Guess what.
Tulin sitte kipeeks. Ei se kai ollut kuin vain ajan kysymys, kun lasten kanssa temmeltää. Vissiin koko opettajakunta käynyt jo läpi jonkinlaisen mahaflunssan tai muun vastaavan. Mulla pysyy kyllä kaikki sisällä, mutta kuume nousi. Digimittari nyt näyttää vähän mitä sattuu, mutta kai se on uskottava että jotain lämpöä on kun ei uskalla nousta sohvalta mihinkään. Maannu koko päivän kahden peiton alla sohvalla tuijottamassa typeriä dokkareita FOXilta kun ei jaksa vaihtaa ees kanavaa, haha.
Aviomies uhrautui loskasateeseen ja kävi hakemassa paketillisen Ibumaxia keskustan apteekista ja toi samalla koko joukon kaikkea muutakin mieltä ja oloa parantavaa, eli ottakaa kuvakooste Inkerin sairaspäivästä.
En ole juurikaan saanut syödyksi mitään, lipitellyt vain nesteitä, joten oli iso apu kun ukko kantoi kaupasta kotiin myös jugurttia ja tomaatti- ja parsakeittoa. Suklaalevy oli kuvanottohetkellä jo syöty, ja energiajuoma ja siideri jäävät toiseen päivään.
Mutta sain myös lukemista!
Lastenkirja, jota oon halunnut jo monta vuotta, ja nyt tää yks toi yllärinä mulle moisen! Ihan kihahti tippa linssiin kun mun takia oli mies kirjakaupasta asti käynyt hakemassa ja uhrautuvaisesti kyselly henkilökunnaltakin apua ko. kirjan paikantamisessa. Tää kertoo seeprasta, joka asuu Pariisissa, ja jolla on virtsankarkailun kanssa ongelmia. Tai no, eihän se seepralle itselleen ongelma ole, vaan enemmänkin muille pariisilaisille eläimille.
Näillä eväillä kohti tervehtymistä. Toivottavasti olis jo maanantaina kunnossa.
hahaha, voi seepra-parka :D
VastaaPoistaPikaista paranemista pieni raasu. Hali kissoja ja lepaile!
Niinpä, kukaan ei ymmärrä seepraa! Se ajetaan aavikolle pois, mutta heti kun tulipalo uhkaa polttaa koko kaupungin maan tasalle niin äkkiä sitä seepran lorahdukset onkin hyvin haluttuja!
PoistaJesh, kiitos, ehkä tämä menee pian ohi.