Silja Line, pizzaa ja lätkää.

Oho, osoittautuipas jotenkin tapahtumantäyteiseksi viikonlopuksi.

Torstaina lähdettiin sinne laivalle iltasella, ja se oli aika kamalaa. Olen jo vuosia elänyt siinä valheellisessa luulossa, että Silja Linen paatit olisivat jotenkin laadukkaampia kuin Viking Line, mutta olinpa väärässä. Tuolla oli kaikki ihan riistohintaisen kallista, vesi maksoi baareissa 2e kun Viikkarilla on ilmaisia juomapisteitä siellä täällä. Hytit olivat ihan kelvottomat, Viikkarilla nekin on hintsan verran laadukkaammat (ja sieltä löytyy aina muutama ilmainen Marianne -karkki, hahaa). Siljalla irtotupakka-askin maksoivat kaikki 4e/kpl, kun Viikkarilla niiden hinnat vaihtelevat kepeästi jopa alle kolmen euron. Pyh.

Mutta Anna Puun keikka oli kyllä ihan kiva, Anna oli aika ihana! Seuraavana päivänä käytiin vielä kuuntelemassa The Knobin laulajan cover -bändi Coverfieldin keikka ja se kyllä pelasti koko kehnon risteilyn. Ei sillä, että biisit olisivat olleet jotenkin mieleeni, mutta se lavakarisma ja energia tarttui yleisöön, niin pakkohan siitä meiningistä oli tykätä!

Iltasella kotona duunailin vielä vegaanista pizzaa, siihen oli hyvä päättää reissu.

Tomaattimurskasoijarouhesettiä pohjalla, siihen päälle parsaa, oliiveja, tomaattia ja paprikaa ja koko komeuden kuorrutin juuston korvikkeella juustokkeella, joka on ihan superhelppo keitellä nopeasti kattilassa käyttövalmiiksi, nammm.

Laivalta. Oli pakko päästä maistelemaan. :I

Ostin jopa oman viinipullon, ohops! En liiemmin välitä punaviinistä, joten valkkaria siisen. Tuo oli tosin ihan liian imelää makuuni, mutta kun oli halpaa ja pullon design oli niin korni ja ruma, haha. Taustalla juustokkeet kattilassa odottamassa nesteitä ja keittelyä.

Lauantai-iltana suunnattiin Kupittaan halliin tsiigailemaan Vaasan Sport -lätkäjoukkueen peliä. TuToa vastaan siis pelasivat ja takkiin tuli vaasan pojille aika komiasti, mutta eipä se allekirjoittanutta niinkään kismittänyt. Fiiliksen vuoksi tuonne jaksan aina miehen mukana lähteä, on se fanikannattajakunta kyllä niin huikeaa että oksat pois. Ei minkään muun suomalaisen lätkäjoukkueen fanit kyllä laula yhtä monipuolisesti ja äänekkäästi kuin Sportin Red Army. Siinä TuTon kannattajien pikkuruinen "Tuu-To! *clap clap*" -kimitys kalpeni ihan täysin, kun Vaasan pojat kajauttivat rinnat rottingilla "kaduilla ja kaukaloissa Vaasa hallitsee", haha.

Mutta! Me saatiin se asunto Vaasasta mitä toivottiinkin! Jee! Muutto 30.10., can't wait! Vitsit, musta tulee pohojammaalanen, saaks olla innoissaan?-)

Vitsiniekan vaimona olemisen plussapuolia.

Aviomieheni toimii melko aktiivisesti Facebookissa, ja tykkäileekin siellä kaikenlaisista erilaisista jännistä asioista, kuten myös Gato Negro -punaviinin Suomi -sivusta. Siellä oli tässä taannoin pienimuotoinen kilpailu, jossa kisailijat osallistuivat kertomalla jonkin kissa-aiheisen vitsin.

