Tänään terapiassa koetin selvittää kuinka välttyä sairaalajaksolta. Jos saan painon nousemaan riittävästi seuraavan kolmen viikon aikana niin sit ei tarvetta osastolle ole. Ahdistaa se painonnousun ajatteleminenkin, mutta enemmän se sairaala mua ahdistaa, eww... No, katsotaan nyt mitä tästä tulee. Lauantaina hajoilin aika lahjakkaasti, onneksi oli mies kenen paitaan sai ulista omaa typeryyttään ja painoangstiaan ja punaviiniä, jota sai hörpätä pahimpaan ahdistukseen. Heh. No, kyl tää tästä.
Ihan en ehkä siihen neljään ateriaan per päivä yllä, mutta yritän silti syödä enemmän kuin aiemmin. Se ei tavallaan ole vaikeaa - ainakaan teoriassa - koska söin yhden aterian päivässä. Jopa kaksi tai kolme ateriaa päivässä olisi mulle jo jonkinlainen riemuvoitto. Idioottimaista että pitää tämän ikäisenä opetella syömään uudelleen.
No, se siitä! Nyt kuvia.
Nyt, kun velipoika on lahjansa jo saanut, voin esitellä sitä täälläkin, heh.
Hei apua, onks joulu jo tällä viikolla? Minkälaisia joulusuunnitelmia teillä on?
Hei minkälaiset rastat sun veljellä on? Kun puhuit joskus siitä journalissasi, että hän on kasvattanut ne jättämällä harjaamisen kokonaan ja ilman takutusta vai? :o
VastaaPoistaJa sun veljellä toi pipo näyttää päässä normaalimmalta hehe :D mulla se on sellainen vinkuravänkyrä ja sellainen kunnon rastatörtsä, mutta ihan huippu pipo kiitos <3
Ja kirjoitin sulle kirjeen, vaikkakin surkean ja ehkä hieman no en niin pirteän, mutta yritin kovasti! Se on tosi lyhyt, koska mun ranteeseen sattui kuin syötävä ja osittain niskaan. Pitäisi opetella kirjoittamaan ihan uudelleen, koska puristan sitä kynää niin jännittyneenä ja hermostuneena, ettei siitä tule yhtään mitään. Eli toikin oli jo aika saavutus.
Ja se kirjepaperi <3 nauroin ääneen pitkästä aikaan, kun se oli niin symppis ja IHANA. :--)
Voimia vielä kerran! Ja olet kaikkea muuta kuin naurettava, kun joudut opettelemaan uudelleen syömisen. Päivä kerrallaan.
Siis ja korjaus vielä ennen kuin käsität väärin siinä pipossa EI ole mitään vikaa, vaan mun isossa päässä ja jättimäisessä nutturassa joka on vammanen <3 isänikin, ja koko perhe kehui sitä ja äitini taas kerran kehui sun käsialaa kun näki sen ohimennen ja huudahti miten upea se on.
VastaaPoistaKatariina - Nää sun kommentit on aina niin sympaattisia ja söpöjä, kiitos kun jaksat kommentoida! <3 Joo, ne mun veljen takut on sellaiset luonnontakut. Kyllä se niitä erilleen aina silloin tällöin repii, mutta lähinnä ne on sellaisia jumalattoman paksuja tukkalonkeroita, haha. Se sitoo ne ensin sellaiseksi ananakseksi päälaelleen ja sit käärii pipon siihen päälle. Ja älä huoli, kyllä se pipo minkä sulle neuloin siitä vielä muotoutuu!-)
VastaaPoistaJa aa, ihanaa jos jaksoit edes jonkin lyhyen kirjeen kirjoittaa, se on jo aivan mahtavaa! <3 Hehe, ilmeisesti se, että lähetin sulle lahjaksi kirjepaperia, toimi myös jonkinlaisena motivaationa. ;D
Wow, vitsit, hirveesti kehuja! Sano terveisiä porukoillesi, ja kiitos kehuista, vaikka ei se mun käsiala nyt niin kovin hienoa olekaan, hehe!
Mikäs ohjelma oli noin mielenkiintoinen, jota molemmat kisut noin intensiivisinä katselevat..? Ihana kuva :)
VastaaPoistaÄiti - Pleikkarin toimintoja vain ihmettelivät!
VastaaPoista