boota YouTubesta. Oli vaikea nukahtaa kun ahdisti seuraavan päivän matkustaminen, vaikka vieressä tuhiseva Jeanette onneksi läsnäolollaan rauhoittikin, hehee.
Sunnuntaina päätin kuitenkin lähteä takaisin kotiin sen sijaan, että olisin edennyt alkuperäissuunnitelmani mukaan Turkuun, ja kotiutunut vasta tiistaina. Olo oli kamala, ja siihen vielä päälle syyllisyys siitä, että tuotin äidille pettymyksen, nyyhy. ;_; Onneksi mulla on kaikkien aikojen paras äiti, joka ymmärtää ja antaa anteeksi, joten huono omatunto helpotti kyllä ennenpitkää. Rautatieasemalla Helsingissä ostin evääksi tuoreita herneitä ja junassa luin yhden kirpparikirjan kannesta kanteen. Parasta silti oli asemalla vastassa oleva aviomies, joka rutisti niin lujasti syliinsä, että meinas ihan itku päästä.
Matkaeväsjuoma. Ei mulla ole siihen mitään lisättävää, hyvää oli. :'D
Turhauttaa miten kovasti matkustaminen väsyttää ja useamman ihmisen tapaaminenkin, vaikkei kaikkia samana päivänä tapaisikaan. Silti jäi ihmisiä näkemättä ja kuulumisia vaihtamatta, mutta onneksi noita mahdollisuuksia tulee vielä. Oli ihanaa päästä takaisin kotiin. Eilen muhjuttiin miehen kanssa kotona ja vietettiin viimeistä yhteistä lomapäivää, syötiin lastuja ja katseltiin elokuvia. Illalla lueskelin ääneen Lorigaa ja tänään tuntui jo ihan syksyltä.
Kävin viime viikolla reissaamassa, kun saatiin viimeinkin se stressiä aiheuttanut (johtui kylläkin ihan vain omasta tyhmyydestä ja saamattomuudesta) markkinoinnin kurssi suoritettua. Tai no, uusintaan pitäisi vielä, mutta se on vasta myöhemmän ajan murhe eikä sitä auta nyt miettiä kun olis niin paljon kaikkea muutakin lautasella. Reissuun siis lähdin, ja vietin ensin vuorokauden Rajamäellä rakkaan ystävän luona. Yritin ottaa kuvia matkani ajalta, mutta Rajamäeltä mulla on vain kaksi kuvaa.
Nämä kuvathan eivät oikein kerro mitään. Vietin kuitenkin melkein 24 tuntia hyvässä seurassa ja tehokkaasti ehdimme katsoa kuutisen elokuvaa, syödä ja näpertää käsitöiden parissa. MeNaiset on ehkä ainoa naistenlehti jonka tilaamista olen harkinnut tosissani, tuolla sain lukea kolme edellistä numeroa ja ihmetellä lisää sitä, miten mä alan olla tosiaan jo sen ikäinen että tuollainen lehti on mun mielestä asiallinen ja täynnä mielenkiintoisia artikkeleita. Lähdin Rajamäelle mielessäni pitkä lista asioita joista halusin puhua ystävälle, mutta en saanutkaan suutani auki. Harmittaa, mutta onneksi posti kulkee, turvaudun siis siihen. Tärkeintä oli nähdä toista ja taas mä vain ihmettelin kaiken aikaa miten hieno ihminen mulla on elämässäni ja miten kärsivällisesti hän jaksaa katsella naamatauluani vielä 11-12 vuoden jälkeen. Kiitos.
