/gʊd æftənu:n/

Hiukanko turhauttaa! CDon.com panttaa mun fonetiikan kirjaa jossain... en tiedä missä. Se on maksettu ja kovasti sivuilla lupailivat toimittavansa sen 5-15 arkipäivän sisällä, mutta ihan puppua lupailivat. Pari päivää sitten tuli sähköposti että joo ei pysty just nyt, jäädään seurailemaan. Viimeksi kun ne mulle noin sanoivat niin lopulta infosivat, että EI ONNISTU ja palauttivat sentään rahat. Luotto oli kova ja oikeesti haluaisin sen kirjan. Mahdollisimman pian tietty, koska tentti on vissiin joskus ensi kuussa ja apua hyi enkun fonetiikka mitä. Se oli jo suomeksikin haastavaa niin entäs tämä sit, puuh. Onneks meidän opettaja on kuitenkin tosi sympaattinen. Kieltämättä aika kuumottava heppu, kun se vaan arpoo aina opiskelijoiden seasta jonkun pahaa-aavistamattoman kertomaan että MITEN SE KIELI ON SUUSSA SILLOIN KUN SANOT NÄIN JA NÄIN tai muuta mukavaa. Keskitytään aina tiukasti papereihimme vieruskaverin kanssa kun se etsii seuraavaa uhriaan ettei vaan sattuis katseet kohtaamaan. Mutta se on kyl hauska setä muuten! Näkisittepä miten se heiluu ja huitoo käsillään luokan edessä ja selittää ihan tohkeissaan sanojen etymologiasta ja allofooneista ja mistä milloinkin. Huikee. Mut silti hirvittää jo valmiiksi että mitähän tosta tentistä tulee, apua.

NIIN takas turhautumiseen haha. Sen lisäks, että kallisarvoinen tenttikirjani viipyy teillä tiettymättömillä, ni arvatkaapa mitä. Maanantaina kun just pääsin vaahtoamasta ihanista korvakoruistani niin ENKÖS SITTEN HUKANNUT TOISEN heti koulumatkalla nyyhy. Mä en ikinä ole ennen hukannut korvakoruja. Melkein pääsi itku. ;_; Kävin etsimässä ensin yksin ja sit aviomiehen kanssa ja tänään kävelin taas samaa reittiä, mut ei löytynyt, ei. Mutta itseäni saan syyttää! Olis pitänyt suosiolla laittaa vaan omiin reikiin killumaan korvikset eikä väkisin ahtaa venytyksien kanssa samaan. "Noku näyttää niin tyhmältä" öllinnöllin. No, tyhmemmältä näyttää kun on vaan yksi korvakoru!

JA koko turhautumisen komeuden kruunaa tietty se, että menkat. No, on näistä joka kuukausi selvitty, niin ehkä tälläkin kertaa. Ja lääkkeeksi/lohduksi on hankittu asioita:
Jaaa kuten kuvasta näkyy niin sen mun tupakoimattomuuden kanssa kävi ei-niin-yllättäen aika huonosti, huoh. No mut, koskaan ei ole liian myöhäistä, maailma ei loppunut epäonnistumiseen yms. yms.

Jännästi oon kyllä ottanut hirveet määrät kuvia, mutta en mä sit koskaan enää jälkeenpäin tohdi niitä postailla mihinkään, haha. Hirveä kynnys noussut äkkiä, että enhän mä nyt kännykkälaatuisia kuvia voi (kuten ylläoleva) tai jotain sumeita tai heilahtaneita tai ketä nyt muka oikeesti kiinnostaa jotku nolot ruokakuvat jne. Mut OI VOI kun ei ole järkkäreitä joka taloudessa, eikä tähänkään kotiin varmaan ihan heti sellaista ole mulle bloggausleluksi tulossa, haha. Joten jatkan surkealaatuisten kuvien ottamista ja elämäni taltioimista. Eikä sillä väliä vaikkei ne päätyisikään koskaan blogiin tai minnekään muualle. Kiva niitä on silti selata, että jaajaa, huhtikuussa söin tommosia asioita, se oli kylä hyvää, vois syödä ehkä uudelleen samaa.

