Meillähän kissat nukkuu ihan missä lystäävät. Siis ihan kaikkialla. Hirveän omituisia makuupaikkoja ei ole osunut silmiin, en tiedä miten ne öisin nukkuu. Eivät ainakaan meidän vieressä samassa sängyssä, boo! Viski nukkui pentuna meidän välissä, mutta ei enää. Nykyisin sen suosikkipaikka on olohuoneen pöydän alatasolla.
Se on liki aina siellä. Oli siellä sit tavaraa tai ei. Välillä aina työntyy käpälä esiin ja kähmäisee ohi kävelevän Vilin häntää tai heiluvia varpaita. Sika.
Vaikka ihan yhtälailla kumpaakin kissalasta rakastamme, on Viski jotenkin saavuttanut sellaisen alituisen naljailtavan aseman. Useimmiten jos kuvataan kissoja, koitetaan parhaamme mukaan napsia etenkin Viskistä mahdollisimman epäedustavia kuvia. Sit saadaan hyvät naurut kun katotaan kamerasta niitä kuvia, vaikka kaveri makaa vieressä ihan yhtä tyhmän näkösenä. Ei se jostain syystä livenä naurata niin älyttömästi.
No en nyt tietenkään sit tätä merkintää varten löytänyt mitään ylityhmää tuoretta kuvaa asianomaisesta. :I
Vili pelkäs ennen hirveästi kuljetuskoppia, mutta kun tuotiin yksi oveton yksilö olohuoneeseen onkin Vili alkanut nukkua siinä. Vois olla ihan toinen ääni kellossa sit jos siihen iskettäis ovi kiinni...
Toinen mistä se tykkää kovasti on nää meidän uudetvanhat nojatuolit.
Vilistä saa vain kauniita kuvia, oli mikä oli. Vili on meidän kiiltokuvapoika.
Hänellä on upea sivuprofiili ja hän tietää sen itsekin. Sääli vain, ettei Vili rakasta kameraa, vaikka kamera rakastaakin häntä.
Välillä mua harmittaa ettei pojat esim. keiku ovien päällä ja kirjahyllyynkin ne pyrkivät melkoisen harvoin, mutta sit toisaalta taas... Olis kyllä aika kamalaa jos Viski äkkiä keksisikin loikkia paikkoihin missä se ei ole ennen käynyt. Tulis rytinällä aika äkäseen hyllyt seiniltä ja voisin ehkä saada turhaa sydämentykytystä jos napero hyökkäis niskaan äkkiarvaamatta... :F
Millaisissa paikoissa teidän kissat hengaa? Oon jo muutamia stalkannutkin, mut kertokaa ny!
Meillä kissat nukkuu täällä minun lapsuudenkodissa: Iiris "omalla sohvallaan" tai saunanlauteilla. Sylvi sohvan selkänojan päällä (se on Sylvin lempi paikka ja siihen on tullu ihan kuoppa, kun se niin paljon aikaa siinä käyttää :D) tai sitten minun sängyssä. Nykyisin Sylvi nukkuu minun kaverina, kun poikakaveri on viikot muualla töissä.
VastaaPoistaSitten minun opiskelijaboksissa Iiris nukkuu tietokonetuolissa, keittiönpenkillä tai pöydällä (joo-o, monta kertaa saanu häädöt siitä mutta minun nukkuessa sinne vaan uudestaan luikahdetaan :D), vessan kerroskorihökötyksen alemmalla tasolla tai sohvalla :) Tuo kerroskorissa nukkuminen on aika hauskaa :D Sylvi taas nukkuu minun vieressä tai sohvalla. Iiris on enemmän semmoinen oudoissapaikoissanukkuja :)
Joo, meilläkin on sohvan selkänoja aika kova juttu. Viski siinä lähinnä köllii, kuoppaa ei sentään ole vielä ilmestynyt. :D Vinyyli lepuuttaa aika paljon ikkunalaudalla.
PoistaKerroskori! Vitsit, onks sulla kuvia siitä, haha? Mun mies keksi että se tahtoo kissoille "kerrossängyn" ja laittoi Vilin pinkin kopan kuljetusboksin päälle. On pojat siinä muutamia kertoja kerroksittain nukkunu, mutta ei sitä kauaa malta, yleensä toinen alkaa häiritä toista alhaalta ylös tai ylhäältä alas. x)
Meidän Noki tyttö nukkuu eniten olohuoneen kahvipöydän alla. Ei edes sillä alatasolla vaan ihan sen alla. Siinä on aina oma varomisensa kun menee sohvalle istumaan ettei vahingossakaan astu mustan kissan hännän päälle joka nukkuu mustan kahvipöydän alla mustalla matolla. Camouflage~! :D
VastaaPoistaPiki aina vaihtelee paikkoja. Yleensä se on sen ison raapimapuun ylätasolla, mutta jos keittiönpöydälle paistaa aurinko niin se menee sinne. Tai jos jättää jonkun vaatteen sohvalle - siis minkä tahansa, jopa haiseva sukka kelpaa - sen pitää mennä nukkumaan sen päälle. Parasta on kun pistää pesukoneen päälle niin varsinkin linkouksen ajaksi Piki vahtii sen päällä menoa, yleensä silmät kiinni ja rentona. :D
Perhanan camokissat, olisitte vaan ottanu hei valkoisen ni olis yks häntä vähemmän mitä varoa. :'D
PoistaMeidän pojat pelkää linkoavaa pesukonetta. Jännä et Piki diggaa siitä. Ja hyi, sukka! XD
Kisu diggaili aikoinaan nukkua kirjahyllyn päällä.Siellä oli semmoinen kaiteen omainen syvennys, niin siihen se pomppas kajareiden päältä aina:)Vieraat luuli et se oli täytetty kissa kun se törötti siellä puoli makuulla silmöt kiinni:D Siskon kissa diggailee nukkua pyykinkuivaustelineen päällä, kun se on niin laiha kissa, niin pystyy nukkumaan siinä vaijereiden päällä ilman probleema:DToinen kisu sit nukkuilee välist tiskialtaista ja pesualtaissa.Suihkukoppi ol imyös joskus hitti
VastaaPoistaMeidän maukunakit ei onneks oo keksiny yrittääkään kirjahyllyn päälle! Oon kans toivonut että nuo asettuis unille lavuaariin tai tiskialtaaseen, mut ei: Viski korkeintaan käy juomassa lavuaarin hanasta vettä jos joku on käsipesulla!
Poista