Ruokaisia ajatuksia ja reseptinjakoa.

Huomentapäivää! Jahas, kellokin on jo yksi. No mut, hirveästi mun tekis mieli kirjoitella ruoasta, ja nimenomaan vegaanisuudesta. Kun sain viimein aikaiseksi liityttyä Animaliaan sekä ryhdyttyä Oikeutta Eläimille -yhdistyksen kuukausijäseneksi, sain siinä sivussa aikamoisen infopaketin eläinten oloista Suomessa. Aihe on alkanut kiinnostaa mua koko ajan enemmän ja enemmän ja mua on alkanut kyllästyttää se, kuinka mä aina noita asioita murehdin ja surkuttelen, mutten siltikään oikeastaan tee mitään. Olen sen verran kyyninen ihminen, etten jaksa uskoa siihen, että yksi (tai kourallinenkaan) ihmisiä tuskin saisi minkäänlaista muutosta aikaan, mutta kyynisyydestä viis; mä olen löytämässä pienen viherpiipertäjän ja eläinoikeuskannattajan sisältäni, joka pyrkii nyt kovasti esiin. Onhan tässä työnsarkaa vielä, mutta askel kerrallaan vaan.

Niin, siis. Mä sain huimasti lisää informaatiota mm. maidontuotannosta, mistä en ole aiemmin tiennyt juurikaan mitään. Jonkinasteinen lakto-ovovegetaristi kun olen ollut jo kauan, viime kuukausina jopa pelkkä laktovegetaristi. Vaikka näitä lippuja ja lappuja on aiemminkin hyvin todennäköisesti osunut kohdalleni luettavaksi asti, on se tietynlainen motivaatio ja innostus uupunut ja aiemmin luettuna se viestin sisäistäminen on mennyt multa sivu suun. Mutta nyt tais tapahtua jotain. Musta alkoi nimittäin tuntua tosi vahvasti siltä, että alkais olla korkea aika edes yrittää vegaanin ruokavaliota. (Vihaan sanaa 'yrittää', koska tahtoisin olla sellainen ihminen joka ei yritä vaan TEKEE.) Sen kummemmin aviomiestäni konsultoimatta (shame on me, kai tästä olisi oppikirjan sääntöjen mukaan pitänyt keskustella ensin, kai, apua.. D:) eräs aamu herätessäni (1.8. tarkalleen ottaen, eli ei kauaa sitten, huhups) tuntui siltä, että tänään se alkaa. Etenen tämän asian kanssa nyt ihan vain askel kerrallaan, mutta mulla on ollut ihan hiton hyvä olo tästä. Negatiiviselta palautteeltahan en ole välttynyt; olen tunnetusti aika ailahtelevainen ihminen ja oikeastaan kukaan lähipiirissäni ei jaksa uskoa minkään mun tekemisen olevan kovin kauaskestoista, mikä toisaalta taas motivoi ja kannustaa meikäläistä näyttämään että HÄHÄÄ, kyllä minusta ON siihen!

2010 kokeilitiin miehen kanssa vähän sillai toisella korvalla varovasti kepillä jäätä tätä koko vegaanihommaa. Kaksi kuukautta pärjäiltiin, sit luovutettiin. Nyt tiedän mitä tein silloin väärin ja ennen kaikkea tiedän, etteivät mun motiivit ja aatteet olleet kohdallaan. Haluaisin tästä elämäntavan itselleni ja kun aika on kypsä, tahtoisin tehdä jotain muutakin. Mutta kuten sanottua, askel kerrallaan. Yksi asia ainakin mikä on (aatteiden ja lisääntyneen informaation lisäksi) muuttunut edellisestä kerrasta on se, että mä en näe vegaanisuutta haasteena. Mä en koe, että tämä muuttaa juuri mitään meidän jokapäiväisessä ruokavaliossa mitenkään erityisen radikaalisti, vaan täähän on ihan pala kakkua! Mitähän mä olen oikein jahkaillut?

Vegaanituotteet-sivusto ja Vegaaniliitto ry ovat olleet mulle ainakin näin aluksi todella iso apu ja niitä tutkailen mielenkiinnolla ja kärkkäänä löytämään kaikkea uutta jännää. Perehdyn hissuksiin ja imen lisää tietoa itseeni, otan paremmin asioista selvää kuin viimeksi. Oon aika hitsin innoissani tästä, mut ei kerrota kellekään!