That being said, mulla tosiaan olis lisää kännykkäkameralaatuisia otoksia JA noloja ruokakuvia JA noloja ruokakuvia jotka on otettu kännykän kameralla, hoh hoh. Joo. Oikeasti yritän vain teeskennellä että olisin jotenkin aktiivinen bloggaamisen suhteen (ja koska mulla ei just nyt muuta tekemistä ole, koska mies on vallannut olohuoneen töllön ja PS3:sen enkä voi jatkaa Ōkamia hetkeen, nyyh. Tästä lisää merkinnän lopussa.).

Kenkä aidalla on oikeesti jo sirkusillalta, ja leskenlehdetkin taitaa olla jo parin viikon takaa. Mut kevät jee!


Bataattimuusi oli muy bueno, täytetty paprika ei niinkään.

Tää viimeisin otos on viime perjantailta, kun tulin kymmenen jälkeen illalla kotiin tyttöjen illasta. Yks oli vähä askarrellu, awws. Oli lastuja ja dippiä ja Happy Joe-sidukkaa ja lisäks odottamaton perjantaipaketti, josta paljastui PSVita-peli Touch My Katamari. Onneks en oo maailman ainoa 28-vuotias naisihminen joka tulee ihan superiloiseksi siitä, että saa puolisoltaan lahjaksi videopeliaiheisen lahjuksen, hehe.

NIIN, ja oma PSVita kotiutui maanantaina. :I Nyt oon kovaa kyytiä kaupannut vähälle huomiolle jäänyttä PSP:täni pois peleineen päivineen Rajamäen suuntaan ja totta puhuakseni oon jo nyt tainnut pelata Vitalla enemmän tän viikon aikana kuin PSP:llä yhteensä, eh... En mä ymmärrä miks se on niin paljon parempi. Ehkä se on se touch screen. Ja trophyt. Ja saan siihen Plants vs. Zombiesin. Ahhh.

Siis eipä sillä, ettäkö mulla olis muka aikaa pelata... Oon vaan superhuono priorisoimaan asioita ja tekemisiäni, vaikka luulis, että kun on kerran ollut reippaasti päälle 28 vuotta aikaa opetella tekemään niin että sitä olis jotain jopa oppinut. Vaan ei. Kouluhommat sentään on tullut tehtyä suhteellisen ajallaan, mutta entä sit kaikki muu jännä näperrys? Mulla on kaks neuleprojektia ollu kesken jo useamman kuukauden (kuten esim. nti K:n lapaset, nyyh, sorry sweetie...), vino pino kirjeitä odottaa vastaamistaan ja lukemattomien kirjojen pino sen kuin kasvaa. Mä en kerta kaikkiaan malta istua alas lukemaan ja se ärsyttää. Jännempää on interaktiivinen sohlailu kun on liikkuvaa kuvaa ja värejä ja ääniä ja saa painella nappeja ja valita suunnan liikkuville hahmoille. Eli siis joo, oon pelannut. Ja paljon. Nolottaa ihan. Mut sain viimein aloitettua Ōkamin pelaamisen, kun se kerran oli PS Storessa ilmaisena ja mulle on sitä jo vuosia kehuttu. Koskahan mä aloitin sen, kolme päivää sitten? Arvatkaa onko mulla plakkarissa jo jotain 17 pelattua tuntia... About joo. Mä oon niin koukussa! Eilen en saanut muuta tehtyä kuin pelattua Okamia, huoh. No, hinnoittelin mä vähän kirpparille meneviä kamoja (niin joo, kirppispöydänkin ehdin varata ja täyttää tiistaina, eh...), mutta loppupäivän röhnötin sohvalla kaikkee muuta ku naisellisesti ja pelasin. Eikä Ōkamia ihan syyttä suotta ole mulle kehuttu... Pelattavuus on helppo, toiminnot olen jopa minä oppinut kepeästi ja aijettä ne hahmot ja tarina ja soundtrack ja grafiikka, mwaa... Kaunista.

