Painajainen Kauppapuistikolla.

Tälleen sunnuntain kunniaksi appiukko soitti ja kutsui syömään. Lupauduin sokkona, kun kuulin miten mies aluksi oli vastahakoinen puhelimessa. Tietty jos olisin tiennyt tarkemmin kohteesta olisin varmaan harkinnut uudestaan.

Rasva-Rax. Voin oikeasti laskea yhden käden sormilla ne kerrat kun olen Raxissa käynyt. Tää oli ehkä jopa kolmas. Oikea ruokavammaisen painajainen, huh. Ei sit kehdannu kieltäytyä kun oltiin kerta kutsutut, ja onhan ilmainen ruoka aina ilmaista - olkoonkin sit kuinka rasvaista tahansa. Mä olisin voinut valita sen salaattibuffan, mut pizzannälkä vei voiton. Hitto.

Kuinka kukaan voi edes viihtyä tollasessa? Voi apua. Hirveet määrät jengiä joista puolet lapsia jotka säntäilevät sinne tänne lautasten ja aterimien kanssa kiljahdellen vihamielisen innokkaasti. Kasvissyöjälle paikka on liki mahdoton, vegepizzat piti erikseen tilata keittiön puolelta ja sit piti vielä odottaa - puhumattakaan siitä, että sitä piti itse kärkkyä jos meinas saada palaakaan. Meinas ihan paniikki iskeä kun seistä nallotti siinä jonossa odottamassa että pääsee lämpöpöydän ääreen ja joudut samalla todistaan kun kaikki sun edellä olevat sekasyöjät haalivat palan vegepizzaa lautaselleen lihalättyjensä päälle, et jääkö mulle nyt mitään. (Olis kai pitänyt olla tyytyväinen vain jos oliskin jäänyt ilman, eh...)

Oon silti aika ylpeä suorituksestani, paristakin syystä. 1. Taistelin tieni vaahtosammuttimen kokoisten pikkuihmisten läpi kasvispizzan äärelle! 2. En ahdistunut kaiken sen metelin ja säntäilyn keskellä. 3. En ahtannut itseäni täyteen. Eikä oo ees hirveä morkkis! Olen mä silti vähän pettynyt että kävin tuolla, eh. Morkkis tulee yleensä siitä, että käy tuonlaisissa kaupallisissa ketjuravintoloissa.

Mut selvisinpäs siitä. Ruuasta saa tapella, nappuloita pitää väistellä, eikä se sapuska nyt niin kovin hääppöistä ees ole. Kaiholla muistelen Turun Aurajoessa lilluvaa kasvisravintolalaivaa, huoh...

Here, have a mushroom: