Dear reader...

Vitsit kun mulla on aina kaikki muka ihan supermahtavia aiheideoita blogattavaksi, mutta sit kun pitäisi alkaa väkertää sitä postausta itsessään niin kaikki tuntuukin ihan pöljältä, pöh! No, ei se haittaa, oma bloginihan tämä on ja kun tämä muutenkin on niin kokeellista touhua niin saatte luvan kestää, hahaa!

Kuka tykkää kirjeistä? Siis ihan käsin kirjoitetuista kirjeistä, tiedättekö, kun pitää ensin ranne vääränä ja kämmensyrjä musteessa raapustaa rivikaupalla kuulumisiaan ja sitten sulkea koko hökötys kirjekuoreen, ostaa postimerkki ja vielä kuljettaa kuori merkkeineen laatikkoon? Mulle on kirjeistä tullut ihan elintärkeä harrastus ja ennen kaikkea tapa pitää yhteyttä ystäviini!

Olen kirjoittanut kirjeitä niin kauan kuin voin muistaa, mutta vasta nyt aikuisiällä niistä on tullut paljon tärkeämpiä ja rakkaampia ajanvieton lähteitä ja kuulumisen vaihtamisen tapoja kuin mitä koskaan aiemmin. Käsin kirjoitettu kirje on niin paljon henkilökohtaisempi kuin tekstari tai sähköposti (vaikka toki nekin kivoja on, on aina kiva tulla muistetuksi!), joku todella viitsii nähdä vaivaa kirjoittaakseen juurikin Sinulle! Tulee sellainen olo, että hei, olen sen verran Tärkeä Henkilö, että ystävilläni on varaa nipistää hieman aikaa kiireisistä aikatauluistaan, ottaa kynä käteen ja kirjoittaa perinteisin menetelmin ajatuksiaan ja kuulumisiaan. Call me pathetic, mutta valtaosa sosiaalisesta elämästäni tapahtuukin tätä nykyä kirjeiden välityksellä. Mikään vaan ei tunnu yhtä erityiseltä kuin postiluukusta tipahtava konkreettinen, musteentuoksuinen kirje!

En osaa mitenkään ilmaista sanoin kirjeiden merkitystä minulle harrastuksena tai minään muunakaan. Koska te olette viimeksi kirjoittaneet kirjettä ylipäänsä kenellekään? Eikä sen aina tarvitse olla edes kirje, pelkkä postikorttikin on ihan mieletön tapa osoittaa, että hei, ajattelen sua!

Poikkeuksellisesti postaan myös nk. "asukuvan" pärstäni kera. Muotibloggaajaahan minusta ei tule, mutta aamuaurinko sai mut tänään niin hyvälle tuulelle, että päätin räpsäistä ajastimella omituisen otoksen, apua. Kerrankin oma peilikuva ei säikäyttänyt mua suunniltani, vaan olin jopa ihan tyytyväinen, ooh!

Muuttoasiat eivät ole vielä edenneet sen kummemmin, paitsi että yhdessä asunnossa olemme 2. varasijalla ja lisäksi melkein jouduimme asuntohuijauksen kohteeksi. :O! Vitsit miten jännää! Oon niin hönö ja naiivi, että yksin olisin varmaan tullut huijatuksi, mutta onneksi mulla on niin fiksu mies. Missähän mä olisinkaan ilman sitä?

Ja jotta tätä ylipäänsä voisi kutsua blogimerkinnäksi, niin loppuun vielä yksi Vinyyli, olkaatten hyvät!