Ehkä mä suosiolla vain pelaan tuon kerralla loppuun enkä yritä hillitä pelaamisiani, kun kerrankin pitkästä aikaa tekee mieli pelata jotain ihan tosissaan. Plus siitä saa kans niitä perhanan trophyja. Niistä en edes viitsi alkaa jauhaa, haha, you gamers all know what I'm talking about... Xboxin achievmentit vissiin ajaa saman asian. :I

Olikohan mulla jotain vielä, öö. Ei kai. Oon jo monta kuukautta suunnitellu postausta tatuoinneista, mutta olenko saanut aikaiseksi? Eehheen! Ja mitä nyt yhtään itseäni tunnen niin en kyllä varmaan seuraavaan pariin kuukauteen saakaan mitään tehtyä, haha. No, ehkä mä yllätän itseni. En pidä odotuksia korkealla niin mistäs sitä tietää jos saankin jonkun äkkinäisen innostuksen puuskan. Nyt mä taidan painella hernekeiton keittoon, tai no, lämmittämiseen, koska on torstai ja koska on nälkä. Myöhemmin vissiin kattellaan Catfish (2010) ja jos innostun/ehdin niin kai mä sitä Okamia vielä vähän naputtelen... On se rankkaa, hei. Mut huomenna se velipoika vissiin tosiaankin on tulossa vuorokaudeksi ihastuttamaan olemuksellaan (ja viiksillään) meikäläisten arkea ja tuo tullessaan parit Bennot IKEAsta ja faijalta perimäni taulun ja kirjat ja ehkä jopa fillarinkin. Oikeasti sillä oli joku työkeikka tänne päin, mutta tykkään ajatella että siskokultaansahan se pääasiallisesti tulee tänne katsomaan, hehe.

Mut nii. Semmosta tällä kertaa. o/

Pikainen.

Ehkä noi suuritöisimmät kurssit alkaa olla jo hiljakseen takana päin. Eilen vielä väkersin iltasella yhden ryhmätyön viimesilauksia, mutta nyt sekin on sitten palautettu, puuh. Toivottavasti ei enää tälle keväälle mitään hirveitä projekteja lankeais, mulla on riittämiin tekemistä jo ihan noiden pikkutehtävienkin kanssa.

Eilen mä sain kuitenkin aikaan muutakin kuin markkinoinnin ryhmätyön hiontaa. Järjestin nimittäin kirjani uudelleen. Nyt ne on vähän laadukkaammassa järjestyksessä, mutta en oo ihan täysin tyytyväinen... plus edelleenkin piti laittaa pariin hyllyyn kaksi rivillistä kirjoja. Mut ei se mitään. Kieltämättä oli hetkiä, jolloin hämmennyin itsekin siitä kirjojen määrästä.
Mut sit tolkkuunnuin, kun eihän niitä nyt niin paljoa ole. Haaveilen edelleen siitä omasta kirjastohuoneesta, ahh.

Sit myös pieni etsimistehtävä, haha. No ei, ei nyt niinkään etsimistehtävä, mutta bongaa allaolevasta kuvasta kolme uutta juttua:
Se ainoa mikä ei välttämättä edes hirveästi tuossa erotu on tukan väri, joka vaihtui sinimustasta epämääräisen violetihtavan... tyyliseksi. Juurissa se lähinnä kai näkyy, koska juurikasvu, mutta noh, onpahan nyt jotain muuta ja erilaista.

Toinen asia mikä kyllä erottuu ja johon haluan huomionne nyt kiinnittää ovat ihanaiset korvakorut, jotka sain viime viikolla postissa. Shoppailinpa hieman Pinkkiksen etsyssä, hehe, ja kyllä kannatti. I love these..! Vielä on hieman totuttelua noiden roikkukorviksien kanssa, kun mulla oli melko pitkään aikas suuret venytykset ja pienensin niitä viime kuussa sellaisella kuudella millillä. Ei se nyt niin huomattava ero ole, mutta vähän.

Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä viikon takainen lisäys mustekokoelmiini, heh. Anteeksi äiti.
Koska pöllöt nyt vaan on niin siistejä. Alkuperäinen design on ystäväni Einin tekemä, kaikki kunnia siitä hänelle! Vielä olisi tarkoitus jatkaa pöllölle sopivampaa ympäristöä, mutta kyllähän sitä ehtii. Vähän kieltämättä kutkuttais jo, hmm...