That being said, teinpä tuossa aika hiton hyvää vegaanista makaronilaatikkoa. Tiedetään, tiedetään, eihän tommonen sapuska nyt mitään maailman terveellistä mättöä ole, mutta kun mua viehättää ruoanlaitossa juurikin se, miten lapsuudenkodissa tutuiksi tulleet ruoat saa väännettyä vegaanisiksi. Ja tästä tuli aika pahuksen hyvää, vaikka itse sanonkin. Mieskin kehaisi, että olipas hyvin maustettua, kun yleensä mulla toi maustaminen tuppaa jäämään kaikesta yrityksestä huolimatta melkoisen vähäiseksi, huhups.

Alkuperäisen reseptin nappasin Faunan opiskelijaryhmän "Kasvisruokaa opiskelijabudjetilla" -läpyskästä ja lisäilin siihen muutaman itselle mieleisen jutun kun ei ollut tuossa vielä tarpeeksi.

Vegaaninen makaronilaatikko

2½ dl pikamakaroneja
1½ rkl öljyä
1 sipuli hienonnettuna
2-4 valkosipulin kynttä
1 tlk viipaloituja herkkusieniä
1/4 tl sokeria
2 tl paprikajauhetta
(½ tl jauhettua korianteria)
3/4 dl tummaa soijarouhetta
½ kasvisliemikuutio
2 dl vettä
1 rkl soijakastiketta
1 tl kuivattua persiljaa
1 tl kuivattua oreganoa
1 1/4 dl vettä
3/4 dl soijajauhoja

1. Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Voitele n. 1,5 litran uunivuoka ja laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
2. Kuullota sipulia, murskattuja valkosipulin kynsiä ja herkkusieniviipaleita sokerin, paprikajauheen ja korianterin kanssa keskilämmöllä viitisen minuuttia.
3. Lisää pannulle soijarouhe, kasvisliemikuutio ja kaksi desiä vettä. Keitä 5 minuuttia. Lisää lopuksi soijakastike, persilja ja oregano.
4. Sekoita soijarouhekastike keitettyihin makaroneihin. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla (ja mustapippurilla!) Kumoa lopuksi seos uunivuokaan.
5. Sekoita soijajauhot kylmään veteen ja kaada seos makaronien päälle. Kypsennä uunin keskitasolla 30 minuuttia, sammuta uuni ja jatka kypsentämistä vielä 20 minuuttia jälkilämmöllä.

Itsehän lisäsin kotoa opittuun tapaan vielä ennen uunittamista seoksen päälle korppujauhoja (sitä tuo valkoiselta näyttävä juttu sapuskan päällä on) sekä oluthiivahiutaleita. Naaam.

Tänään Inkerin keittiössä valmistetaan pizzaa sekä pitkästä aikaa juustoketta, huhui. Mitenhän mahtaa pitkän tauon jälkeen onnistua!

P.S. Kävin eilen ostamassa vielä kaksi kaktusta lisää, hehe. Ne on ihan huikeita!

August Burns Red.

Haha miten kekseliäs otsikko taas, jep jep. Mutta kun on elokuu jo! Mihin kaikki aika katoaa? Mitään en ole koko kesänä tehnyt ja silti on jo elokuu! Otsikko on muuten erään yhdysvaltalaisen metalcorea soittavan bändin nimi. Yhden version mukaan nimi on tuli siitä, kuinka bändin alkuperäisen laulajan Jon Hersheyn ex-tyttöystävä August poltti kertoman mukaan talon, jonka mukana paloi Hersheyn lemmikkikoira Redd, mutta sittemmin tarina osoittautui ihan huuhaaksi ja sen kummempaa merkitystä bändin nimellä ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan. Usein huvittaa nää metalcore-bändien nimet, kun on kaikennäköistä; Everyone Dies in Utah, Feed Her To The Sharks, One Morning Left, Sleeping With Sirens, Bring Me The Horizon... Kaikkee ne keksii! (Ja täten onnistuin tällä kirjoituksella sekä ensin inhottamaan, että lopulta kuulostamaan myös tosi vanhalta. Snif.)