Torstaina hyppäsin linja-autoon ja suuntasin Helsinkiin. En poistununt edes Kamppikeskuksesta, kiipesin vain viidenteen kerrokseen ostamaan uuteen huulilävistykseeni (!!) lyhyemmän tapin valmiiksi ja vaihtopallon, jonka jälkeen hyppäsin Matinkylään menevään bussiin. Kauniimpaakin kauniimpi ystäväni Jeanette oli mua kadulla vastassa kissalapsensa Pikin kanssa ja hnnggh miten ihanaa oli päästä tapaamaan pitkästä aikaa toista rakasta ystävää. Sisällä juoruttiin heti kevyesti kolmisen tuntia samalla kun Jeanetten mies askarteli sapuskaa keittiössä: tää jannu otti vastaan heittämäni haasteen väkertää vegaanista sushia ja aijettä miten HYVÄLTÄ ruoka sekä näytti että maistui. Tuli ihan etuoikeutettu olo, että minua varten hra J teki moisia! Kiitos valtavasti, Inkeri ja Inkerin maha kiittää.
Vasemmalla siis kurkku- ja ruohosipulitäytteisiä makeja, avokadonigirejä ja aurinkosalaattipäällysteisiä gunkan-makeja. (Lunttasin wikipediasta, hihi.) Sapuskan jälkeen vyöryttiin vielä "takapihalle" nauttimaan viilenevästä illasta ja muutamista siidereistä hyvässä seurassa. Ja kun sekään ei vielä ollut riittävästi, niin myöhemmin illalla vilkaistiin vielä kerrankin jopa meikäläisenkin makuun viihdyttävä toimintaelokuva. Yöllä Matinkylän yllä oli hienoin koskaan näkemäni ukkosmyrsky ja ensimmäistä kertaa elämässäni sellaisen näkeminen ei pelottanut lainkaan.
Perjantaina aloitin aamuni kissakaksikko Noen ja Pikin kanssa. Mahtavia otuksia. Kun sain itseni valmiiksi, siirryin Ison Omenan ostoskeskukseen kiertelemään kauppoja ja tekemään satunnaislöytöjä ja odotin ystävää saapuvaksi. Käväisimme kirpputorilla tekemässä löytöjä, jonka jälkeen hänen suloinen tyttöystävänsä liittyi seuraamme ja siirryimme juomaan lasilliset Isoon Omenaan. Pikkuruinen, ihana nti T, joka jaksoi kipuilustaan huolimatta tulla paikalle, osti minulle paketillisen orgaanista teetä nimeltä "Breathe Deep" sanoen, että se muistutti minua. Miten voikin liikuttua niin valtavasti tuollaisesta eleestä. Kiitos.
Neljältä oli kuitenkin pakko malttaa luopua suloisen tyttökaksikon seurasta ja suunnata Jeanetten kanssa ruokaostoksille ja sitten ahmaisemaan pikaiset nuudelit nassuun, jonka jälkeen treffasin tätini. Tädin kanssa ajelimme liki Espoon keskustaa mummin luokse, jossa vietin parisen tuntia. Se oli outoa, mutta omalla tavallaan mukavaa ja tuttua; isän kuoleman jälkeen olen alkanut ajatella enemmän sukulaissuhteitani ja tahtoisin kamalasti parantaa niitä edes jotenkin. Paluumatkalla täti käytti minua lapsuudenkotini pihassa pikaisesti, ja onneksi käytti: en muista koska viimeksi olisin käynyt siellä. Mitenhän sitä vieläkin muistaa vanhan kotiosoitteensa 90-luvulta kuin suoraan apteekin hyllyltä, en käsitä. Pihassa leikki ala-asteikäisiä pikkupoikia ja ne tuijottivat meitä silmät suurina kun tädin kanssa pälyilimme rivitalon päätyasuntoa parkkipaikalta autosta käsin.
Illalla kokkailin vielä vegepizzaa. Kokeilin muuten ensimmäistä kertaa ihan vegaanista "juustoraastetta" ja arvatkaas! Se oli tosi tylsän makuista. Tosin en nyt odottanut ihmeitä, mutta sitä vain, että kotona tekemäni juustoke on kyllä paljon maukkaampaa kuin tuo. Pöh! No, ei Vaasasta onneksi edes taida saada tuota, joten juustoketta keittelen jatkossakin.