Mut nii. Nyt mä alan valmistautua kouluun. Aikas hyvä päivä tulossa, oon jo ehtinyt (perusarkiaskareiden lisäksi siis) pelailla Okamia JA kuulla että velipoika on tulossa piipahtamaan täällä ens viikonloppuna. Life's good.

Kikhernepastaa ja morsiusmekkoja.

No onpahan taas muka olevinaan niin kiire! Tuulispäänä saa huidella aamusta iltaan kylillä ja kampuksella, huh. Alkaa ihan kunto loppua. Mä oon sitä sorttia joka haluaa ottaa ihan rennosti ja tehdä kaikki hommat kaikessa rauhassa ja ajatuksella. No joo, ei ehkä nyt niin ajatuksella kuin ehkä olisi toivottavaa, mutta rauhassa kuitenkin. Siedän superhuonosti stressiä ja sehän näkyy.

Tänään mä olin luvannut mennä kälyn makutuomariksi kun se oli menossa sovittamaan häämekkoa. Sitä ennen mä kuitenkin ehdin kotona räpsiä pari kuvaa ylipitkästä otsatukasta ja levitellä sitä Facebookkiin kaiken kansan nähtäville. Voihan Naamakirja.

Pitäis ehkä leikata. Joskus. Ehkä.
Kymmeneksi kiidin sitten sovitun morsiusliikkeen eteen. Onneks oli lyhyt matka, ja helppo. Suoraa tietä vain.
Oli muuten ihan uusi kokemus mulle. En ole koskaan ennen käynyt missään hääliikettä muistuttavassakaan, mutta nyt tuli käväistyä. Sisällä ei saanut kuvata, tyhmää. No pari kuvaa nappasin myyjän luvalla kälyn tulevasta mekosta, mutta en mä niitä täällä julkaise. Sopiva mekko löytyi muutaman sovituksen jälkeen ja mä vain kaipailin niitä elokuvissa näytettyjä skumppatarjoiluja. Edes kahvia tai suklaata ei ollut tarjolla! Pöh!

Koulullakin ehdin kääntyä, oltiin nimittäin sovittu parin luokkakaverin kanssa tapaavamme puolen päivän aikaan ryhmätyön merkeissä tuota meidän työelämän retoriset taidot -kurssia varten. Ideointi oli laiskanpuoleista ja lähinnä surffattiin kukin tahoillamme Facebookissa ja mä ihmettelin tätä viimepäivien opettajakohua. Onneks ollaan oltu ahkeria ja ideoitu meidän työ aika pitkälle valmiiksi jo aiemmin. Vielä parit hiomiset niin se olis sit siinä. Ollaan tuon kyseisen kurssin aikana keksitty koko ryhmän kanssa kuvitteellinen pieni kylä/kaupunki, jossa toimii erilaisia yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka arvottiin kurssin alussa. Mulle ja kahdelle työparilleni lankesi mieluisa nakki, jota oikeastaan toivoinkin, nimittäin aatteellinen yhdistys. ELPY Ry sen nimeksi tuli, ja ollaan eläinten oikeuksia ja luonnonsuojelua puoltava yhdistys! Minä tietty suu vaahdossa puhunu ja paasannu ja ideoinu, tyttöparoilla ollut mitään sanomista oikein mihinkään... noei, kaipa nuo ihan tyytyväisiä meidän projektiin ovat olleet. Ens viikolla sit tämä kuvitteellinen kylä (Kuppala nimeltään, haha) esittäytyy muiden vastaavien kurssien "kylille" ja jokainen yhdistys/järjestö kertoo hieman omasta toiminnastaan ja yhteistyöstään muiden kanssa. Jännittää vähän toi luokan edessä puhuminen, vaikkei siellä yksin tartte pönöttääkään... mutta silti.

Kahdesta neljään käytiin vielä koko kylän voimin läpi tuleva esityksemme ja hiottiin yksityiskohtia ja tarkasteltiin materiaaleja, hyvä siitä tulee. Olin tietty ihan liekeissä vielä tunnillakin ja kehittelin lisää toimintaideoita ELPYlle. Hah!

