keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

To me, Dublin is _____________


Tiedätte varmasti miten monilla ihmisillä on olemassa jossain se paikka/kaupunki/maa/alue, jonne tahtoo intohimoisesti päästä uudelleen ja uudelleen - ja joissakin tapauksissa edes kerran elämänsä aikana? Se paikka josta on unelmoinut jo vuosia, ihannoinut kaikkea siihen liittyvää ja nähnyt unelmia siitä, että pääsisi kerran itsekin paikan päälle. 2000-luvun alussa olin minäkin osa sitä Japani-aaltoa, jolloin kaikki Japaniin liittyvä oli just SE juttu. Totta kai sitä silloin halusin päästä käymään Japanissa, kun kerran kaikki muutkin, ja kun se oli niin ihmeellinen ja kovasti puhuttu paikka, Nousevan Auringon maa! Moni haaveilee New York Citysta, ja tunnenpa ihmisiä jotka palavasti tahtovat visiteerata Israelissa tai Skotlannissa.

Kuten varmaan arvasitte, minulle tuo paikka on Irlanti, ja nimenomaan Dublin.

(Dublinin halki virtaava Liffey -joki.)

En oikeasti osaa edes sanoa mistä tämä kaikki on saanut alkunsa. Kai olin teininä kovin innostunut Brittein saaren historiasta ja ritareista ja linnoista, haha, jota kautta innostuin sittemmin samuraista ja Japanin historiasta ja, no, loppu onkin historiaa. Pahimman Japani-villityksen mentyä ohi jotenkin palasin takaisin Irlantiin - ja menetin sydämeni. Lopullisesti. Mulla oli vuosia unelma päästä muuttamaan Irlantiin ja ihan oikeasti haaveilin voivani jossain elämäni vaiheessa työskennellä dublinilaisen hotellin aulabaarissa baarimikkona, haha... No, tätä nykyä haaveeni on vain päästä viettämään mahdollisimman paljon aikaani Dublinissa. Kunhan saan tarpeekseni siitä kaupungista, keskittyisin enemmän kuin mielelläni obsessoimaan muuta Irlantia.

Olen käynyt Dublinissa kerran, maaliskuussa 2011. Valehtelematta yksi elämäni kohokohdista. (Kiitoksia vain appiukolle kihlajaislahjasta!) Siitä asti Dublin-kuumeeni on vain pahentunut pahenemistaan... Koska seuraavasta Dublinin matkasta ei ole tietoakaan ajattelin kiusata lukijoitani muutamalla Dublin-aiheisella merkinnällä, hehe. Aloitetaan tällä, ja siirrytään sitten ensi merkinnässä puimaan sitä itse visiittiä!













(Merkinnän kuvat löydetty Googlesta ja Tumblrista.)

2 kommenttia:

  1. Miuta kiinnostaisi kanssa joskus päästä Irlantiin. Jotenkin se kulttuuri kiehtoo. Samoin Skotlannissa olis kiva piipahtaa. Jotenkin kaikista kuvista jo välittyy niin mahtava tunnelma, että se pitää jonakin päivänä päästä kokemaan ihan paikan päällä :D!

    VastaaPoista
  2. Mä haluaisin ihan hirveästi (10 vuotiaasta) päästä käymään Afrikassa. Tekisin luultavasti mitä tahansa päästäkseni sinne. Rakastan sitä kulttuuria, ruokaa, ja kaikkea niitä ihmisiä. Toinen on Italia voisin vaan käydä ja käydä siellä! Oon kaksi kertaa käynyt, mutta en valitettavasti muista paljoa, koska sairastin jo silloin niin pahasti.

    Sitten on Ranska. Oon nyt pari vuotta haaveillut, että pääsisin sinne asumaan joksikin aikaa ja opiskelemaan. Tuun varmaan kohta hulluksi intoni kanssa.

    Sitten niitä vähän pienempiä haaveita, mutta silti suuria on juuri Britit, Hollanti, Espanja, Saksa, Israel (jokin siinä kiehtoo), Japani, ja lukemattomia muita!

    Vähänkö oli kiva lukea tämä! :--) Hirveä matkakuume iski itselleenkin.

    VastaaPoista