Lauantaina heräiltiin Jeanetten kanssa hitaasti, katseltiin YouTube-videoita ja meikattiin vaihe kerrallaan varmaan kolmen tunnin ajan. Kahden paikkeilla tapasin Jammu-tädin, jonka kanssa opiskeltiin samaan aikaan Limingan taidekoulussa sarjislinjalla vuonna 2008. Oli ihan selkeästi kohtalo puuttunut peliin kun oli meidät molemmat heittänyt Matinkylään ihan samaan aikaan, joten tottahan sitä nyt tavata piti, etenkin kun edelliskerrasta oli kulunut jo melkein neljä vuotta. Neljä! Onneksi asia tuli korjattua. Aterioitiin Ompun Hanko Sushissa (oi miten hyvää vihreä tee olikaan), kierreltiin parit kaupat, juoruttiin ja tupakoitiin ketjussa. Jäi kyllä hyvä mieli.
Illalla istuttiin tyttöporukalla sisällä ja parvekkeella, puhuttiin ja kuunneltiin musiikkia. Kun vieraat lopulta yhden, kahden aikaan yöllä lähtivät, naposteltiin vielä vegepizza loppuun jääkaapista samalla, kun katseltiin Here Comes Honey Boo Boota YouTubesta. Oli vaikea nukahtaa kun ahdisti seuraavan päivän matkustaminen, vaikka vieressä tuhiseva Jeanette onneksi läsnäolollaan rauhoittikin, hehee.
Sunnuntaina päätin kuitenkin lähteä takaisin kotiin sen sijaan, että olisin edennyt alkuperäissuunnitelmani mukaan Turkuun, ja kotiutunut vasta tiistaina. Olo oli kamala, ja siihen vielä päälle syyllisyys siitä, että tuotin äidille pettymyksen, nyyhy. ;_; Onneksi mulla on kaikkien aikojen paras äiti, joka ymmärtää ja antaa anteeksi, joten huono omatunto helpotti kyllä ennenpitkää. Rautatieasemalla Helsingissä ostin evääksi tuoreita herneitä ja junassa luin yhden kirpparikirjan kannesta kanteen. Parasta silti oli asemalla vastassa oleva aviomies, joka rutisti niin lujasti syliinsä, että meinas ihan itku päästä.
Matkaeväsjuoma. Ei mulla ole siihen mitään lisättävää, hyvää oli. :'D
Turhauttaa miten kovasti matkustaminen väsyttää ja useamman ihmisen tapaaminenkin, vaikkei kaikkia samana päivänä tapaisikaan. Silti jäi ihmisiä näkemättä ja kuulumisia vaihtamatta, mutta onneksi noita mahdollisuuksia tulee vielä. Oli ihanaa päästä takaisin kotiin. Eilen muhjuttiin miehen kanssa kotona ja vietettiin viimeistä yhteistä lomapäivää, syötiin lastuja ja katseltiin elokuvia. Illalla lueskelin ääneen Lorigaa ja tänään tuntui jo ihan syksyltä.
sunnuntai 4. elokuuta 2013
Ruokaisia ajatuksia ja reseptinjakoa.
Huomentapäivää! Jahas, kellokin on jo yksi. No mut, hirveästi mun tekis mieli kirjoitella ruoasta, ja nimenomaan vegaanisuudesta. Kun sain viimein aikaiseksi liityttyä Animaliaan sekä ryhdyttyä Oikeutta Eläimille -yhdistyksen kuukausijäseneksi, sain siinä sivussa aikamoisen infopaketin eläinten oloista Suomessa. Aihe on alkanut kiinnostaa mua koko ajan enemmän ja enemmän ja mua on alkanut kyllästyttää se, kuinka mä aina noita asioita murehdin ja surkuttelen, mutten siltikään oikeastaan tee mitään. Olen sen verran kyyninen ihminen, etten jaksa uskoa siihen, että yksi (tai kourallinenkaan) ihmisiä tuskin saisi minkäänlaista muutosta aikaan, mutta kyynisyydestä viis; mä olen löytämässä pienen viherpiipertäjän ja eläinoikeuskannattajan sisältäni, joka pyrkii nyt kovasti esiin. Onhan tässä työnsarkaa vielä, mutta askel kerrallaan vaan.
