Ruokaa, löytöjä ja havainnointia.

Hyi sentään kun meni mullakin tovi että hoksasin mistä klikata uusi merkintäsivu auki, hehe. No, onneks kaikkeen tottuu, ehkä tähän Blogspotin uuteen ulkoasuunkin.

Jostain syystä tehnyt mieli eilisestä asti pizzaa, joten tänään sit sunnuntain kunniaksi väkersin vegepizzaa. Mun on ollut tarkoitus ostaa oluthiivahiutaleita että voisin alkaa taas kokkailla vegaanista pizzaa, mutta aina se pahuksen paketti jää sinne kauppaan... Eli juustoa päälle vaan. Vitsit että tykkään leipoa ja laittaa ruokaa, oli sit kyse ihan vain yksinkertaisesta pizzapohjasta tai vaikka jostain monimutkaisemmasta.

Oikein alkoi hävettää kun kaivoin täytteitä esille, et mistä kaikkialta maailmasta näitä on Suomeen oikein lennätetty. Ananakset oli Thaimaasta, parsa Kiinasta ja herkkusienet Alankomaista. Xtran vehnäjauhot sentään oli Suomessa tehty, huh. Pitäis edes joskus koettaa tehdä ruokaa ihan kotimaisista, läheltä tuotetuista kasviksista... Haluaisin ihan älyttömästi voida ostaa enemmän luomua ja kotimaista, että halusta ei ole puute. Pikemminkin siitä, että se on hintavaa. Oikeastaan tekis mieli koettaa kirjoittaa tästä oma aihekin jossain välissä, katsotaan.

Mut hei! Kaali on ollut tarjouksessa viime aikoina! Ostin sit sitä! En oo koskaan ostanut kaalia, enkä oo tainnut ikinä edes tehdä siitä mitään ruokaa, mutta muutama päivä sit tein! Nimittäin kaalikeittoa, jee!

Ja siitä tuli - uskokaa tai älkää - oikeesti ihan hyvää! Vaikka onhan se käsittääkseni aika laihisruoaksi luettavissa. Mutta siitä huolimatta. Jauhelihan sijaan nakkasin sekaan soijarouhetta. Tuli sen verran iso satsi, että lykkäsin pari rasiallista pakkaseenkin odottamaan niitä päiviä kun en vaan jaksa laittaa mitään ruokaa ja tekis mieli syödä jotain muutakin kuin vain leipää tai jotain opiskelijaruokaa. Sitä tosin jäi vielä jäljelle aika runsaasti ja olen kattellut tässä kaalikääryleiden ja -laatikonkin ohjetta... Jos vain jaksais tehdä, niin tekisin. En kyllä tahtois heittää ruokaa poiskaan. Raaka kaali on sellaisenaankin musta aika hyvää kuitenkin, hei. Tuli kyllä niin tätimäinen olo kun a) ostin kaalia b) tein kaalikeittoa c) tykkäsin siitä. :I Kai tää assosiaatio johtuu siitä, kun lapsena kaaliruoat oli varmaan aika monelle sellaisia inhokkiruokia ja nyt sitä sit aikuisena huomaakin et hei, täähän olikin ihan hyvää.

Muuten ruokajutut ovatkin sitten aiheuttaneet sitä ahdistusta enemmän kuin yleensä. Syön, joo, mutta kadun heti. Enkä aina vasta jälkikäteen, vaan jo syönnin aikana, usein jo ruokaa laittaessa. Turhauttavaa touhua, olis kiva tän ikäisenä osata syödä ilman mitään jälkimorkkiksia.

No joo. Kirppareilla käyminen rentouttaa, jos ahdistaa tai stressaa niin on leppoisaa käydä hypistelemässä muiden ihmisten vanhoja tavaroita. Viimeksi mukaan tarttui tämmöinen:

Ooh, se on niin kaunis ja sininen!

Kirppareilta haalin myös toisinaan tyynyjä. Kyllä, luitte oikein. Ja nimenomaan koristetyynyjä.

Maailman turhimpia kapistuksia, jotka aina asettelen illan päätteeksi sängyltä pois ja aamulla taas ladon ne tietyssä järjestyksessä takaisin paikalleen päiväpeiton päälle/sohvalle. Kai ne kivalta näyttää. Tai no, mun mielestä ainakin. Mut eihän niillä tee mitään! Linnoituksen voisin kai kyhätä sit kun niitä on monta kymmentä, tai ainakin näin eräs ystäväni ehdotti.

Uutena ostan siis melko vähän yhtikäs mitään. Tosin pari päivää sitten eksyin hiuspantaostoksille Seppälään. Sitä en löytänyt mitä lähdin hakemaan, mutta riipuksen ja kynsilakan kyllä löysin, mairittelevaan yhteishintaan 1,50e. Halpaa ko saippua!

Mä en edes tiedä mistä lähtien oon alkanut kiinnostua kynsieni lakkaamisesta... Turhaa hommaa ja näyttää hölmöltä, mut... silti! Pakko! Viimeisimmät kynsilakkafiksaationi ovat olleet harmaa, oranssi, jade sekä mattamusta. En ymmärrä.

Äh, no nyt mä ehdin jo kyllästyä tän kirjoittamiseen. No, eiköhän tässä ollu ne kaikkein olennaisimmat. Ehkä. Mahdollisesti. Kenties. No jaa, samase. Palataan!