Ei pysy mielenkiinto yllä sitten millään. Paitsi joten kuten neulomiseen! Oon tässä lokakuun aikana neulonut neljä paria lapasia ja viidennet on tekeillä. Muuten sitä tulee lietsottua ajattelemaan itsensä vaikka mitä, ja lopputuloksena suuttumus.
Kirjoitin viime viikolla dk-terapiasopimuksen ja jotenkin koko lapun virallisuus sai mut yllättäen sitten ahdistumaan. Tuntuu, että nyt on PAKKO käydä siellä (vaikkei sitä lapussa lukenutkaan ja eihän siitä mitään sanktioita tule jos jättäisin kesken), sitoutua siihen, pärjätä siellä, oppia asioita ja hyödyntää niitä käytännössä. Entäpä jos musta ei olekaan siihen? Kiitos, ääni päässäni, joka kyseenalaistaa mun kaiken tekemisen tuolla samaisella kysymyksellä.
Sain mä sentään jotain suunnittelemaani aikaiseksi, nimittäin soitin lukioni terveydenhoitajalle ja selvitin, koska olen saanut jäykkäkouristusrokotuksen. Vielä pitäisi ottaa yhteyttä yliopistolle ja selvittää miten mun on mahdollista jatkaa opintojani sitten kun olen siihen valmis ja eääh. Parin laskun eräpäivää pitäisi siirtää. Muutama tatuointi pitäisi tehdä. Terapiaa varten täytyy täyttää viikkokortti. Soittaa Kelan perintätoimistoon ja ulosottovirastoon. Yyh. Haluun vain käpertyä sohvannurkkaan (ostin meille btw uuden sohvan!!), neuloa jotain ja katsella Gator Boysia ja Treehouse Mastersia ja Snake-Sheilaa Animal Planetilta.
Ensi viikolla tulee täyteen tasan neljä vuotta siitä kun muutin Vaasaan. Tuntuu kamalalta, että oon vieläkin täällä, kaupungissa, mikä ei tunnu kodilta. Toisaalta mikähän sitten tuntuisi kodilta... Ehkä Rajamäki? Siitä mä olen viime aikoina haaveillut. Siitä, ja puumajassa asumisesta.
Oon vain niin väsynyt ihmisiin ja elämiseen ja ihan kaikkeen. Äh. Väsyttää pitää yhteyttä sellaisiin ihmisiin jotka eivät pidä muhun juurikaan yhteyttä, vaikka pidän näitä ihmisiä ystävinäni, tai ainakin olen pitänyt monta vuotta. Pitäis osata vain päästää irti asioista, mutta kun joko en osaa tai sitten en vain halua.
Oli mulla kaikkee mielessä vaihteeksi mistä kirjoittaa, mutta yllättäen en saakaan enää muuta aikaiseksi kuin sekavaa sanahelinää. Pitäis jaksaa repiä kone auki aina inspiraation tullen, mutta minkäs teet, huoh. No joo. Palataan taas joskus kuukauden kuluttua, mä painun nyt juomaan kahvia senkin uhalla että maha hajoaa.