Niin, siis. Mä sain huimasti lisää informaatiota mm. maidontuotannosta, mistä en ole aiemmin tiennyt juurikaan mitään. Jonkinasteinen lakto-ovovegetaristi kun olen ollut jo kauan, viime kuukausina jopa pelkkä laktovegetaristi. Vaikka näitä lippuja ja lappuja on aiemminkin hyvin todennäköisesti osunut kohdalleni luettavaksi asti, on se tietynlainen motivaatio ja innostus uupunut ja aiemmin luettuna se viestin sisäistäminen on mennyt multa sivu suun. Mutta nyt tais tapahtua jotain. Musta alkoi nimittäin tuntua tosi vahvasti siltä, että alkais olla korkea aika edes yrittää vegaanin ruokavaliota. (Vihaan sanaa 'yrittää', koska tahtoisin olla sellainen ihminen joka ei yritä vaan TEKEE.) Sen kummemmin aviomiestäni konsultoimatta (shame on me, kai tästä olisi oppikirjan sääntöjen mukaan pitänyt keskustella ensin, kai, apua.. D:) eräs aamu herätessäni (1.8. tarkalleen ottaen, eli ei kauaa sitten, huhups) tuntui siltä, että tänään se alkaa. Etenen tämän asian kanssa nyt ihan vain askel kerrallaan, mutta mulla on ollut ihan hiton hyvä olo tästä. Negatiiviselta palautteeltahan en ole välttynyt; olen tunnetusti aika ailahtelevainen ihminen ja oikeastaan kukaan lähipiirissäni ei jaksa uskoa minkään mun tekemisen olevan kovin kauaskestoista, mikä toisaalta taas motivoi ja kannustaa meikäläistä näyttämään että HÄHÄÄ, kyllä minusta ON siihen!
2010 kokeilitiin miehen kanssa vähän sillai toisella korvalla varovasti kepillä jäätä tätä koko vegaanihommaa. Kaksi kuukautta pärjäiltiin, sit luovutettiin. Nyt tiedän mitä tein silloin väärin ja ennen kaikkea tiedän, etteivät mun motiivit ja aatteet olleet kohdallaan. Haluaisin tästä elämäntavan itselleni ja kun aika on kypsä, tahtoisin tehdä jotain muutakin. Mutta kuten sanottua, askel kerrallaan. Yksi asia ainakin mikä on (aatteiden ja lisääntyneen informaation lisäksi) muuttunut edellisestä kerrasta on se, että mä en näe vegaanisuutta haasteena. Mä en koe, että tämä muuttaa juuri mitään meidän jokapäiväisessä ruokavaliossa mitenkään erityisen radikaalisti, vaan täähän on ihan pala kakkua! Mitähän mä olen oikein jahkaillut?
Vegaanituotteet-sivusto ja Vegaaniliitto ry ovat olleet mulle ainakin näin aluksi todella iso apu ja niitä tutkailen mielenkiinnolla ja kärkkäänä löytämään kaikkea uutta jännää. Perehdyn hissuksiin ja imen lisää tietoa itseeni, otan paremmin asioista selvää kuin viimeksi. Oon aika hitsin innoissani tästä, mut ei kerrota kellekään!
That being said, teinpä tuossa aika hiton hyvää vegaanista makaronilaatikkoa. Tiedetään, tiedetään, eihän tommonen sapuska nyt mitään maailman terveellistä mättöä ole, mutta kun mua viehättää ruoanlaitossa juurikin se, miten lapsuudenkodissa tutuiksi tulleet ruoat saa väännettyä vegaanisiksi. Ja tästä tuli aika pahuksen hyvää, vaikka itse sanonkin. Mieskin kehaisi, että olipas hyvin maustettua, kun yleensä mulla toi maustaminen tuppaa jäämään kaikesta yrityksestä huolimatta melkoisen vähäiseksi, huhups.
