Oon ollu ihan down ja innoton päivittämään blogia epätoivottujen yliopistouutisten jälkeen ja vaikka kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut niin enpä oo hirveästi jaksanut blogia päivitellä. Pöh! Yhden lukijankin jo menetin, mutta selväähän se on, ettei se ollut mikään Inkerin tosilukija, kun luovutti noin helpolla!
Mm. venytin korvanlehdet 22:een milliin ja toistaiseksi näyttäis siltä että tässä olis hyvä pysyä. Ei tullu ainakaan heti sellaista hinkua venyttää
vielä sen kaks milliä, kuten aina on välittömästi mieli tehnyt heti kun uuden korun paikoilleen pujottamisen jälkeen.
Lukenut olen, ja paljon. Kai tää on sit sitä todellisuuspakoilua kun karvas pettymys oli niin suuri, ettei voinut millään käsitellä, heh. Noei, kiva silti että lukeminen maistuu taas, ja on ollut aikaa lukea. Kirjastosta nappasin läjän kirjoja (välissä myös henk.koht. päiväkirjani), joista Jack Kerouacin
Dharmapummit oli kirkkaasti ykkönen. Kerouac uponnut viime aikoina hurjan hyvin kyllä, tiedä sitten miksi. Viime viikolla noudin vähän Burroughsia, Bukowskia ja lisää Kerouacia, ja lukaisinpa myös Laura Gustaffsonin
Huorasadunkin viimein, josta myöskin kovasti tykkäsin. Ah, kirjat! Jotenkin tällä hetkellä parhaiteen maistuu Kerouac, Hemingway, Bukowski ja vähän jopa Fitzgerald. Lukaisin myös P. Saarikosken
Kirjeitä vaimolleni hiljattain kun satuin kirpparilta sen pokkarina löytämään, ja sekin osui ja upposi. Jotenkin tuo 1920-1960 -luvun kirjallisuus on se tämän hetken juttu.
Syöty ja juotu on. Pakko kehaista, että teen kyllä kotona parempia Irish coffee -drinksuja kuin mitä missään kuppilassa oon ikään juonu. Mieskin allekirjoittaa tämän (tai sit se sanoi sen mun mieliksi vain, hihi).
Kissat voivat hyvin ja kylläisesti. Viski tosin on onnistunut tässä kehittämään jonkinlaisen ruton tapaisen korvaansa hiljattain, että eläinlääkärireissu tiedossa heti huomenna, eäh. Ajoitus ei voisi olla yhtään huonompi (tästä lisää myöhemmin), mut eihän ne koskaan ilmoita hyvissä ajoin ennakkoon että hei, pidäpä tää viikonloppu vapaana ja ylimääräistä rahaa hollilla, koska tarve on.
Ystäväisemme hra T viime viikolla kutsui minut ja mieheni aterioimaan perheensä kesämökille, ja tottahan me mentiin, kun mökkielämä edes pieninä maistiaisina kelpaa aina. Oli muuten huikein mökki ikinä, ihan niin hämmennyin etten tajunnut räimiä kuvia kuin vain sulokkaasta vegemättöannoksestani. Näemmä jälkkärinkin unohdin kuvata (täysjyväleipäviipaleköyhäritari vegaanisella kermavaahdokekastikkeella ja tuoreilla lakoilla, aijai), mutta hyvvää oli. Se mökki oli kyllä just niin mun unelmien täyttymys kuin vaan mikään paikka voi olla. No ok, Dublinia ei lasketa. MUT TÄÄ MÖKKI. Oli kyllä just niin presiis sellainen torppa minne tekis mieli paeta kirjoituskoneen kanssa ja erakoitua. Oli omat kasvimaat ja kaikki. Että kiitosta vaan!
Olen myös jännästi päässyt tökkimään kavereita neuloilla. Miehekäs timantti ja katu-uskottava ankkuri tarttuivat hra T:n nilkkoihin, ja paria päivää myöhemmin hra S vaatimalla vaati (50e -setelillä ja valkoviinipullolla painostaen) minua tökkimään käsivarteensa Liverpoolin kannatuslausekkeen lyhennystä ("You'll Never Walk Alone"), ja kyllähän minä, kun on tuo neuloilla pistely niin kivaa. Mainittakoon vielä kerran, että vaikka ihan amatööritouhua tämä onkin, niin parhaani mukaan hygieniasta huolehdin ja käyttelen ihan yksittäispakattuja tatuointineuloja ja -mustetta kera desinfiointiaineen jne. jne. Pitäis varmaan oikeesti investoida siihen tatuointikoneeseen viimein, kun jengi on niin innoissaan näitä vankilatyylisiä kuviakin mulla ottamassa, hmm...
Loppuun vielä teaser-kuva tulevasta merkinnästä, hoho:
Ho ho, siinä Inkeri ja veljensä ajelevat. Palataan astialle ASAP.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti