perjantai 30. syyskuuta 2011

Musteentuoksuisia haavekuvia.

Nyt ajattelin tehdä jotain sellaista, mitä en ole koskaan aiemmin tehnyt. Tai no, olen, tavallaan, mutta en näin suoranaisesti ja julkisesti. Onhan noita taidegallerioita tullut kahlattua läpi Internetissä, joo, ja tyrkytetty omia teoksia esille, mutta tuntuu tämä silti aika erilaiselta ja vähän hölmöltäkin.

Otsikko on ehkä hieman harhaanjohtava siinä mielessä, etten suoranaisesti haaveile tatuoijan ammatista, mutta on se ajatus käynyt mielessäni useammin kuin kerran, itseasiassa toistuvasti viimeisen neljän vuoden aikana... Toistaiseksi tyydyn itse tatuoitavaksi, mutta onhan sitä nyt kiva haaveilla ja unelmoida. Ja tietty piirtää piirtää piirtää.







Tämä mulla on omassa käsivarressa.



Tekstit on mun heikkous/erikoisuus, can't you tell?-)

Tää oli serkkutytölle ja vaikka lopputulos erosikin hintsan verran luonnoksestani, oon silti aika otettu, että jotain meikän luonnostelemaa (tiukoista ohjeista toki!) päätyi jonkun iholle!

Vielä on pitkä matka, mutta harjoitus tekee mestarin!

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Dear reader...

Vitsit kun mulla on aina kaikki muka ihan supermahtavia aiheideoita blogattavaksi, mutta sit kun pitäisi alkaa väkertää sitä postausta itsessään niin kaikki tuntuukin ihan pöljältä, pöh! No, ei se haittaa, oma bloginihan tämä on ja kun tämä muutenkin on niin kokeellista touhua niin saatte luvan kestää, hahaa!

Kuka tykkää kirjeistä? Siis ihan käsin kirjoitetuista kirjeistä, tiedättekö, kun pitää ensin ranne vääränä ja kämmensyrjä musteessa raapustaa rivikaupalla kuulumisiaan ja sitten sulkea koko hökötys kirjekuoreen, ostaa postimerkki ja vielä kuljettaa kuori merkkeineen laatikkoon? Mulle on kirjeistä tullut ihan elintärkeä harrastus ja ennen kaikkea tapa pitää yhteyttä ystäviini!

Olen kirjoittanut kirjeitä niin kauan kuin voin muistaa, mutta vasta nyt aikuisiällä niistä on tullut paljon tärkeämpiä ja rakkaampia ajanvieton lähteitä ja kuulumisen vaihtamisen tapoja kuin mitä koskaan aiemmin. Käsin kirjoitettu kirje on niin paljon henkilökohtaisempi kuin tekstari tai sähköposti (vaikka toki nekin kivoja on, on aina kiva tulla muistetuksi!), joku todella viitsii nähdä vaivaa kirjoittaakseen juurikin Sinulle! Tulee sellainen olo, että hei, olen sen verran Tärkeä Henkilö, että ystävilläni on varaa nipistää hieman aikaa kiireisistä aikatauluistaan, ottaa kynä käteen ja kirjoittaa perinteisin menetelmin ajatuksiaan ja kuulumisiaan. Call me pathetic, mutta valtaosa sosiaalisesta elämästäni tapahtuukin tätä nykyä kirjeiden välityksellä. Mikään vaan ei tunnu yhtä erityiseltä kuin postiluukusta tipahtava konkreettinen, musteentuoksuinen kirje!

En osaa mitenkään ilmaista sanoin kirjeiden merkitystä minulle harrastuksena tai minään muunakaan. Koska te olette viimeksi kirjoittaneet kirjettä ylipäänsä kenellekään? Eikä sen aina tarvitse olla edes kirje, pelkkä postikorttikin on ihan mieletön tapa osoittaa, että hei, ajattelen sua!

