I ain't had the blues today.

(Hehe, topicin lainasin ystävän blogista. Anteeksi!)

Haha, heti kun olen hieman pidemmän aikaa päivittämättä alkavat lukijat vähentyä. No, ei se mitään! Anteeksi silti kovasti, kun en ole hetkeen kirjoitellut tänne mitään, eikä mulla tälläkään kertaan ole mitään kuvia postattavana. Nyyh!

Olen viime aikoina ollut ihan käsittämättömän väsynyt, energiaa mulla ei ole tehdä juurikaan muuta kuin lukea, neuloa ja kirjoittaa pöytälaatikkoon. Olen neulonut superahkerana kaksi pipoa, parin lapasia ja vielä pitäisi rykäistä yksi pipo itselleni ja lahjalapaset miehen sisarelle. No, ne käy onneksi nopeasti, vaikkapa Salkkareita tai leffaa katsellessa!

Kerroinko jo, että ahdistuslääkkeeni annosta suurennettiin? No, niin tehtiin. Kai se on auttanut, ei enää ole ahdistanut ihan niin paljoa kuin mitä aiemmin. Mutta nyt mua väsyttää kyllä jatkuvasti. Ehkä yritän painua talvihorrokseen? Tuntuu pöljältä, kun enää edes kahdeksan tunnin yöunet eivät tahdo riittää mulle, vaan joudun aamuisin kampeamaan itseni ylös väkisin, ja vielä senkin jälkeen väsyttää aivan tuhottoman paljon. "Onneksi" ei ole mitään tarvetta käydä missään säännöllisesti, menoja on melkoisen harvoin, vaikka toisaalta joku rutiini arjessa voisi tehdä ihan hyvääkin. Toistaiseksi menoni koostuvat terapiakäynneistä ja satunnaisista KELA-istunnoista, huh. Eilen tosin käytiin Pelastus Armeijan joulutukia anomassa, ja saatiin 40e edestä lahjakorttia Citymarketiin, jee!

Totta kai tämä on sinänsä hieman ristiriitaista, koska no. Syöminen ei suju yhtään sen helpommin kuin ennenkään. Syön toki päivittäin jotain, en pidä kirjaa kaloreista, mutta se määrä, mitä loppujen lopuksi syön, lienee aika vähäistä. Rakastan joulua ja jouluruokaa, mutta viime aikoina ahdistus syömisen jälkeen on ollut jo niin järjettömän suurta ja raskasta, että pelkkä ajatus jouluateriasta hirvittää - niin kivaa kuin ruokaa onkin käsitellä ja valmistaa. Terapiassahan näitä asioita tullaan puimaan varmasti, kyllä, mutta kauanko tuota täytyy jatkaa että minkäänlaisia tuloksia saadaan aikaan? Nyt jo useamman kerran minulle on ehdotettu sairaalajaksoa, ja se pelottaa. Hyötyähän siitä varmasti olisi, oppisin syömään säännöllisesti, painoni nousisi (ja ahdistuskin sitä myötä lisääntyisi, eh...), terapiaa olisi enemmän tarjolla - kuin myös fysioterapiaa ja ravitsemusterapiaa. Mutta kun... sit olisi pakko. Torstaina tapaan ensimmäisen kerran sisätautilääkärin, joka varmaan hänkin ehdottaa osastojaksoa. No, ainakin saan tietää labrakäyntini tulokset.

Mutta kaikesta huolimatta olen silti ollut melkoisen hyväntuulinen ja tyytyväinen. Olen ihan luvattoman innoissani lähestyvästä joulusta, olen ostellut ja väkertänyt ja paketoinut lahjoja läheisilleni, ja tapasinpa viime viikonloppuna erästä turkulaista ystäväänikin, joka jaksoi tulla tänne Vaasaan asti minua tapaamaan! Tulevana viikonloppuna velipoikani tulevat meille hengaamaan pariksi vuorokaudeksi, ja olen siitäkin aivan luvattoman innoissani! Sitten onkin jo pian joulu, ja joulun jälkeen suuntaan erään hyvän ystävän luo Nurmijärvelle viettämään vuodenvaihdetta. Mistä ihmeestä minulle on siunaantunut näin ihania ihmisiä elämääni?

Tänään aion neuloa neuloa neuloa, kirjoittaa kirjeen ja lukea Rachel Oakes-Ashin "Good Girls Do Swallow" -kirjaa, joka eilen kolahti postiluukusta sisään. Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon että yritän päivittää pian uudelleen, hehe!