No, mieheni voitti sen kertomalla tosielämään perustuvan vitsin (yhden toisen, melko old school -henkisen kaskun ohella). Vitsi kuului seuraavasti:

- Mitä yhteistä on meidän huushollin kissalla ja naisella?
- Molemmat ovat imurointipäivänä piilossa.

Sadly, this is true. x)

Eilen noudimme Postista palkintopaketin, joka ei odotuksiemme mukaan sisältänytkään Gato Negro -mainossälää, vaan jotain ihan muuta...

... nimittäin Marimekon superihanan sinisävyisen lintuaiheisen peltirasian, joka piti sisällään kaksi aiheeseen sopivaa mukia ja leivinliinan! ♥ Luonnollisestikin allekirjoittanut oli tästä enemmän mielissään, mutta kertoihan tuo voittajavitsi minusta, joten eiköhän tämä ole ihan ansaittua. (Aviomieheni kylläkin väittää, että "Sekosiko Kissasi" sen voiton kotiin toi, mutta minä en ole ihan samaa mieltä.) En ole mikään Marimekon suurin fani, mutta hei, free stuff on aina free stuff, joten jee!

Tänään olen ehtinut jo sheivata miehen pään, käydä suihkussa, kirjoittaa loppuun yhden kirjeen ja leipoa eväspatonkeja. Kuvatodisteita:

Ennen:

Jälkeen:

Vielä en ole ehtinyt testata makua, mutta eiköhän noita syö ennemmin kuin selkäänsa ottaa.

Vielä aion koettaa parhaani mukaan olla jaksavainen ja ahkera ennen satamaan lähtöä, pitäis tarttua kynään ja paperiin ja piirtää eräälle huikealle vegaanikirjailijalle pari kuvaa jotta saisin ne valmiiksi vielä tänään ennen lähtöäni, joten nyt loppuu jaarittelu!

Definitely the worst day since yesterday.

Tajuttoman turhauttava toi kolmas levy FFVIII:ssa. Avaruudessa lillumista ja Rinoan perässä ravaamista, huoooh. Rinoa nyt kun on muutenkin joku turhin hahmo mun mielestä, vaikka tuskin tuo peli nyt ilmankaan toimisi. Tuossa ylläolevassa kuvassa ravaan ympäri Eshtaria, loppujen lopuks hamstrasin vain loitsuja ja tappelin, kun en muutakaan keksinyt. :I

Iltapalaa. Mulla on hirveä pakkomielle sipseihin ja dippiin, mutta viime aikoina on ahdistanut vähän liikaa kaikki se, mitä suuhuni pistän, joten vihanneslinjalla mentiin. Uusimmat jaksot Two And A Half Menista ja How I Met Your Motherista katsottu sapuskoidessa = what a great distraction!

Se, mikä tekee tästä päivästä hieman kehnonlaisen (huolimatta dipistä ja siitä, että tapasin ystävääni kahvin ja avautumisen merkeissä) olivat aamuisen lääkärin ja terapeutin tapaamiset perätysten. Sain lekurilta epäsuoran diagnoosin: mulla on anoreksia. En ole koskaan ollut näin kauhuissani. Kai mä jotenkin olin järkeillyt ja tuudittautunut siihen uskoon ja luuloon, että eihän nyt mulle voisi mitään tuollaista kehittyä, vaikka ruoan ja painon kanssa olenkin vekslaillut jo vuodesta 2005 lähtien, mutta siellä mä vaan psykiatrisella poliklinikalla istuin tuppisuuna kuuntelemassa tuomiota. Saan lähetteen Vaasan psyk.polille kun nyt sinne ollaan tosiaan yhä muuttamassa, ja samaan syssyyn pitäis käydä labrassa (mahd. pian, and I'm freaking out) ja ravitsemusterapiakäynnitkin jatkuvat sitten Pohjanmaalla. Mikä mua eniten ehkä pysäytti, oli 8kg alipaino ja se, että joudun tätä menoa oikeasti pian sairaalahoitoon. Sisätautilääkärille lähti myös lähete, ja osastostakin oli puhetta.

