tiistai 9. huhtikuuta 2013

Voihan sirkus.

Viime viikolla aviomies yllätti ja lähetti sähköpostiini tilaamansa sirkusliput ihan äkkiarvaamatta. Olin just edellispäivänä tiiraillut kun tuohon melkein naapuriin kasarmitorille oli pystytelty sirkus Florentinon telttaa ja, no, en nyt suoranaisesti vihjannut että sinne haluaisin, mutta jonkin viestin se mies oli toteamuksestani sirkusteltan pystyttämisestä napannut ja pim, perjantaina käväistiin sit katsomassa!
Olen käynyt sirkuksessa aiemmin muistaakseni kerran. Tai no voi olla että joskus ihan minikokoisena taaperona vanhemmat veivät, mutta ainoa muistikuvani sirkuksesta on joltain 90-luvun puoliväliltä kun kävin naapurintytön kanssa kaksin ala-asteikäisenä katselemassa jonkun näytöksen. Olikin sit jo korkea aika! Vähän kyllä jänskätti, etenkin kun valtaosa muista katsojista olivat lapsiperheitä... Tosin nähtiin kyllä matkalla sellainenkin seurue, jossa aikuisia oli kolme ja lapsia tasan yksi, joten tuskinpa sinne sirkukseen nyt ihan pelkästään lapset mielivät. Noh.
olisin voinut ottaa ihan oikean kameran mukaan, mutta enpä sitten ottanutkaan... Pahoitteluni kuvanlaadusta, hehe.

Teltta oli ihan tupaten täynnä ja istumapaikkajärjestys kiusallisen epämääräinen. Kaikkialla tuoksui popcorn ja hattara ja ennen esityksen alkua istuttiin paikoillamme F-aition "takarivissä" (=toisessa rivissä) ja ainakin minä kuumottelin sitä, että kohta joku kuitenkin tulee häätämään meidät siitä pois sen varjolla, että olisimme muka olleet väärällä paikalla... :'D Noh, saimme pitää paikkamme sentään.

Kuinkahan tämän nyt oikein kauniisti sanoisi... Esitys oli mitaltaan noin kaksi tuntia ja piti sisällään vartin väliajan. Esiintyjälista oli yllättävän vähäinen, mutta toisaalta taas useimmilla taiteilijoilla oli useampi ohjelmanumero illan esityslistassa. Paikoin se oli huono asia ja aiheutti lähinnä myötähäpeää ja, no, niin. Ehkä mulla oli vielä vähän kimalletta ja paljetteja silmilläni kun olin juuri päivää, paria ennen katsastanut Circue du Soleilin "Worlds Away" -elokuvan ja se oli kyllä sen kaliiberin pläjäys että siinä jää herkästi varjoon sirkus kuin sirkus. Parasta Florentinon antia oli musta kuitenkin klovni Flori (vaikka ko. herra kuumottelikin aika useasti yleisön joukossa valitsemassa estradille mukaansa pahaa-aavistamattomia aikuiskatsojia), selvästi esiintymisestä nauttivat koirat sekä "nuorallatanssija"/jaloillaan jonglööraava Miss Stilyana - vai kirjoitetaankohan se sittenkin Stiliyana, en tiedä, koska se on sekä Florentinon nettisivuilla että ohjelmaesitteessä kirjoitettu kahdella eri tavalla...

Eniten mua sirkukseen menossa hirvitti se, että minkähänlaisia eläimiä siellä mahdollisesti oli esiintymässä. Eläimet esityksissä on vähän sellainen... eh. En tiedä. Lapsena ei tule ajatelleeksi, mutta tälleen semi-valveutuneena aikuisena tulee väkisinkin miettineeksi eläinten oloja. Koirien ja ponien nyt luulisi ainakin olevan niitä sopeutuvaisimpia otuksia, laamat ja aasitkin vielä ainakin pärjäävät Suomen ilmastossa, mutta mitäs sitten kun mukaan kiikutetaan väkisin kameli?
Väliajalla kun pikkulapsia talutettiin ympäri maneesia pikkuponeilla, maneesin keskellä seisoi surkean näköinen kaksikyttyräinen kameli. En tiedä onko kamelit oikeasti tosi chillejä eläimiä vai oliko tää yksilö vain doupattu täyteen rauhoittavia, mutta surkealta se näytti. Väliajan jälkeen sama kameli esiintyi dromedaarin, parin laaman, aasin ja jonkinsortin minijakin kanssa ja olihan se aika surkeaa katsottavaa. En mä tiedä. Ei pitäis kai pohtia liikaa, kun enhän mä mitään kameleista tai dromedaareista tiedä. Ei sentään sen eksoottisempia eläimiä ollut, vissiin Suomessa joidenkin eläinlajien käyttö sirkuksessa on ihan täysin kiellettyäkin.