Sit tietty koska oon kunnon kotivaimo kiidin suoraan tunnilta kaupan kautta kotiin. Piti hakea pinaattia ja valkosipulia kun koin äkillisen pakottavan tarpeen kokkailla ihan ylihyvää sitruunaista pinaattikikhernepastaa. Tää on ehkä mun lempiruoka (tai no toinen lempiruoka, pizza on edelleen se ehdoton suosikki) tällä hetkellä, nam.
Tuoretta pinaattia, kikherneitä, auringonkukansiemeniä, sipulia ja valkosipulia ja tietty (proteiini)pastaa. Creme fraiche on tommoi vapaaehtoinen lisuke, jota itse tykkään käyttää tämän nimenomaisen ruokalajin yhteydessä. Mausteeks suolaa, mustapippuria ja sitruunamehua, aijettä. Pitäisköhän syödä lisää.

Pysyisköhän mun silmät auki ilman kofeiinia, pitäis siihen perjantaiseen filosofian tenttiin vielä jaksaa lukea, huh... Sovittiin toisen luokkakaverin kanssa totuustaulukkotreffit huomiselle, ehkä mäkin viimein alan tajuta niistä jotain.

Mitenkäs teidän päivä on sujunut?

Voihan sirkus.

Viime viikolla aviomies yllätti ja lähetti sähköpostiini tilaamansa sirkusliput ihan äkkiarvaamatta. Olin just edellispäivänä tiiraillut kun tuohon melkein naapuriin kasarmitorille oli pystytelty sirkus Florentinon telttaa ja, no, en nyt suoranaisesti vihjannut että sinne haluaisin, mutta jonkin viestin se mies oli toteamuksestani sirkusteltan pystyttämisestä napannut ja pim, perjantaina käväistiin sit katsomassa!
Olen käynyt sirkuksessa aiemmin muistaakseni kerran. Tai no voi olla että joskus ihan minikokoisena taaperona vanhemmat veivät, mutta ainoa muistikuvani sirkuksesta on joltain 90-luvun puoliväliltä kun kävin naapurintytön kanssa kaksin ala-asteikäisenä katselemassa jonkun näytöksen. Olikin sit jo korkea aika! Vähän kyllä jänskätti, etenkin kun valtaosa muista katsojista olivat lapsiperheitä... Tosin nähtiin kyllä matkalla sellainenkin seurue, jossa aikuisia oli kolme ja lapsia tasan yksi, joten tuskinpa sinne sirkukseen nyt ihan pelkästään lapset mielivät. Noh.
Mä olisin voinut ottaa ihan oikean kameran mukaan, mutta enpä sitten ottanutkaan... Pahoitteluni kuvanlaadusta, hehe.

Teltta oli ihan tupaten täynnä ja istumapaikkajärjestys kiusallisen epämääräinen. Kaikkialla tuoksui popcorn ja hattara ja ennen esityksen alkua istuttiin paikoillamme F-aition "takarivissä" (=toisessa rivissä) ja ainakin minä kuumottelin sitä, että kohta joku kuitenkin tulee häätämään meidät siitä pois sen varjolla, että olisimme muka olleet väärällä paikalla... :'D Noh, saimme pitää paikkamme sentään.

Kuinkahan tämän nyt oikein kauniisti sanoisi... Esitys oli mitaltaan noin kaksi tuntia ja piti sisällään vartin väliajan. Esiintyjälista oli yllättävän vähäinen, mutta toisaalta taas useimmilla taiteilijoilla oli useampi ohjelmanumero illan esityslistassa. Paikoin se oli huono asia ja aiheutti lähinnä myötähäpeää ja, no, niin. Ehkä mulla oli vielä vähän kimalletta ja paljetteja silmilläni kun olin juuri päivää, paria ennen katsastanut Circue du Soleilin "Worlds Away" -elokuvan ja se oli kyllä sen kaliiberin pläjäys että siinä jää herkästi varjoon sirkus kuin sirkus. Parasta Florentinon antia oli musta kuitenkin klovni Flori (vaikka ko. herra kuumottelikin aika useasti yleisön joukossa valitsemassa estradille mukaansa pahaa-aavistamattomia aikuiskatsojia), selvästi esiintymisestä nauttivat koirat sekä "nuorallatanssija"/jaloillaan jonglööraava Miss Stilyana - vai kirjoitetaankohan se sittenkin Stiliyana, en tiedä, koska se on sekä Florentinon nettisivuilla että ohjelmaesitteessä kirjoitettu kahdella eri tavalla...