Yritän ottaa itsestäni kuvia, kun monesti alipainoiset havahtuu vasta siten omaan, noh, ohuuteensa, mutta vielä ei tunnu missään. En mä tähän tahdo kuolla, mutta kun en tiedä mitään muutakaan tapaa elää. En mä siltikään tahtonut ketään huolestuttaa, mutta vasta, kun ystäväni kertoi mulle itkeneensä meidän viime tapaamisen jälkeen sitä, että pelkää menettävänsä mut tälle sairaudelle, nousi väkisinkin pala kurkkuun. En mä ihan tätä tahtonut.

Äh, anteeksi tämä henkilökohtainen avautuminen... Ja mä kun vielä vakaasti blogia aloittaessani lupasin ja vannoin, että kirjoitan pelkästään positiivisista asioista. Kai tämä vain on niin kokonaisvaltaisesti jokaisiin päiviini vaikuttava asia, etten voi sitä sivuuttaakaan. Mut ens merkintä on jo positiivisempi, lupaan sen! Tämän illan koetan päästä eroon vetämättömyydestäni, kaikki tekeminen on tuntunut niin turhaalta, ja olis vaikka mitä tehtävää...

Huomenna illalla lähdetään miehen kanssa risteilemään, palataan asiaan siis sen jälkeen!

And not a single f**k was given that day.

Muistatte varmaan sen pinkkikantisen "Tyttö ja tupakka" -kirjan jota mainostin edellisessä entryssä? No, lukaisin sen (ja katkaisin Palahniuk -maratoonini, noooo) ja voi haha mikä kirja. Aika karmaiseva ja hauska samaan aikaan. Teoksen kirjoittaja on ranskalainen v. 1960 syntynyt Benoît Duteurtre ja jo kirjan kansissa lupailtiin tämän kyseisen teoksen olevan kafkamaisesti kirjoitettu kertomus, joka "puolustaa aikuista ihmistä häviävänä luonnonvarana." Takakannessa lukee seuraavaa:

"Maailma on muuttunut valtavaksi päiväkodiksi, jossa tupakointi on kielletty ja valtansa humalluttavat lapset määräävät kaikesta. Nelikymppinen mies, väärinymmärretty ja uhanalainen olento, polttaa salaa tupakan työpaikkansa vessassa. Pieni tyttö yllättää hänet itse teosta ja syyttää tietenkin pedofiliasta. Lapsista koottu tuomioistuin tuomitsee miehen, ja kansainvälisen tosi-tv:n yleisö äänestää kuolemantuomion puolesta. Pieni virheliike on tehnyt miehestä hirviön, jonka lunastettavaksi jäävät vuosisatojen synnit."

Inkeri suosittelee - kannattaa lukea jos vain käsiinne saatte!

Eilen siirrettiin aviomiehen kanssa sohva olohuoneesta makuuhuoneeseen kuvattavaksi Huuto.nettiä varten, ja sänky olohuoneeseen sohvan tilalle. Aijettä miten mukava asetelma, sai löhötä sängyssä ja katsella telkkaria ihan nukahtamispisteeseen asti! Tietty yöllä kissa riehui niin etten tahtonut saada unta, mutta kai siihen tottuu.

Taistoni FFVIII:n kanssa jatkuu, eilen vietin pienen ikuisuuden etsiessäni ensin valkoisten SeeDien paattia Centran saaristosta ja sen jälkeen tyhmäilin pitkin mantereita yrittäessäni paikantaa Eshtaria. Miten ihminen voi muutamassa vuodessa unohtaa ihan kaiken? >:I

Aamu alkaa Teholla, haha. Oikeesti juon ES:ää, mutta nyt ei ollut sitä tarjolla. Yritän lopettaa kahvinjuontia ja hoidan kofeiiniriippuvuuttani energiajuomilla, voi voi.