Koirilla oli toki myös oma esityksensä, ja sitä oli kyl hauska katsoa. Koirista kun kumminkin näkee jos ne viihtyvät ja jos niillä todella on hauskaa. Hännät huiskui ja heilui menemään ja lapsia nauratti. Muakin.
Menisinkö uudelleen? En mä ehkä Florentinoa menisi katsomaan, mutta kieltämättä alkoi kiinnostaa nähdä Sirkus Finlandian nykyisin esitys (pitikin heti tarkistaa että koskas ne täällä Vaasassa käväisevät, näemmä elokuun alussa, hehe). Tai Circue du Soleilin joku massiivinen spektaakkeli. Kaiken kaikkiaan oli kyllä viihdyttävää, en mä sitä kiellä, mutta niistä kahdesta reppanasta kamelista jäi aika paha maku suuhun. Ja tiedä sitten minkälaisissa oloissa koirat ja ponit ja muut eläimet maneesin ulkopuolella joutuvat elelemään... Eiköhän se fiilis ja tunnelma syntyisi ihan ilman niitä eläimiäkin, pellen, jonglöörien, akrobaattien ja taikureiden avustuksella! Harmi että Florentinolla ei ollut pätevää taikuria... Mutta nuorallatanssijatyttö oli kyl niin energinen ja valoisa että siitä tykkäsin ja kovasti!

Mutta olin mä kyllä ihan hävyttömän innoissani tuostakin, hihi. Jotkut miehet vie vaimojaan elokuviin tai hienoille ravintolaillallisille, teatteriin tai oopperaan - mun miespä vei mut sirkukseen! (Noei, ollaan me käyty siellä teatterissakin. Mutta silti.)

Ai hitto se Circue du Soleilin "Worlds Away" -leffa, kattokaa se jos vaan mahdollista. Mä tiirasin sen Florentinon esityksen jälkeen vielä kotona uudestaan ja oli se kyllä vaan hiano.

Ninja-edit: Jäin pohtimaan eläinten viihdekäyttöä ja Animalian sivuilta löytyi tämmöinen artikkeli aiheeseen liittyen.

4 kommenttia:

  1. Meidänkin pitäis katsahtaa tuo Cirque du Soleilin elokuva, kun traileristakin jo tykkäsin.

    Oli kans tarkotus mennä sinne Alegria-esitykseen maaliskuussa, mutta ei ollut varaa lippuihin. :c Se olis ollut ihan unelmien täyttymys päästä katsomaan sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, katsokaaaa! Vissiin Circue du Soleililla on muitakin vastaavia elokuvia, tuo sattuu olemaan se uusin. Voisi itsekin vilkaista. Ja aijettä mikä unelmien täyttymys olisikaan päästä näkemään livenä moista! Voin vain kuvitella miten suolaisen hintaisia nekin liput ovat, yh...

      Poista
  2. Mä en voi millään lailla suositella Sirkus Finlandiaa. Käytiin perheen kanssa katsomassa sitä kun olin ysillä ja olihan se muuten ihan jees ja siisti, mut jos toi surkea kameli sai sut jo surkeaksi niin en menisi koska siellä oli sellainen kameli show yhdessä välissä jossa oli joku 4-5 kamelia ja sen shown vetäjä ja potki niitä kameleita jalkoihin ja veti sillä raipalla semmosia lyöntejä että ihan omassa nahassa tutisi. Onneksi oltiin eturivissä niin näytettiin muiden taputtaessa tolle tyypille keskaria faijan kaa. :D Mut joo, en menis ite uudestaan enkä suosittele kenellekään mitään muita kuin sirkulsia joissa on vaan ihmisiä esiintymässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhana. Mikähän siinä on että pakko niitä kameleita on joka puolelle tunkea. Tsekkasin Finlandian sivut ja siellä kamelinumero on otettu jälleen ohjelmistoon muutaman vuoden tauon jälkeen. Totta kai siitä on aikaa kun olet käynyt katsomassa viimeksi Finlandiaa ja toivoa sopii, että eläinohjelmanumerot olisivat siitä parantuneet - kun ottaa kuitenkin huomioon sen, miten aktiivisia eläintensuojelijoita nykymaailmassa piisaa ihan jo Suomessakin, mutta en mä pidättele hengitystäni. Googlettelen ja koetan vähän selvittää. Kiitos kuitenkin kommentista, kokemukset on tervetulleita!

      Poista