Alkuperäisen reseptin nappasin Faunan opiskelijaryhmän "Kasvisruokaa opiskelijabudjetilla" -läpyskästä ja lisäilin siihen muutaman itselle mieleisen jutun kun ei ollut tuossa vielä tarpeeksi.
Vegaaninen makaronilaatikko
2½ dl pikamakaroneja
1½ rkl öljyä
1 sipuli hienonnettuna
2-4 valkosipulin kynttä
1 tlk viipaloituja herkkusieniä
1/4 tl sokeria
2 tl paprikajauhetta
(½ tl jauhettua korianteria)
3/4 dl tummaa soijarouhetta
½ kasvisliemikuutio
2 dl vettä
1 rkl soijakastiketta
1 tl kuivattua persiljaa
1 tl kuivattua oreganoa
1 1/4 dl vettä
3/4 dl soijajauhoja
1. Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Voitele n. 1,5 litran uunivuoka ja laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
2. Kuullota sipulia, murskattuja valkosipulin kynsiä ja herkkusieniviipaleita sokerin, paprikajauheen ja korianterin kanssa keskilämmöllä viitisen minuuttia.
3. Lisää pannulle soijarouhe, kasvisliemikuutio ja kaksi desiä vettä. Keitä 5 minuuttia. Lisää lopuksi soijakastike, persilja ja oregano.
4. Sekoita soijarouhekastike keitettyihin makaroneihin. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla (ja mustapippurilla!) Kumoa lopuksi seos uunivuokaan.
5. Sekoita soijajauhot kylmään veteen ja kaada seos makaronien päälle. Kypsennä uunin keskitasolla 30 minuuttia, sammuta uuni ja jatka kypsentämistä vielä 20 minuuttia jälkilämmöllä.
Itsehän lisäsin kotoa opittuun tapaan vielä ennen uunittamista seoksen päälle korppujauhoja (sitä tuo valkoiselta näyttävä juttu sapuskan päällä on) sekä oluthiivahiutaleita. Naaam.
Tänään Inkerin keittiössä valmistetaan pizzaa sekä pitkästä aikaa juustoketta, huhui. Mitenhän mahtaa pitkän tauon jälkeen onnistua!
P.S. Kävin eilen ostamassa vielä kaksi kaktusta lisää, hehe. Ne on ihan huikeita!
torstai 1. elokuuta 2013
August Burns Red.
Haha miten kekseliäs otsikko taas, jep jep. Mutta kun on elokuu jo! Mihin kaikki aika katoaa? Mitään en ole koko kesänä tehnyt ja silti on jo elokuu! Otsikko on muuten erään yhdysvaltalaisen metalcorea soittavan bändin nimi. Yhden version mukaan nimi on tuli siitä, kuinka bändin alkuperäisen laulajan Jon Hersheyn ex-tyttöystävä August poltti kertoman mukaan talon, jonka mukana paloi Hersheyn lemmikkikoira Redd, mutta sittemmin tarina osoittautui ihan huuhaaksi ja sen kummempaa merkitystä bändin nimellä ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan. Usein huvittaa nää metalcore-bändien nimet, kun on kaikennäköistä; Everyone Dies in Utah, Feed Her To The Sharks, One Morning Left, Sleeping With Sirens, Bring Me The Horizon... Kaikkee ne keksii! (Ja täten onnistuin tällä kirjoituksella sekä ensin inhottamaan, että lopulta kuulostamaan myös tosi vanhalta. Snif.)
Mutta asiaan! Jota mulla ei taaskaan liiemmin ole. Halusin vain tulla vouhkaamaan siitä, miten aika on mennyt nopeasti ja kuinka nyt on elokuu ja kuinka elokuu on oikeastaan aika kiva kuukausi! Etenkin nyt, kun mulla jatkuvat opinnotkin vasta syyskuussa, hehee.