Eniten mua sirkukseen menossa hirvitti se, että minkähänlaisia eläimiä siellä mahdollisesti oli esiintymässä. Eläimet esityksissä on vähän sellainen... eh. En tiedä. Lapsena ei tule ajatelleeksi, mutta tälleen semi-valveutuneena aikuisena tulee väkisinkin miettineeksi eläinten oloja. Koirien ja ponien nyt luulisi ainakin olevan niitä sopeutuvaisimpia otuksia, laamat ja aasitkin vielä ainakin pärjäävät Suomen ilmastossa, mutta mitäs sitten kun mukaan kiikutetaan väkisin kameli?
Väliajalla kun pikkulapsia talutettiin ympäri maneesia pikkuponeilla, maneesin keskellä seisoi surkean näköinen kaksikyttyräinen kameli. En tiedä onko kamelit oikeasti tosi chillejä eläimiä vai oliko tää yksilö vain doupattu täyteen rauhoittavia, mutta surkealta se näytti. Väliajan jälkeen sama kameli esiintyi dromedaarin, parin laaman, aasin ja jonkinsortin minijakin kanssa ja olihan se aika surkeaa katsottavaa. En mä tiedä. Ei pitäis kai pohtia liikaa, kun enhän mä mitään kameleista tai dromedaareista tiedä. Ei sentään sen eksoottisempia eläimiä ollut, vissiin Suomessa joidenkin eläinlajien käyttö sirkuksessa on ihan täysin kiellettyäkin.

Koirilla oli toki myös oma esityksensä, ja sitä oli kyl hauska katsoa. Koirista kun kumminkin näkee jos ne viihtyvät ja jos niillä todella on hauskaa. Hännät huiskui ja heilui menemään ja lapsia nauratti. Muakin.
Menisinkö uudelleen? En mä ehkä Florentinoa menisi katsomaan, mutta kieltämättä alkoi kiinnostaa nähdä Sirkus Finlandian nykyisin esitys (pitikin heti tarkistaa että koskas ne täällä Vaasassa käväisevät, näemmä elokuun alussa, hehe). Tai Circue du Soleilin joku massiivinen spektaakkeli. Kaiken kaikkiaan oli kyllä viihdyttävää, en mä sitä kiellä, mutta niistä kahdesta reppanasta kamelista jäi aika paha maku suuhun. Ja tiedä sitten minkälaisissa oloissa koirat ja ponit ja muut eläimet maneesin ulkopuolella joutuvat elelemään... Eiköhän se fiilis ja tunnelma syntyisi ihan ilman niitä eläimiäkin, pellen, jonglöörien, akrobaattien ja taikureiden avustuksella! Harmi että Florentinolla ei ollut pätevää taikuria... Mutta nuorallatanssijatyttö oli kyl niin energinen ja valoisa että siitä tykkäsin ja kovasti!

Mutta olin mä kyllä ihan hävyttömän innoissani tuostakin, hihi. Jotkut miehet vie vaimojaan elokuviin tai hienoille ravintolaillallisille, teatteriin tai oopperaan - mun miespä vei mut sirkukseen! (Noei, ollaan me käyty siellä teatterissakin. Mutta silti.)

Ai hitto se Circue du Soleilin "Worlds Away" -leffa, kattokaa se jos vaan mahdollista. Mä tiirasin sen Florentinon esityksen jälkeen vielä kotona uudestaan ja oli se kyllä vaan hiano.
Ninja-edit: Jäin pohtimaan eläinten viihdekäyttöä ja Animalian sivuilta löytyi tämmöinen artikkeli aiheeseen liittyen.

Laiminlyöjän paluu.