Poikkeuksellisesti postaan myös nk. "asukuvan" pärstäni kera. Muotibloggaajaahan minusta ei tule, mutta aamuaurinko sai mut tänään niin hyvälle tuulelle, että päätin räpsäistä ajastimella omituisen otoksen, apua. Kerrankin oma peilikuva ei säikäyttänyt mua suunniltani, vaan olin jopa ihan tyytyväinen, ooh!

Muuttoasiat eivät ole vielä edenneet sen kummemmin, paitsi että yhdessä asunnossa olemme 2. varasijalla ja lisäksi melkein jouduimme asuntohuijauksen kohteeksi. :O! Vitsit miten jännää! Oon niin hönö ja naiivi, että yksin olisin varmaan tullut huijatuksi, mutta onneksi mulla on niin fiksu mies. Missähän mä olisinkaan ilman sitä?

Ja jotta tätä ylipäänsä voisi kutsua blogimerkinnäksi, niin loppuun vielä yksi Vinyyli, olkaatten hyvät!

tiistai 27. syyskuuta 2011

7 tosiasiaa allekirjoittaneesta.

1) Kerro henkilö linkin kera blogissasi, joka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2) Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
3) Lahjoita tämä sama award 15 parhaalle blogille/bloggaajalle.


●●● sugar - trick langetti kaikille lukijoilleen 7 randomia faktaa -awardin ja poikkeuksellisesti päätin sitten noudattaa neidin tahtoa ja toteuttaa tämän. Samalla saan ihan luvan kanssa kertoa jotain itsestäni, jee!

1. Ihailen suuresti laulaja-lauluntekijä Tom Waitsia. Se äijä on nerokas muusikko, joka on onnistunut ainakin minulle osoittamaan uskottavasti, että musiikkia saa synnytettyä mistä vain - puhumattakaan hänen uskomattomista sanoituksistaan tai poikkeuksellisesta, mielenkiintoisesta persoonastaan.

2. Otin ensimmäisen tatuointini maaliskuussa 2007, eikä vieläkään loppua näy...

3. Olen ollut kasvissyöjä vuodesta 2006 lähtien.

4. 3-vuotiaasta lähtien olen ravannut milloin minkäkin musiikillisen harrastuksen parissa alkaen satubaletista musiikkileikkikouluun, viulu-, huilu-, kantele- ja pianotunteihin, puhumattakaan rytmisestä kilpavoimistelusta tai paritanssista. Aikuisiällä kaikki nämä harrastukset ovat jääneet, joskin en vieläkään ole täysin valmis luopumaan monen vuoden musiikkiharrastuksesta ja opettelenkin satunnaisesti rämpyttämään akustista kitaraa.

5. I adore zombie flicks. Oikeastaan kaikki noihin ihaniin epäkuolleisiin liittyvä kiehtoo minua tavalla tai toisella, oli kyse sitten elokuvasta, kirjasta, videopelistä tai sarjakuvasta. Syytä tähän en tiedä.

6. Minulla ei ole minkäänlaista ammattitutkintoa, joskin valkolakin päätin käydä suorittamassa hetken mielijohteesta vuosina 2006-2008, eikä päivääkään ole moinen yleissivistävä pänttäyssessio kaduttanut. Mitäpä yo-papereilla sitten tekisi, sitä en vielä tiedä...

7. Öäeeeh, olen harrastanut jousiammuntaa.

En lahjoita tätä kenellekään, mutta halukkaat saavat toki tehdä perässä, mikäli niin mielivät. Oon just niin tirkistelijäluonne, että luen aina mielelläni kaikkien blogaajien faktoja itsestään!

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

I think I feel a change in the wind, says I.

Syksy syksy syksy, ihana syksy! Paitsi että aina kun olen tulossa jostakin, sataa. Ja totta kai olen liikenteessä ilman sateenvarjoa. No, ehkä ensi kerralla muistan viimein ottaa sontsan mukaan... tai sitten en.