Mutta asiaan! Jota mulla ei taaskaan liiemmin ole. Halusin vain tulla vouhkaamaan siitä, miten aika on mennyt nopeasti ja kuinka nyt on elokuu ja kuinka elokuu on oikeastaan aika kiva kuukausi! Etenkin nyt, kun mulla jatkuvat opinnotkin vasta syyskuussa, hehee.

Opiskelusta puheenollen, mun kesäyliopistosta ottamani markkinoinnin kurssi alkaa lähestyä loppuaan. Nyt tulevana lauantaina on verkkotentti ja sunnuntaina on lopputyön palautus. Minä ja opiskelukaverini ollaan oltu kyllä ihan luvattoman laiskoja tämän kurssin suhteen, kun aikaa kuitenkin olis ollut ihan toukokuusta asti ja siltikin ollaan vasta tällä viikolla tosissamme alettu väkertää työn parissa, haha... Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Eräs ystäväni totesikin, että nytpä ainakin on motivaatio kohdillaan kun alkaa aika loppua. Pakkohan se on valmiiksi saada. :'D Olen kirjoitellut käsi vääränä infoa ja nyt ollaan kahdesti puuhailtu yhdessä kaverin kanssa tuota projektia kasaan. Kyllä se siitä. Aihe on kuitenkin mielenkiintoinen, kun pohdiskellaan Battery Energy Drinkin markkinointiympäristöä, asemointia, segmentointia sun muuta jännää ja siitä pitäisi saada aikaiseksi sellainen vähintään kymmensivuinen selonteko. Mulla on kyllä ihan paras opiskelukaveri, nti H:n kanssa saadaan homma kyllä mallikkaasti suoritettua, siitä ei ole epäilystäkään.

Ja sit! Arvatkaa mitä! Oon jo tovin puhunut miehelle ja äidille ja kavereille siitä, kuinka haluaisin kaktuksen! Kävin jopa yhdessä kukkakaupassakin kaktuksia katselemassa. Katselutasolle se jäikin, koska oli niin suolaisen hintaisia että saivat kyllä piikikkäät kaverit jäädä sinne hyllyille. Mulla oli ihan liian tuoreessa muistissa Lidlin muutaman euron kaktuskaverit ja just kun pääsin huokailemasta niiden perään niin eikös heti tullut niitä myyntiin tuohon keskustan Lidliin! Score! Tänään kotiutin kaksi kaktuskaveria, ne ovat niin kauniita! Ja helppohoitoisia. Justiinsa äidin kanssa muistelin kuinka mulla teininä oli kaktuksia ja kuinka kovasti tykkäsin niistä. En tiedä miksi. Kai siksi, kun en onnistunut tappaamaan niitä, vaan nehän oikein venyivät vain pituutta lisää koko ajan. Jos noita on vielä huomenna jäljellä niin taidan hakea ainakin yhden kaktuksen lisää. :3

Usein musta tuntuu etten saa mitään aikaiseksi ja siksi ihan pienetkin kotityöt tuntuu toisinaan juhlimisen arvoisilta saavutuksilta. Ei tää toki koko ajan tällaista ole, mutta joskus. Oon ihan superlaiska vaihtamaan lakanoita, mutta koska mies on muakin laiskempi sen asian suhteen, niin minähän sen lopulta sit hoidan. Vaihdoin tänään lakanat sänkyyn ja oli pakko sujauttaa oma peitto maailman parhaan pussilakanan sisään, jonka äiti toi mulle käydessään Vaasassa.

Kissapeitto! Mulla oli nämä lakanat joskus ihan lapsena. Kai olin vonkunut niitä jostain kuvastosta ja sit äiti oli ne mulle ylläriksi eräänä kauniina päivänä ostanut. Ah autuutta. Tyynyliina tosin on jossain hukassa, pitäis kysellä josko se olis eksynyt velipojille, hmm... Parastahan tuossa lakanassa on se tuoksu, joka tuoksuu ihan koti-kodille! Tai ehkä se on todellisuudessa vaan huuhteluaine jota äiti käyttää, mut siihen on ollut hyvä nukahtaa.

Joo, olipas nyt kyllä merkintä. Kaktuksia ja kissapeittoja, mitähän vielä...

Lapsuusajan aarre.