Aloittelinpa myös Pygmyn lukemista. Rantista tuli niin huonot vibat kirjoitustyylinsä vuoksi ja pelkäsin, että siitä lukukokemuksesta tulis Non-Fiction all over again, joten vaihdoin. Kaksi ekaa lukua ehdin tuosta jo lukea ja, öö. Hankalasti ymmärrettävä kirjoitustyyli - check, etova vessaraiskauskohtaus - check. Olis ehkä pitänyt uskoa kun takakannessa hehkutettiin Pygmya Palahniukin pitkästä aikaa järkyttävimmäksi teokseksi, hmm...

Reader's retreat.

When life gives you lemons... Noei. Viimeisen viikon aikana on vaan tullut vastaan sellaisia asioita, joita en mielelläni pohtisi, mutta jotka olen vastentahtoisesti joutunut kohtaamaan - liittyvät lähinnä mielenterveyteeni ja terapiakäynteihini. Vastaanhangoittelu jatkuu yhä, mutta ahdistuslääkkeen ja kirjallisuuden voimin teen parhaani ollakseni ajattelematta koko asiaa. Mitä, ai miksei muka näin voi toimia?

Kattokaa, käytän lukulaseja! Tää on mulle ihan uusi juttu... Olen mä näöntarkastuksessa käynyt joskus helmikuussa 2010 ja selvis, että tosiaan tarvitsen lasit, mutta olenko saanut hankittua? ... en. Siispä käyttelen lukiessa/piirtäessä äidin vanhoja laseja, jotka, ihme kyllä, tekevät tehtävänsä. Lo and behold!

Äiti houkutteli mut myös pikaiselle kirpparivisiitille, jolta mukaan tarttui tämä opus. En tiedä siitä mitään, mutta nimen, kannen ja takakannen tekstin perusteella vaikutti kahden euron arvoiselta.

Tämä tässä on toistaiseksi pieni ja vaatimaton kirjakokoelmani, jota kasvatan aina sopivan tilaisuuden tullen. Oma kirjastohuone - here I come!

Oikeasti kirjahyllykuva oli vain johdatus Chuck Palahniukiin, sori. Oon vain lukenut lukenut lukenut koko viimeisen viikon ja siinä humpsahti peräkanaa useampikin Palahniukin teos. Kaikkihan nyt tietää Fight Clubin, joo, mutta entäs Tukehtuminen tai Eloonjäänyt? Sivistäkää itseänne!

Wikipedia sanoo Palahniukista seuraavaa: "Provosoivat aiheet ovat Palahniukille tyypillisiä, ja häntä onkin kutsuttu "shokkikirjailijaksi"." Siinäpä oikeastaan se tärkein, mitä ens alkuun Palahniukista kannattaa tietää.

Ahmaisin loppuun jo Irlannissa viime maaliskuussa aloittamani Non-Fictionin ja tartuin heti sen luettuani Invisible Monstersiin ja voi ei apua. Rakastuin Palahniukiin taas ihan uudella tasolla. En jaksa käsittää sen miehen neroutta kirjailijana, joskin ymmärrän kyllä, jos Lullabyn tai juurikin tuon mainitsemani Näkymättömien hirviöiden kaliiberin jutut eivät ihan kaikkiin uppoa. Palahniukin teksti on selkeälukuista, kyllä, mutta sit kun niitä erikoissanoja ja nippelitietoa alkaa vain tulvia... Siinä väkisinkin välillä hapuilee englannin sanakirjaa vapaalla kädellään.

Lukaistuani Invisible Monstersin poimin hyllystä heti seuraavan lukemattoman Palahniukin, joka oli Haunted ja jo ensimmäisen novellin ("Guts") aikana en tiennyt olisko pitänyt itkeä vai nauraa, jättää kirja kesken saman tien vaiko ahmia loppuun ennätysnopeasti ja toivoa samalla, että saman tason juttuja tulisi useampiakin vastaan. Valitsin tietty jälkimmäisen vaihtoehdon, vaikka Haunted sit loppua kohti hieman lässähtikin, mutta jäin silti haukkomaan henkeäni Palahniukin neroudelle. Dieselmekaanikko? Are you kidding me?! No joo, kyllä Chuckilta muistaakseni löytyy ihan journalistin ammattitutkintokin, mutta SILTI.