Ehdin sienimetsälle jo äidinkin kanssa, ja vaikkei saalis kovinkaan suuri ollut, niin ainakin saimme viettää äiti-tytär -laatuaikaa yhdessä. Mukavaahan se oli, ainakin näin aikuisiällä. Lapsena äidin kanssa mulla meni usein tikut ristiin, etenkin murrosikäisenä. Olin vissiin aika hankala tapaus.

Syksy tuo mukanaan myös uudelleen jatkuvat tv-sarjat, ihanaa. <3 Tänään ehdittiin jo vilkuilla Two and a Half Menin yhdeksännen tuotantokauden ensimmäisen jakson, jota olen henk.koht. odotellut kuin kuuta nousevaa (en tosin yhtä paljon, kuin mitä esim. Supernaturalin jatkumista...). Charlie Sheen sai huhujen mukaan potkut omasta showstaan ja tällä uudella kaudella Charlie Harper -hahmon korvaakin Ashton Kutcherin näyttelemä Walden Schmidt. Ihan hyvältä vaikutti, odottelen innolla uusia jaksoja! Jotenkin ei harmita Sheenin tylyt potkut, johan äijä ehti kahdeksan kautta tuota sarjaa tehdä. Plus Comedy Centralin uusimmassa Roastissa hiillostetaan Sheeniä oikein urakalla, että jos jostain syystä kaipaa Charlie Sheenin ränsistynyttä ja pöhöttynyttä olemusta, niin sitäpä sitten kehiin.

Mitähän uutta.

Syksy on ainakin allekirjoittaneelle sellaista muutoksen aikaa. Tai ainakin syksyisin tunnen aina pakottavaa tarvetta saada jotain uutta omassa elämässä aikaiseksi. Tuntuu, että olisin täällä Turussa asuessani jumittanut paikoillani jo hyvän tovin, ja etenkin nyt, kun olen yhä työttömänä eikä töistä (saatika ammatista) ole vieläkään minkäännäköistä hajua, joten uusia kuvioita kehiin, jooko?

Miehen kanssa tulimme sitten tällaiseen tulokseen:

Muutamme ensi kuussa pois mukavasta kotoluolastamme Turun kerrostalolähiöstä ja suuntaamme kohti Vaasaa. Hitto, en malta odottaa. Mitäkö Vaasassa sitten? No, se jää nähtäväksi, mutta ainakin olen hemmetin innoissani! Malttamattomina on jo ekat laatikolliset pakattu, turhanpäiväistä roinaa nakeltu roskikseen ja meille tarpeettomat mutta vielä ehjät tavarat pakattu pusseihin Pelastusarmeijan kirppikselle vietäväksi. Huuto.nettiin hujahti myös aikamoinen lista muuton alta pois myytävää krääsää ja ihan polkuhinnasta lähtien... Jospas siinä muutaman hassun euron tienaisi vaikkapa muuttobensaan.

Tein myös viimein päätöksen luopua yksityisestä blogistani LiveJournal.comin puolelta. Päätös oli yllättävän helppo, vaikka tuota sivustoa olinkin käytellyt jo vuodesta 2003 asti. Nytpä jäänee enemmän aikaa ja motivaatiota Bloggeriin ja käsin kirjoittamiseen, kuka tietää!

Teinpä muuten senkin virheen, että menin ja vanhenin taas vuodella, eww. Onneksi hyvät geenit hämäävät meikääkin sen verran, että mennee taas hyvä tovi ennen kuin muistan todellisen ikäni. Pahimpaan ikäkriisiin auttaa myös ystävältä saatu myöhäinen synttärilahja, kiitos! <3

Jääkaappimagneettia, tarroja ja kaksi T. Pratchettin kirjaa, puhumattakaan ylisöpöstä kimaltelevasta yksisarvissynttärikortista. Oh Heta, you know me so well. <3

Loppuun vielä neuleprojektia ja kissaa, jee!

maanantai 5. syyskuuta 2011

Sulaa syksyinen tuuli, takatalvea keväinen.