Ehkä otsikko on hieman harhaanjohtava, mutta aarre, joka liittyy lapsuuteeni, on kuitenkin kyseessä. Mulla oli lapsena nimittäin sellainen kirja, josta tykkäsin aivan valtavasti. Teininä en tietysti hirveästi lastenkirjoista välittänyt, joten en tiedä, mitä meidän perheen lastenkirjoille oikeastaan sittemmin kävi... Vanhemmalla iällä olen alkanut kirpputoreilla käydessäni ostella takaisin sellaisia kirjoja, joita muistan meillä olleen kotona silloin kun olin lapsi, koska onhan ne kirjat nyt ihan hiton hienoja kuvitukseltaan! Muutamat Lisbeth Holmberg-Thorin kuvittamat Pekka Töpöhännät olen jo kotiini kahmaissut, sekä Hans Wilhelmin "Waldo - Uusi ystäväni" oli myös suoranainen pakko-ostos.

Kerran, vuosia sitten Kokkolassa, törmäsin kirpputorilla kuitenkin Lena Andersonin "Maijan aakkoset" -kirjaan. Enkä ostanut!! Kamalaa. Enpä olis arvannut, että asia jää vainoamaan ja kaduttamaan mua niinkin pitkäksi aikaa. Olen sen jälkeen etsinyt ja etsinyt sitä, paikoin unohtanut koko kirjan nimen ja kirjailijankin nimen, ainoina muistikuvinani luontoaihe ja vaaleahiuksinen, silmälasipäinen tyttö, joka kuvissa esiintyy. Mutta SITTEN! Jostain asia palautui mieleeni viikonloppuna ja Huuto.netistä löysin kyseisen opuksen, jonka hetken harkinnan jälkeen ostin. Ja tänään se tuli postissa, aaaa!

Melkein kihahtivat liikutuksen kyyneleet silmiin kun revin kirjan kuorestaan esiin. Miten voikin olla joku kirja näin valtavan rakas? ;_;

Kirjan on kustantanut Weilin+Göös ja suomenkieliset runot ovat Hannele Huovin käsialaa. Kirjasta itsestään en vuosilukua löytänyt, mutta pikaisen googletuksen perusteella tämä näyttäisi ilmestyneen vuonna 1991. Andersonin vesivärikuvat ovat aivan käsittämättömän kauniita, en saa näistä tarpeekseni! Katsokaa nyt!

Se on niin kaunis että sydämeni melkein pakahtuu. ;_; Onko tämä kirja kenellekään muulle tuttu saatika yhtä rakas kuin minulle?

Jottei ihan vallan lastenkirjahehkutukseksi menisi tämä, niin pikaisesti ehkä vielä kuulumisia; velipoika tosiaan käväisi kääntymässä perjantaista lauantaihin täällä Vaasassa, ja säätila oli mikä mainioin! Parkkisakkiepisodin lisäksi syötiin pakastepizzaa ja istuttiin puistossa rannalla katselemassa tuttujen mölkynpelausta ja illan viiletessä vilkuiltiin leffaa. Paras tapa viettää perjantai!

Miehen sisko astui avioliiton auvoiseen satamaan lauantaina ja oltiin tietysti paikan päällä katsomassa kun käly sanoi "tahdon" Vaasan kirkossa. Kemuissa juhlapaikalla suostuin jopa minäkin pistämään jalalla koreaksi (tästä on jopa kuvamateriaalia) ja kotiin päästiin vasta joskus hieman ennen kahta yöllä, heh. Jostain syystä mua huvittaa ajatus siitä, etten ole ollut hautajaisissa tai häissä moniin vuosiin ja sit yht'äkkiä niitä osuu samalle kesälle molempia yhdet!

Ja markkinoinnin kurssikin edistyi eilisen jäljiltä jopa hieman, heh. Onneksi mulla on ihan mahtava opiskelukaveri samalla kurssilla, jonka kanssa homma saatiin selkiintymään ja toimimaan niinkin hyvin, ettei enää lopputuloskaan hirvitä. Aihekin on mielenkiintoinen, joten mikäs tässä. Tietty eilen illemmalla en saanut enää mitään aikaiseksi kun meille tuli ex tempore vieraita, mutta mikäs siinä oli istuskellessa hyvässä seurassa.

(Kuva eiliseltä, kaveri paparazzasi meikäläistä Viskin kanssa, ja tästähän tuli oikeesti tosi hyvä räpsy!)

