perjantai 15. helmikuuta 2013

Onko pakko jos ei halua?

Anteeks nyt kun spämmään tälleen turhilla jutuilla blogiani. Kummasti vain tekee mieli kirjoittaa vaikkei oikein mitään järkevää asiaakaan ole. Olishan mulla muutama "syvällisempikin" idea, mutta kun ne vaatisivat sit hieman ajattelua ja suunnittelua ennen kirjoittamista, joten olkoot.


Arvatkaapa kenellä on tentti tiistaina? No minulla! Sitä pahuksen viestintää, jonka olen jo kerran käynyt tenttimässä ja kun siitä niin komeasti kiskoin hylätyn niin nyt sit pitäisi skarpata ja käydä tekemässä uudestaan. Kaksi kirjaa ja vino pino luentomuistiinpanoja, hyi. Ei kiinnosta ollenkaan. Muutenkin hirveät paineet tuosta. Mitä jos se ei tälläkään kertaa mene läpi? Viimeinen tenttikerta, pakkohan sen olis! Hirveän raskaalta tuntuu poimia kirja käteen ja alkaa lukea. Auttaiskohan jos menisin kirjastoon lukemaan? Mutta kun en haluais, koska ulkona on kylmä, kirjasto on kaukana ja tykkään olla kotona! Oikea ekan maailmanluokan ongelma.

Tupakoimattomuuskamppanjakin jatkuu, vaikka en olekaan ihan varma siitä mitä mieltä asiasta olen. Tuntuu ihan kummalliselta. Pelottaa että alan syödä ihan hirveästi kun ei enää ole sitä tupakointimahdollisuutta pitämässä näläntunnetta loitolla. Se oli oikeastaan yksi syy miksi alunperin tupakoinnin aloitinkin silloin keväällä 2006. Ja eikös se niin mene, että makuaistikin alkaa palautua normaaliksi ja sit taas huomaa kuinka hyvälle kaikki ruoka maistuukaan? Yhy. En halua että paino nousee, en ole sinut itseni kanssa! Vieläkään. Sekin on varmaan aikamoinen ikuisuusprojekti.

Nää on ne jutut mihin turvaudun jos alkaa tehdä mieli tupakkaa. Ehkä turvaudun niihin siksi, kun tartten jotain sijaistoimintaa, vaikka tavallaan tuntuu että pärjäisin kyllä ilmankin. Purkkakin on aina ollut vähän sellainen juttu että unohdan pureskella sitä. Edellinen purkkapussi mulla kesti melkein vuoden, kun aina unohdin sen olemassaolon. Sähkötupakka on ollut ihan ok, olen kokeeksi mennyt se kourassa miehen kanssa parvekkeelle kun toinen on mennyt tupakoimaan ja tullut ihan tuttu ja turvallinen olo siitä. Höyry ottaa toisinaan vähän kurkkuun, mutta ei niin paljoa kuin alussa. Ehkä mä senkin takia vierastan tuon sähkötupakan käyttöä.


Koska nyt innostuin niin hurjasti näistä noloista ruokakuvista niin tässäpä vielä yksi tuore, ihan tämänpäiväinen kuulkaas! Tuli niin jännää salaattia ja näyttikin ihan kivalta että piti räpsäistä kuva. Yritän välillä vähän kunnostautua salaattien tekemisen suhteen, kun tuntuu että aina tulee tehtyä niitä samoja vanhoja. Tämä oli kaavittu kasaan lähinnä siitä mitä jääkaapista löytyi. Eilisestä sushisessiosta jäi puolikas avokado ja yrttimausteista tofua. Tofut käytin pannulla ja sit heittelin kulhoon lisäksi kurkkua, ruukkusalaattia (joku toinen toimis varmaan vähän paremmin), sibalia, viinirypäleitä ja kurkkua. Oli yllättävän hyvää. Pakkasesta vielä parit minipatongit oheen. Aika paljon vähentynyt kyllä toi leivänsyönti muuten.

Äh, pakko mun on kai yrittää lukea. Edes vähän. Ei kyllä kiinnostais yhtään, hyi.

3 kommenttia:

  1. Kyllä ne syömisetkin tasaantuu, aivan varmasti parasta mitä voit itsellesi tehdä, on just toi tupakoimattomuus. Pöh. Tossa nyt ei ollut mitään tolkua. Siis älä suotta stressaa niitä painojuttuja, kyllä ne ihan varmasti siitä palautuu ennalleen.
    Mulla itsellä kävi ton purkan kanssa niin, että mun alkoi entisinä tupakkahetkinä tekeen mieli purkkaa, jopa niin että purkkaa oli haettava "kesken kaiken". Siis olin okein kunnolla koukussa siihen. En tiedä johtuiko siitä ylettömästä jauhamisesta, mutta mulla on nyt yökisko käytössä ja hammaslääkäriltä ikuinen purkkakielto :(

    Tsemppiä lukemiseen!!

    xoxo,
    Raisa

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä lukemiseen täältäkin. Yliopistossa ei aina kaikki oo kivaa ja välillä pitää pänttää tylsiä juttuja ja suoltaa tavaraa puppugeneraattorilla.

    Mun taktiikka lukee jotain tylsää on mennä pala kerrallaan ja kirjoittaa lyhyesti muistiin mitä siinä sanottiin. Silleen ei tuu niin helposti sellanen lukemiskooma, jossa ei enää yhtään ajattele sitä mitä lukee. Toinen tapa on tehdä jotain kivaa siinä sivussa vuorotellen, niin piristyy aina vähän ja jaksaa taas jauhaa.

    VastaaPoista
  3. Tutulta kuulostaa. Välillä kuulee sanottavan ettei syömishäiriöstä toivu koskaan kokonaan entiselleen ja mun mielestä se pitää paikkansa, kokemusta on omastakin takaa. Pahin on menneisyyttä, mutta kaikki kummittelee vieläkin mielessä ja aina saa katsoa ettei vaan taas anna sille valtaa. Ulkopuolisin kaikki vaikuttaa kuitenkin täysin rauhalliselta.

    Alkoi itkettämään lukiessa, kun samaistuin sinuun!

    VastaaPoista