Hei kattokaa, syyskuu! Syksy on mun suosikkivuodenaika. Kesä on ihan kiva, mutta silloin on ihan liian kuuma ja en viihdy vähissä, ruhoani paljastavissa vaatteissa sitten tippaakaan. Talvestakin tykkään, se oli ennen suosikkini, mutta jotenkin syksy on vienyt voiton. Ei ole liian kylmä eikä liian kuuma, saa pukeutua kerroksittain (muttei kuitenkaan tarvitse toppautua) ja luontokin on hurjan nätti, vaikka se oikeastaan tekeekin kuolemaa, taino, valmistautuu talveen.

Se, mikä syksyssä tuo ahdistusta, on se, että koulut alkaa, ihmiset palaavat arkirutiineihinsa ja mulle tämä on pitkästä aikaa taas yksi työtön syksy. Ei aavistustakaan mitä sitä tekisi, kouluihin en päässyt (eipä sillä, että olisin erityisemmin edes hakenut kovinkaan moneen...) ja töistä ei vieläkään tietoakaan, mutta hei: ainakin mulla on päivät pitkät aikaa juosta metsissä sienestämässä!

Tämän päivän sienisaldoa!

Eli joo, olen hurahtanut sienestämiseen ja muutenkin kaikenlaiseen luontohippeilyyn... Syyttäkäämme siitä vaikkapa Kaarina Davisin kirjaa "Irti Oravanpyörästä", joka oli kuin viimeinen pisara ja potku takamuksille. Kun kerran Suomessa vielä upeaa, ihanaa metsää riittää, niin miksemme sitten ota kaikkea hyötyä niistä irti sen sijaan, että pistetään pöheikkö matalaksi ja rakennetaan uutta kerrostaloa ja ostaria tilalle?

Miehen kanssa ollaan nyt nelisen kertaa käyty katselemassa, josko löytyisi jotain kerättävää, ja onhan sitä löytynyt - tänään ehkä eniten kuin aiemmilla kerroilla. Vaaleaorakkaita, tatteja, viini- ja keltahaperoita, suppilovahveroita! Vielä en ole ehtinyt perehtyä sienten säilömiseen, mutta se olkoon sitten seuraava projektini.

Siemenistä kasvattamani chilitkin ovat yhä vain hyvinvoivia, vitsit, oon onnistunut jossain viherpeukaloinnissa kerrankin!

Oikeastaan mun piti naputella kirjoittamisesta yleensä, ja blogeista ja niiden tyyleistä, mutta hämäsinpä nyt teitä ihan vain sillä, että jaarittelin ensin niitä näitä, hahaa.

Internetissä lymyää tsiljoonittain erilaisia blogeja, joista minäkin pientä osaa säännöllisesti seuraan. Mikä tekee näistä blogeista mielenkiintoisen, miksi seuraatte niitä blogeja mitä seuraatte? Päteekö suomalaisiinkin nettisurffailijoihin se sama tirkistelijämäinen uteliaisuus blogien suhteen, mitä henkilökohtaisempi, sen parempi? Olisi kova hinku muuttaa tämä blogi nythetipaikallaoitis minun näköiseksi, ja monesti olenkin ollut aikeissa naputella tänne mitä lie luurankoja kaapista (joiden paljastaminen ei ole niinkään mikään iso juttu, kun olen kerran niin avoin), mutta kuinka sitä sitten löytyisi hyvä, mielekäs tasapaino kevyiden ja arkipäiväisten juttujen kuin synkkien henkilökohtaisten ongelmien välille? Kokeilemalla? Arpomalla? Automaattisesti itsestään? Koska ketä muka todella kiinnostaa sinänsä kasvoton bloggailu satunnaisesta matkailusta, sienistä, työttömän arjesta, höystettynä monilla kymmenillä kehnoilla valokuvilla? Anyone?