Now this is a classic.

Nykyisin teen harvoin mitään spontaanisti. Ehkä olen tulossa vanhaksi ja laiskaksi, ajattelen liikaa järjellä ja moni juttu jää tekemättä. Mutta onneksi vielä joskus käy niin, että sitä innostuu samaan tapaan kuin nuorempana tekemään jotain sen suuremmin suunnittelematta, vaikkei kyseessä olisikaan isompi juttu kuin puistopiknik.

Eilen siis miehen kanssa hetken mielijohteesta suunnattiin läpi kansaa kuhisevan Vaasan keskustan (oikeasti, en ole hetkeen nähnyt Vaasan torilla niin paljon jengiä kuin eilen, ja vissiin kaikki olivat tulleet kyttäämään jotain Kalevan kisoja, emt) hakemassa hieman evästä ja siitä sit hortoiltiin rannan tuntumaan istuksimaan. Pitkästä aikaa oli lämmintä, arska paistoi eikä tuullutkaan mitenkään valtavan paljoa, ja sitä teki vain mieli heittäytyä nurmikolle pitkäkseen ja asetella kädet tyynyksi pään alle ja tuijotella puita ja sinistä taivasta. Oli aika hitsin hyvä olo kyllä.

Hyvät säät näyttäis jatkuvan vielä tänäänkin, mikä sopii mulle paremmin kuin hyvin. Vaikka yleensä inhoakin kuumuutta, niin enemmän mua raivostuttaa tuulinen ja harmaa ja kylmä sää heinäkuussa, joten otetaan nyt sit kunnolla ilo irti hyvistä keleistä, joita on luvattu jatkuvan läpi viikonlopun. Sehän passaa, kun toinen velipoika on tulossa tänne tänään kyläilemään vuorokaudeksi työkeikan ohessa ja huomenna olis yhdet hääkekkeritkin luvassa. Näyttäis pahasti siltä että tuun ulkoilemaan nyt enemmän kuin yleensä, haha.

Kuulumisia.

- Ärsyttää kun täällä tuntuu tuulevan KOKO AJAN ja vielä ihan hirveästi. Eilen alkoi paistaa onneksi aurinko, toivon mukaan se kans kestää jonkin aikaa. Turhauttaa tämmöi harmaa ja ankea kesä, mut viikonlopuksi toivoisin kyllä hyvää säätä kun velipoika tulee perjantaina piipahtamaan ja olis yhdet häätkin tiedossa.

- Ollaan katsottu Robot Chickeniä. Paljon. Ensireaktioni oli jotain tyyliin "hmmblaargh tylsää" mutta koska Seth Green ja hyvä huumori niin I've kind of grown to like it. Haha. Sopivan lyhyitä jaksoja, kelpaa hyvin katsella eikä ehdi kyllästyä.

- Isän kuolinsyy selvisi VIIMEIN. Eihän sitä jouduttukaan odotella kuin sellaiset kahdeksan kuukautta. En ole varma mitä pitäisi ajatella.

- Pitkästä aikaa käväistiin Suvilahdessa kirpparilla, kivaa! Löysin mm. kengät, turhaakin turhemman putelin, pari sarjakuvaa, yhden leffan ja kirjoja. (Ihan kuin mulla ei niitä olisi jo entuudestaan ollutkaan tarpeeksi...)

- Tein jotain, mikä mun olis pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten. Liityin Animalian jäseneksi! Woop woop! Lisäksi harkitsen liittyväni Oikeutta eläimille -järjestön kuukausitukijaksi, koska hei, voisihan sitä rahansa typerämminkin käyttää. (Ehkä alan hiljakseen prosessoida rahankäyttöä pääni sisällä ja viimein onnistuisin jättämään tupakoinnin kokonaan pois... Tulee tekopyhä olo tukea tuommoista toimintaa ja sit sauhutella tyytyväisenä menemään vaan.) Klikkailin itselleni myös ilmaisen infopaketin aloitteleville vegaaneille, koska no, ilmainen, ja koska kiinnostaa kovin.

- Oon lukenut ihan supervähän. Harmittaa. Viime viikonloppuna innostuin ja luin about neljä kirjaa putkeen, mut sit tahti hidastui. Kuvan pinon päällimmäinen opus nyt menossa. Sen jälkeen haluan lukea Ray Lorigaa! Tai ehkä Oksasen uusimman. Siis jos luokkakaveri lainaa sen mulle tänään, kun mennään kahville.