Haunted jätti hieman kylmäksi, mutta tartuin intoa puhkuen Snuffiin ja lukaisin sen alle vuorokaudessa. That's what I'm talking about, se sama kipinä mikä sai lukemaan Invisible Monstersia sivukaupalla monta tuntia putkeen löytyi kauhukseni myös Snuffin sivuilta, aiheestaan huolimatta. Seuraavaksi lukuvuorossa olisivat Rant ja Pygmy, jonka jälkeen aion palata takaisin vanhojen suosikkieni pariin. Choke, Survivor, Lullaby...

Not the worst day since yesterday.

Vitsit miten toimekkaaksi oon tuntenut itseni viime aikoina, ehkä ahdistuslääkkeeni toimivat sittenkin kun uskallan vastata puhelimeenkin ja tavata tuntemattomia Huuto.net -asioiden tiimoilta! Tänäänkin luovutin kahdet myydyt tavarat ja näin siinä välissä yhtä ystäväänikin, jonka seurassa meni kivasti kolme tuntia (ja neljä kupillista kahvia).

Vasta nyt, kun olen muuttamassa pois Turusta, havahduin siihen, miten paljon tämän kyseisen kaverin ystävyys mulle merkitsee... No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tutustuttiin aikoinaan ammattikoulussa ja siitä asti on tullut pidettyä yhtä enemmän tai vähemmän tiiviisti. Tästä ihmisestä on viimeisen vuoden aikana muodostunut mulle hurjan tärkeä ystävä, kenen kanssa voi juoruta ja kahvitella tunti tolkulla, vaikka meillä onkin ikäeroa huikeat yhdeksän vuotta ainakin. Ei haittaa että oon tämmöi vanha haahka, kun oon kuitenkin niin nuorekas, että mun ystävänä viihtyy tuommoset hieman alle parikymppisetkin.

Vaikka en olekaan asunut Turussa kauempaa kuin vasta keväästä 2009 asti, niin olen mä täällä silti viihtynyt. Väliaikaisratkaisuhan tämä loppujen lopuksi kuitenkin vain oli, joten oon tosi innoissani muuttamassa pohjoisempaan ja mieluisampaan kaupunkiin, jonne ihan oikeasti haluan päästä asumaan sen sijaan, että jäisin junnaamaan paikoilleni paikkaan, jonne en alkujaankaan sen suuremmin halunnut, mutta jonka sijalle en keksinyt parempaakaan vaihtoehtoa.

Vaihdoinpa tuossa muuten myös blogin ulkoasua ja nimeäkin tökerösti. Iso kiitos Hannalle hyvästä vinkistä ja Shabbyblogs.comille taustasta ja entryjen jakakasta! Oon tätä nykyä ihan käsittämättömän huono kaikenlaisen kuvanmuokkauksen ja koodauksen kanssa, että kiva kun löytyy tuommosia helpotuksia meille HTML-vammaisillekin. :'D

Aijoo, serkkutyttö kävi värityttämässä chestpiece -tatuointinsa (jonka minä alkujaan luonnostelin, heh heh), go check it out! Muutenkin vilkaiskaa Lintun blogia, hurjasti hienoja valokuvia ja mielenkiintoisia aiheita!

Laiska lauantai.

Pääpaino kuvilla, tekstiä vain tarvittaessa!

Tämän viikon lukemiseni: päällimmäisenä vihkomainen Edita Morriksen "Hiroshiman Kukat", siitä alaspäin Chuck Palahniuk: Non-Fiction, Jack Kerouac: On The Road, Terry Pratchett: Elävät kuvat ja pahnan pohjimmaisena William S. Burroughs: Alaston Lounas. Luin tosin myös yhden syömishäiriöitä käsittelevän kirjankin ennen noita, mutta se ei ole kuvassa, koska se on lainassa. :I