Koska asiaahan minulla riittäisi, voi kyllä. Olisi murhetta ja huolta mitä purkaa, patoutuneita ahdistuksia, ennakkoluuloja ja pelkoja, joista tuntuisi hyvältä vuodattaa ihan vaikka julkisestikin - eikä niinkään (uskokaa tai älkää) huomionhaun tähden, vaan mahdollisten samaa ajattelevien&kokevien löytämiseksi. Vertaistukihan on monesti juurikin sitä, mitä useat kaipaavat, ja olisi helpotus tietää, ettei ole yksin. Sopivan vertaistuen löytymisen sijaan useimmiten kommenttiloota täyttyykin päätään aukovista anonyymeista, jotka kehoittavat mm. kasvamaan aikuiseksi. Kiitti näistä.

No, oli miten oli. Kertokaa kiltit, mikä teistä tekee blogista mielenkiintoisen ja mikä taas saa aikaan sen, ettei enää ikinä klikkaa itseään johonkin tiettyyn osoitteeseen uudelleen?

Ja jottei tästä nyt aivan paska maku jäisi suuhun, niin ottakaa loppuun pari kissakuvaa. Mau!

perjantai 2. syyskuuta 2011

Kuvatuliaisia Italiasta!

Haha, miten mielikuvitukseton otsikko, mutta kai se kertoo tarpeeksi. Tässä merkinnässä tulee siis olemaan enemmän kuvia kuin tekstiä, koska muuhun en millään jaksaisi - ainakaan juuri nyt.

Eli siis tässä, olkaa niin hyvät: kuvamateriaalia Pisasta, Italiasta aikaväliltä 17.-24.8.2011!


Italiasta en jäänyt kaipaamaan:
- hyttysiä
- lähes +40 asteen hellettä&hikisiä öitä
- viemärinhajuisia katuja
- liskoja
- turistitukkeumia
- omituisiin aikoihin auki olevia tupakkakauppoja
- halpaa viiniä
- olemattomat jalankulkutiet
- maksulliset uimarannat

Asioita joita olen jäänyt kaipaamaan:
+ lähes ilmainen vischy/jäätee/limsa
+ supermaukas mozzarella
+ pienet kujat ja sivukadut
+ hyvä sää!
+ kaunis arkkitehtuuri
+ EuroSpin -kauppa
+ lähes kliinisen siistit kadut
+ nuorison anarkistiset töherrykset seinissä/roskiksissa/missä milloinkin

Pisa osoittautui oikein kauniiksi, pieneksi ja leppoisaksi opiskelijakaupungiksi, joka tuskin on paljoa Suomen Vaasaa kookkaampi. Elokuu taisi olla Toscanassa vuoden toiseksi kuumin kuukausi, joten kauhulla voin vain arvailla kuinka kuuma siellä heinäkuussa olisi ollut... RyanAir lentää tosi edullisesti Tampereelta Pisaan, joten kalliiksi tuo ei tullut - etenkin, kun löydettiin miehen kanssa mukava ja edullinen B&B -majatalo Putignanosta, jota piti hurjan kiva italialaispariskunta (ja heidän englantia puhuva poikansa ;D), eikä kahdelta hengeltä viikon asuminenkaan tullut maksamaan kuin hieman alle 300 euroa (sis. oma keittiö, kylpyhuone, "aamupala", langaton netti, vapaa takapihan käyttö, siivous yms.). Eli suosittelen lämpimästi käyttämään rohkeasti vaikkapa hostels.comin palveluja ja suuntaamaan vaikka extempore -reissulle Pisaan - ette varmasti pety!

Huh, kaikki se kuumuus ja auringonpaahde saivat kyllä kaipaamaan takaisin Irlantiin... Voi Dublin, how I miss thee!