- Mysteeripostia! Mistä lähtien posti on jaettu meille ennen aamuyhdeksää, MITÄ! En jaksanut pukeutua ja mennä avaamaan, heräsin ovikellon soittoon. :c Mutta KOHTA lähden Postiin noutamaan mystisen postini! Jännää!

- Tämän blogin inspiroimana päätin, että haluan oppia virkkaamaan NYT HETI. Siis eilen. Koska en osannut. Joten tarvoin viimaa ja puhuria uhmaten keskustan Citymarketiin lankaostoksille ja opettelin virkkaamaan isoäidin neliöitä. Onnistuin! Mut on ne vieläkin rumia ku mitkä. Kuusi noita on, teen vielä lisää! En oo kyllä ihan varma että mitä varten, ehkä torkkupeitto? We'll see. Virkkaaminen on ihanan meditatiivista! *_*

Mitäs te ootte puuhailleet viime aikoina?

Noloja ruokakuvia ja nolompia tv-sarjoja.

Tajusin justiinsa että mähän tykkään oikeasti ruokakuvista. En ymmärrä miksi. En mä sillain hakemalla hae netistä ruokablogeja tai googlaa ruokakuvia, mutta sit kun niitä tulee vastaan niin nehän on oikein kivoja katsottavia. Sama pätee omiinkin ruokakuviin, vaikka ne noloja onkin. Ehkä oon viime aikoina alkanut kiinnittää entistä enemmän huomiota valaistukseen ja annoksen asetteluun. Eilen kun tein patonkia ja ennen täyttöä asettelin palasia lautaselle sopivan kuvauksellisesti havahduin itsekin siihen että mitähän mä nyt taas touhuan. Mieskin toki katsoi vieressä aika pitkään ja tais hymähtääkin, ennen kuin hoksasin mitä tein. :'D Mutta kattokaa nyt miten epäammattimainen mutta siltikin ihan kiva kuva!

En vieläkään osaa leipoa tarpeeksi pehmeää leipää, vaikka parhaani mukaan vaivaan taikinaa hyvin ja pitkään ja kohotankin pariin kertaan. Viimeksi onnistui ihan hyvin, nuo patongit eivät ehkä niinkään kuohkeiksi jääneet kuin olisin toivonut, meh. Mutta oikeanlaisilla täytteillä tuli kyllä aikas makoisia silti, nams.

Tuore basilika on vaan NIIN HYVÄÄ, tekis mieli käyttää sitä kaikkeen. Vielä jonain päivänä mä kasvatan omat basilikat ja rucolat ja tillit ja ruohosipulit ja salaatit, nuo kuvien bassut on ihan kaupasta ostetut. Ja nyt kun sitä vielä on, niin ripottelen basilikaa ruokaan kuin ruokaan. Eilen käväistiin miehen kanssa iltapäiväkävelyllä ja tarkastin samalla josko olis mustikat kypsyneet (eivät vielä riittävästi), kun viime vuoden kantarellispotista pilkisti esiin jo muutama pikkuruinen sieni. Tästä inspiroituneena kokkailin tänään kermaista sienikastiketta kera täysjyväpastan... ja sinnekin piti basilikaa sit laittaa. Tosin vasta valmiin annoksen päälle. Jännästi kyllä omasta mielestäni maistui sekin kokonaisuus vallan mainiosti!

Tänään kävin yhden ihanaisen ystävättären kanssa kahvilla keskustan Amarillossa ja ehdittiin siinä jo suunnitella yhteiset ruoanlaittotreffit ylihuomiselle. Eli lisää noloja ruokakuvia luvassa, hahaa! Noei. Vegesushisettejä olis tarkoitus väkerrellä, kun ei hetkeen ole tullut askarreltua ja kuitenkin on mieli tehnyt. Siihen ehkä kylkeen hieman viiniä ja videopelejä, ehkä yks parhaimmista tavoista viettää iltaa!