Opiskelusta puheenollen, mun kesäyliopistosta ottamani markkinoinnin kurssi alkaa lähestyä loppuaan. Nyt tulevana lauantaina on verkkotentti ja sunnuntaina on lopputyön palautus. Minä ja opiskelukaverini ollaan oltu kyllä ihan luvattoman laiskoja tämän kurssin suhteen, kun aikaa kuitenkin olis ollut ihan toukokuusta asti ja siltikin ollaan vasta tällä viikolla tosissamme alettu väkertää työn parissa, haha... Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Eräs ystäväni totesikin, että nytpä ainakin on motivaatio kohdillaan kun alkaa aika loppua. Pakkohan se on valmiiksi saada. :'D Olen kirjoitellut käsi vääränä infoa ja nyt ollaan kahdesti puuhailtu yhdessä kaverin kanssa tuota projektia kasaan. Kyllä se siitä. Aihe on kuitenkin mielenkiintoinen, kun pohdiskellaan Battery Energy Drinkin markkinointiympäristöä, asemointia, segmentointia sun muuta jännää ja siitä pitäisi saada aikaiseksi sellainen vähintään kymmensivuinen selonteko. Mulla on kyllä ihan paras opiskelukaveri, nti H:n kanssa saadaan homma kyllä mallikkaasti suoritettua, siitä ei ole epäilystäkään.
Ja sit! Arvatkaa mitä! Oon jo tovin puhunut miehelle ja äidille ja kavereille siitä, kuinka haluaisin kaktuksen! Kävin jopa yhdessä kukkakaupassakin kaktuksia katselemassa. Katselutasolle se jäikin, koska oli niin suolaisen hintaisia että saivat kyllä piikikkäät kaverit jäädä sinne hyllyille. Mulla oli ihan liian tuoreessa muistissa Lidlin muutaman euron kaktuskaverit ja just kun pääsin huokailemasta niiden perään niin eikös heti tullut niitä myyntiin tuohon keskustan Lidliin! Score! Tänään kotiutin kaksi kaktuskaveria, ne ovat niin kauniita! Ja helppohoitoisia. Justiinsa äidin kanssa muistelin kuinka mulla teininä oli kaktuksia ja kuinka kovasti tykkäsin niistä. En tiedä miksi. Kai siksi, kun en onnistunut tappaamaan niitä, vaan nehän oikein venyivät vain pituutta lisää koko ajan. Jos noita on vielä huomenna jäljellä niin taidan hakea ainakin yhden kaktuksen lisää. :3
Usein musta tuntuu etten saa mitään aikaiseksi ja siksi ihan pienetkin kotityöt tuntuu toisinaan juhlimisen arvoisilta saavutuksilta. Ei tää toki koko ajan tällaista ole, mutta joskus. Oon ihan superlaiska vaihtamaan lakanoita, mutta koska mies on muakin laiskempi sen asian suhteen, niin minähän sen lopulta sit hoidan. Vaihdoin tänään lakanat sänkyyn ja oli pakko sujauttaa oma peitto maailman parhaan pussilakanan sisään, jonka äiti toi mulle käydessään Vaasassa.
Kissapeitto! Mulla oli nämä lakanat joskus ihan lapsena. Kai olin vonkunut niitä jostain kuvastosta ja sit äiti oli ne mulle ylläriksi eräänä kauniina päivänä ostanut. Ah autuutta. Tyynyliina tosin on jossain hukassa, pitäis kysellä josko se olis eksynyt velipojille, hmm... Parastahan tuossa lakanassa on se tuoksu, joka tuoksuu ihan koti-kodille! Tai ehkä se on todellisuudessa vaan huuhteluaine jota äiti käyttää, mut siihen on ollut hyvä nukahtaa.
Joo, olipas nyt kyllä merkintä. Kaktuksia ja kissapeittoja, mitähän vielä...
Mutta asiaan! Jota mulla ei taaskaan liiemmin ole. Halusin vain tulla vouhkaamaan siitä, miten aika on mennyt nopeasti ja kuinka nyt on elokuu ja kuinka elokuu on oikeastaan aika kiva kuukausi! Etenkin nyt, kun mulla jatkuvat opinnotkin vasta syyskuussa, hehee.