Haha mites nyt taas. Noh!

Maaliskuun lopussa ehdin vielä käväistä Rajamäellä ystävän luona, ja samalla peruskaavallahan se meni kuin ennenkin, eli kauhuelokuvia (käytiin katsomassa myös Mama vaikka olin sen jo nähny!), näpertelyä (unisiepparivarasto on jälleen kerran täydennetty), löhöilyä ja syömistä. Now that's what I call a vacation. Tuntuu että priorisoiminen on ihan liian vaativaa ja hankalaa touhua ja kouluhommat sen kuin kasaantuvat, eäh... Vielä kun jaksais parit tehtävät pusertaa itsestään ulos niin saattaisi jopa hetkeksi helpottaa, vaikkakin ensi viikolla onkin kaksi tenttiä. Lukuhommia lisää, yh, vaikka aiheet kiinnostavatkin... Introduction to Popular Culture -kurssin kirja vaikuttaa potentiaalisesti aika mielenkiintoiselta ja kriittinen ajattelu ja argumentointi nyt on muuten vain yleishyödyllistä ja jännää, mutta kun se kirja on niin paksu että alkaa väsyttää jo sen käteen ottaminen. Apua. Noh, luottavaisin mielin tenttejä kohti, kyllä näistä jotenkin selvitään. Toivottavasti.

NIIN ja apua, mulla on tänään ensimmäinen HOPS-keskustelu ja olen nyt tässä koko viikon jo kuumotellut sitä, että käydäänköhän se nyt englanniksi vai suomeksi? :'D Welp, sekin jäänee nähtäväksi.

Mutta arvatkaapa mikä oli erityisen hienoa maaliskuussa? No se, että sain luettua! Lukulistaani mahtui seuraavanlaista:

- Heli Kruger: Pidä minusta kiinni
- Banana Yoshimoto: Kitchen
- Carita Forsgren: Jänistanssi
- Jennifer Belle: Kallista lystiä
- Amélie Nothomb: Vaitelias naapuri
- Kira Poutanen: Rakkautta borealis
- J.K. Rowling: Paikka vapaana
- Pirjo Hassinen: Sano että haluat
- Pirjo Hassinen: Ennustaja
- Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin
- Pirjo Hassinen: Suistola
- Sapphire: Push

Pitkästä aikaa tehnyt vain mieli nysvätä jossakin kirja kourassa ja vain... lukea. Toki koulu aiheuttaa stressiä paikoin niin suuresti, että on hurjan hankalaa ollut keskittyä muunlaiseen lukemiseen, mutta kyllä mä vakaasti edelleen uskon jonkinlaisen balanssin löytyvän ennenpitkää kouluhommien ja vapaa-ajan lukemisen välille. Nyt mulla on vielä työn alla Gaimanin Stardust, Johanna Holmströmin Camera Obscura sekä vähän suomalaisia zombinovelleja. Kirjasto on sitten jännä paikka... Näemmä käyn sielläkin kausittain. Lainakirjapinossa odottaa vielä Sylvia Plathin The Bell Jar sekä vanhoja suomalaisia kauhutarinoita, heh heh... Ehkä mä sen jälkeen keskityn oman hyllyni sisällön läpikahlaamiseen taas.

Ja ihan vain ettette unohtaisi miltä näyttää bloginsa laiminlyöneen naisihmisen pärstä, tässäpä vielä pari hassua kuvaa viime viikolta.
Ei hittolainen, pakko vielä vaahdota kellojen siirtämisestä. Olen näemmä tulossa vanhaksi, kun jo tunninkin muutos vaikuttaa vielä parin päivän perästä... Miten voi olla näin väsynyt pieni ihminen? Olen kuin markkojen perään euroaikana haikaileva mummo kaupassa kalliita hintoja päivittelemässä, "VIELÄ VIIME VIIKOLLA KELLO OLI TÄHÄN AIKAAN VASTA VARTTIA VAILLE YHDEKSÄN", huh huh. No, kaipa tuo kofeiini potkii ennenpitkää jossain vaiheessa, olisi sääli heittää aamu ihan hukkaan silkasta väsymyksestä.