No mut hei. Ettei vallan menisi ruokalätinäksi tämä niin ehkä viimein voisin kirjoittaa otsikon toisesta aiheesta, eli noloista tv-sarjoista. Onhan niitä varmaan monia, mutta nyt mulla on mielessä tasan yksi. Tulipa tuossa viime viikolla katsastettua erään amerikkalaisen tosi tv -sarjan ensimmäinen tuotantokausi kokonaan, kun erehdyttiin katsomaan miehen kanssa siitä pari ekaa jaksoa töllöttimestä... Sanooko kenellekään Here Comes Honey Boo Boo mitään?-)

Sarja kertoo siis 7-vuotiaasta Alana "Honey Boo Boo" Thompsonista ja tämän perheestä, joka koostuu Alanasta, tämän äidistä Junesta eli "Mamasta", Alanan kolmesta isosiskosta "Pumpkinista", "Chubbsista" ja "Chickadeesta" ja perheen päästä "Sugar Bearista". Perhe elelee McIntyren kylässä Georgiassa ja sarjassa kerrotaan heidän arjestaan ja elämästä, joka pyörii hyvin pitkälti - tattadaa - Alanan lapsimissi-/kauneuskilpailujen ympärillä.

Aluksihan suhtauduin koko sarjaan vitsinä. Eihän nyt kukaan tosissaan... Mutta kummasti sitä tuli vilkaistua koko eka tuotantokausi tämän "punaniskaperheen" elämää ja, öhm, mitäs siitä nyt sanoisi ilman että leimautuisi kamalan ahdasmieliseksi tai vahingoniloiseksi. Koko perhe on kyllä yksi hilpeimmistä ja huumorintajuisimmista - ja myöskin hyväsydämisistä mitä telkkarista on vastaan osunut, mutta eihän siltä vitsinväännöltä voi välttyä. Koko kauneuskilpailukonsepti on jo ajatuksena aivan hirvittävä, puhumattakaan siitä, minkälaisen diivan luonteen Alana on onnistunut kaiken tämän myötä itselleen kehittämään, mutta pakko se on myöntää; kyllä tässä huushollissa varmasti tullaan seuraamaan myös piakkoin alkavaa tokaa tuotantokautta. :'D Please don't judge me.

(Honey Boo Boo -kuvat Googlesta.)

Alanalla riittää elämänohjeita ja lentäviä lauseita ihan jaettavaksi asti. Sellaiset klassikot kuin "I'm sassified" ja "I POOP BIGGER" (siskonsa Kaitlyn-vauvasta) jäivät näin ehkä ensimmäisinä mieleen. :'D Heti sieltä tarttui perheessä viljellyt sanat ja termit meidänkin käyttöön. Sellaisia huikeita heittoja kuin "beautimous", "damn gnats", "sketti" ja "vajiggle jaggle" ei vaan voi olla käyttämättä. Sketti muuten on spagetin kanssa syötävää kahden ainesosan kastiketta, jonka reseptin voin jakaa teidän kanssa tässä ja nyt: klimppi voita, suunnilleen saman verran ketsuppia. Laita nämä yhdessä mikroon, sulata voi, sekoita. Nauti spagetin kanssa.

Joo. Mitä tähän nyt voisi vielä sanoa. Ei kai mitään, tää entry on jo menetetty tapaus. Sen verraan ollaan "laaturimaa" nostettu, että siirryttiin katsomaan The IT Crowdia. Ehkä mainostan sitäkin sit täällä kun saan katsottua ensin koko sarjan loppuun, hehe.

Paitsi että hei! (Melkein unohdin, ehdin jo julkaista tämän mutta nopea ninja-edit vielä perään!) Kun vein tuossa hiljattain roskia niin NÄIN SIILIN! En oo nähnyt siiliä pitkään aikaan, tulinpas hyvälle tuulelle! Siellä se raasu tepsutteli menemään takapihalla puutarhakeinun välittömässä läheisyydessä ja vetäytyi heti kerälle ja alkoi sähistä kun huomasi minut. Mutta sainpas sentään pari pikaista kännykkäkameraräpsyä napattua, koska siili!

Vähän oli likaa kyljessä, raasulla, ei oo helppoa olla siili. Mites peseydyt kun kieleen jää vaan piikkejä jos yrität itse siistiä! Sinne se köpötteli naapurin omakotitalon pihaan aidan alta, toivottavasti ei jää auton alle.