Opiskelusta puheenollen, mun kesäyliopistosta ottamani markkinoinnin kurssi alkaa lähestyä loppuaan. Nyt tulevana lauantaina on verkkotentti ja sunnuntaina on lopputyön palautus. Minä ja opiskelukaverini ollaan oltu kyllä ihan luvattoman laiskoja tämän kurssin suhteen, kun aikaa kuitenkin olis ollut ihan toukokuusta asti ja siltikin ollaan vasta tällä viikolla tosissamme alettu väkertää työn parissa, haha... Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Eräs ystäväni totesikin, että nytpä ainakin on motivaatio kohdillaan kun alkaa aika loppua. Pakkohan se on valmiiksi saada. :'D Olen kirjoitellut käsi vääränä infoa ja nyt ollaan kahdesti puuhailtu yhdessä kaverin kanssa tuota projektia kasaan. Kyllä se siitä. Aihe on kuitenkin mielenkiintoinen, kun pohdiskellaan Battery Energy Drinkin markkinointiympäristöä, asemointia, segmentointia sun muuta jännää ja siitä pitäisi saada aikaiseksi sellainen vähintään kymmensivuinen selonteko. Mulla on kyllä ihan paras opiskelukaveri, nti H:n kanssa saadaan homma kyllä mallikkaasti suoritettua, siitä ei ole epäilystäkään.
Ja sit! Arvatkaa mitä! Oon jo tovin puhunut miehelle ja äidille ja kavereille siitä, kuinka haluaisin kaktuksen! Kävin jopa yhdessä kukkakaupassakin kaktuksia katselemassa. Katselutasolle se jäikin, koska oli niin suolaisen hintaisia että saivat kyllä piikikkäät kaverit jäädä sinne hyllyille. Mulla oli ihan liian tuoreessa muistissa Lidlin muutaman euron kaktuskaverit ja just kun pääsin huokailemasta niiden perään niin eikös heti tullut niitä myyntiin tuohon keskustan Lidliin! Score! Tänään kotiutin kaksi kaktuskaveria, ne ovat niin kauniita! Ja helppohoitoisia. Justiinsa äidin kanssa muistelin kuinka mulla teininä oli kaktuksia ja kuinka kovasti tykkäsin niistä. En tiedä miksi. Kai siksi, kun en onnistunut tappaamaan niitä, vaan nehän oikein venyivät vain pituutta lisää koko ajan. Jos noita on vielä huomenna jäljellä niin taidan hakea ainakin yhden kaktuksen lisää. :3
Usein musta tuntuu etten saa mitään aikaiseksi ja siksi ihan pienetkin kotityöt tuntuu toisinaan juhlimisen arvoisilta saavutuksilta. Ei tää toki koko ajan tällaista ole, mutta joskus. Oon ihan superlaiska vaihtamaan lakanoita, mutta koska mies on muakin laiskempi sen asian suhteen, niin minähän sen lopulta sit hoidan. Vaihdoin tänään lakanat sänkyyn ja oli pakko sujauttaa oma peitto maailman parhaan pussilakanan sisään, jonka äiti toi mulle käydessään Vaasassa.
Kissapeitto! Mulla oli nämä lakanat joskus ihan lapsena. Kai olin vonkunut niitä jostain kuvastosta ja sit äiti oli ne mulle ylläriksi eräänä kauniina päivänä ostanut. Ah autuutta. Tyynyliina tosin on jossain hukassa, pitäis kysellä josko se olis eksynyt velipojille, hmm... Parastahan tuossa lakanassa on se tuoksu, joka tuoksuu ihan koti-kodille! Tai ehkä se on todellisuudessa vaan huuhteluaine jota äiti käyttää, mut siihen on ollut hyvä nukahtaa.
Joo, olipas nyt kyllä merkintä. Kaktuksia ja kissapeittoja, mitähän vielä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)