Reader's retreat.

When life gives you lemons... Noei. Viimeisen viikon aikana on vaan tullut vastaan sellaisia asioita, joita en mielelläni pohtisi, mutta jotka olen vastentahtoisesti joutunut kohtaamaan - liittyvät lähinnä mielenterveyteeni ja terapiakäynteihini. Vastaanhangoittelu jatkuu yhä, mutta ahdistuslääkkeen ja kirjallisuuden voimin teen parhaani ollakseni ajattelematta koko asiaa. Mitä, ai miksei muka näin voi toimia?

Kattokaa, käytän lukulaseja! Tää on mulle ihan uusi juttu... Olen mä näöntarkastuksessa käynyt joskus helmikuussa 2010 ja selvis, että tosiaan tarvitsen lasit, mutta olenko saanut hankittua? ... en. Siispä käyttelen lukiessa/piirtäessä äidin vanhoja laseja, jotka, ihme kyllä, tekevät tehtävänsä. Lo and behold!

Äiti houkutteli mut myös pikaiselle kirpparivisiitille, jolta mukaan tarttui tämä opus. En tiedä siitä mitään, mutta nimen, kannen ja takakannen tekstin perusteella vaikutti kahden euron arvoiselta.

Tämä tässä on toistaiseksi pieni ja vaatimaton kirjakokoelmani, jota kasvatan aina sopivan tilaisuuden tullen. Oma kirjastohuone - here I come!

Oikeasti kirjahyllykuva oli vain johdatus Chuck Palahniukiin, sori. Oon vain lukenut lukenut lukenut koko viimeisen viikon ja siinä humpsahti peräkanaa useampikin Palahniukin teos. Kaikkihan nyt tietää Fight Clubin, joo, mutta entäs Tukehtuminen tai Eloonjäänyt? Sivistäkää itseänne!

Wikipedia sanoo Palahniukista seuraavaa: "Provosoivat aiheet ovat Palahniukille tyypillisiä, ja häntä onkin kutsuttu "shokkikirjailijaksi"." Siinäpä oikeastaan se tärkein, mitä ens alkuun Palahniukista kannattaa tietää.

Ahmaisin loppuun jo Irlannissa viime maaliskuussa aloittamani Non-Fictionin ja tartuin heti sen luettuani Invisible Monstersiin ja voi ei apua. Rakastuin Palahniukiin taas ihan uudella tasolla. En jaksa käsittää sen miehen neroutta kirjailijana, joskin ymmärrän kyllä, jos Lullabyn tai juurikin tuon mainitsemani Näkymättömien hirviöiden kaliiberin jutut eivät ihan kaikkiin uppoa. Palahniukin teksti on selkeälukuista, kyllä, mutta sit kun niitä erikoissanoja ja nippelitietoa alkaa vain tulvia... Siinä väkisinkin välillä hapuilee englannin sanakirjaa vapaalla kädellään.

Lukaistuani Invisible Monstersin poimin hyllystä heti seuraavan lukemattoman Palahniukin, joka oli Haunted ja jo ensimmäisen novellin ("Guts") aikana en tiennyt olisko pitänyt itkeä vai nauraa, jättää kirja kesken saman tien vaiko ahmia loppuun ennätysnopeasti ja toivoa samalla, että saman tason juttuja tulisi useampiakin vastaan. Valitsin tietty jälkimmäisen vaihtoehdon, vaikka Haunted sit loppua kohti hieman lässähtikin, mutta jäin silti haukkomaan henkeäni Palahniukin neroudelle. Dieselmekaanikko? Are you kidding me?! No joo, kyllä Chuckilta muistaakseni löytyy ihan journalistin ammattitutkintokin, mutta SILTI.

Haunted jätti hieman kylmäksi, mutta tartuin intoa puhkuen Snuffiin ja lukaisin sen alle vuorokaudessa. That's what I'm talking about, se sama kipinä mikä sai lukemaan Invisible Monstersia sivukaupalla monta tuntia putkeen löytyi kauhukseni myös Snuffin sivuilta, aiheestaan huolimatta. Seuraavaksi lukuvuorossa olisivat Rant ja Pygmy, jonka jälkeen aion palata takaisin vanhojen suosikkieni pariin. Choke, Survivor, Lullaby...