Ninja-edit: Pakko lisätä loppuun vielä yks Honey Boo Boo -kuva (Googlesta tämäkin), joka on varmaan yksi hirveimmistä (ja yksi suosikkini...) sammakoista mitä Alana suustaan ekan tuottiksen aikana päästi. Se äänensävy...

Etiquette classes are for stupid people.

Missä välissä heinäkuu on ehtinyt jo näin pitkälle? Vastahan oli vielä kesäkuu! Tuntuu että kuljen jossain sumussa koko ajan ja päivät vaan soljuu perätysten eikä niiden vaihtumista edes noteeraa. Welp, that's summer for you.

Saksankurssi on nyt lusittu loppuun, eilen oli nimittäin tentti. Hnngh hirvittää jo lopputulos, aina mä näitä tenttien lopputuloksia pelkään valtavasti. Koskaan ei mene niin kuin olettaisi eikä todellakaan niin kuin toivoisi! Paitsi filosofiassa. Mutta en mä tiedä. Kyllä mä kaikkeen vastasin, mutta eri asia onkin sitten että kuinka oikein... Enkä tietenkään muistanut miten kirjoitetaan saksaksi kellonajat sekä epävirallisella- että virallisella tavalla. Tai entäs sit ne artikkelit! Huh. Meni arpomiseksi. Siksi mua hieman pelottaakin lopputulos. Paitsi että on mulla silti vahva käsitys että läpi se menis kuitenkin.

Ärsyää hieman kyllä oma aikaansaamattomuus. Ei se ole sitä, ettäkö jäis kaikki tärkeimmät ja olennaisimmat asiat tekemättä, mutta kun kaikki kivatkin jää. Viime aikoina oon lähinnä vain joko a) pelannut PS Vitaa b) kuunnellut musiikkia. En oo ees lukenut. Mä en vain saa aikaiseksi. Ei pysty keskittymään sitten millään, arvaa turhauttaako!

Mutta niin, aikaansaamattomuudesta ja saksankielestä piti vielä sanoa, että sen verran tykästyin kyllä ko. kieleen että tiedän, että olisin menestynyt tentissä paremmin jos vain olisin viitsinyt nähdä enemmän vaivaa. Mun opiskelupanostus oli aika toispuoleista ja laiskahkoa. Saksa tuntuu siitä jännältä ja hauskalta kieleltä että se on niin "tuttua", vaikken ole koskaan elämässäni ennen tätä kurssia saksaa lukenut. Ei mitenkään supervaikeaa, mutta sopivaa. Muistuttaa hurjasti ruotsia ja englantia ja varmaan siksi se tuntuikin niin tutulta. Nyt tekis mieli sanoa että elokuussa alkavaan saksan alkeet 2 -kurssiin panostan kyllä entistä paremmin, mutta ei varmaan kannata uhota. Kuitenkin käy sillain etten jaksa laittaa tikkuakaan ristiin sen eteen, yh.

Voi hitto, kattelin just eilen Facebookista tutun ottamia valokuvia nykyisestä asuinkaupungistaan ja tulin miettineeksi että pitäis itsekin joskus koettaa valokuvata Vaasaa sillain turistimielessä. Koska onhan tämäkin kyllä melkoisen kaunis kaupunki, plus ehkä kameran linssin läpi katseltuna osais arvostaa hieman eritavalla niitä kulmia ja katuja mitä pitkin kävelee usein. I shall try that some day then. Nämä kolme kuvaa tässä merkinnässä on eiliseltä, kun kävelin yliopistolle. Vissiin oli joku Eino Leinon päivä kun liputeltiin ja aurinko paistoi kivasti ja ja Palosaaren sillalta on ihan parhaat näkymät merelle!

Ohhoh, kylläpäs nyt iski kauhea nuutumus kesken kirjoittelun. Tätä mä just tarkoitan sillä etten saa aikaan melkein mitään! Hirveän työn ja tuskan takana saada edes laitettua alulle mitään ja sit nekin jää herkästi kesken, pöh. (Ja äiti, kyllä mä syön niitä vitamiineja, ei tämä siitä johdu! Ehkä mulla on vaan joku kesämasennus.) Jatketaan seuraavalla kerralla taas toisissa merkeissä. Pari potentiaalista (ja ala-arvoista...) postausideaa muhii jo mielessä, so stay tuned!