Kuu kissasta keskiviikkoon.

Torstai 22.3.

Perjantai 23.3.

Tampereen Hakametsän jäähallilla Ilves vs. Vaasan Sport, 6-1. Puna-armeijan pääty edustaa.

Lauantai 24.3.

Sunnuntai 25.3.

Kyllä mulla on ollut suunnitelmissa päivittää vähän mielenkiintoisemmista asioista (kuten vegaanipitsoista, tatuoinneista ja työelämästä ja tulevaisuudensuunnitelmista), mutta oon ollut laiska ja saamaton, pöh. Kiva kun jaksatte silti olla niin kärsivällisiä ja seurata!

Musta on tullut (hevos)urheiluhullu.

Ennennäkemätöntä, päivitän jo toistamiseen tämän päivän aikana! Vaan älkää peljätkö, tämä ei tule toistumaan!

Nyt on nimittäin niin, että lukuisilla kirpputorikierroksillani olen tehnyt vallan suurenmoisia löydöksiä. Viimeisin aarrelöydös oli Nan Ingerin kirjoittama "Perheeseen tuli poni" suomenkielinen painos vuodelta 1975, joka on allekirjoittaneen luetuimpia kirjoja lapsuudesta. Kirja mukaan ja kassalle, ja eikös sitä pitänyt alkaa lukea heti samana iltana.

Kirja kertoo Piglet-nimisestä 13-vuotiaasta ruotsalaistytöstä, joka muuttaa kaupungista maalle perheensä kanssa ja saa ponin. Ihan peruslastenkirjallisuutta siis, mutta ah ja voi miten nostalgista. Yhtäkkiä pääni on täynnä muistoja lapsuudestani, jolloin vouhkasin heppojen ja pollejen perään, leikin heppaleikkejä naapurintytön kanssa (suosikkileikkimme oli valjastaa fillarien ohjaustangot hyppynaruilla ja kuvitella niiden olevan poneja), lueskelin hevoskirjallisuutta ja kävin ratsastustunneilla. Missä se heppatyttö on, miksen mä voi vieläkin olla sellainen?!

Toinen kuvassa esiintyvä on myöskin lapsuudestani, "Viinitarhan villivarsa" (Norah Lofts), "keskiaikainen" jännitys- ja seikkailukirja, joka ei varsinaisesti liity heppoihin, mutta, no, oli pakko mainita. Koska lapsuus!

Olen siinä mielessä ollut onnekas lapsi, että vanhempani kustansivat minut muutamille ratsastuskursseille ollessani ala-asteikäinen, eli tukea kyllä tuli huolimatta siitä, että ko. harrastus on melkoisen kallista. Ja kun en päässyt temmeltämään oikeiden heppojen kanssa, pykäsi isäni kesämökkimme pihaan minulle ihkaomat puuhevoset kun tarpeeksi kauan niitä häneltä vonguin.

Näiden kanssa tuli leikittyä vuosien ajan. Siitäkin riemu oikein repesi, kun äitini hankki minulle jostain jonkun ikivanhan käytetyn satulan käytettäväksi heppaleikeissäni. Kiitos äiti!

Mulla oli oikeasti hurjasti muita heppatyttöjä kirjekavereina, ja jopa puuheppakirjekavereitakin, heh, ja päiväkirjani täyttyi hevosaiheisista vouhkauksista, siitä, millä hepolla sain milloinkin ratsastaa ja mitä tunneilla opeteltiin, ylös muistiin kirjoitettuja pohkeenväistöohjeita ja haavekuvia omasta (vuokra)ponista. Tää on joltain heinäkuulta 1996:

Harvemmilla perhetutuillamme tai silloisilla ystävilläni oli omia hevosia tai poneja, joita olisi saanut mennä hoitamaan tai jaloittelemaan. Lähinnä kaikki heppakokemukseni ovatkin ratsastuskoulujen reppanoilta tuntiraakeilta, mutta toki myös muutamat kotikoulutetutkin ponit olen saanut käydä ratsastuttamassa!

Ylemmässä kuvassa pikku-Inkeri vuodelta 1992, alemmat taisivat olla vuosilta -96 ja -99.

Ja muistatteko niitä heppalehtiä! Ai vitsit, ilmestyykö Villivarsa ja Hevoshullu vieläkin?

Tykkäsin aina enemmän Hevoshullusta, mutta jostain syystä mulle kotiin tuli Villivarsa. Pöh! Tekis mieli korjata vääryys ja alkaa tilata Hevoshullua NYT, kun oon Iso ja Aikuinen ja saan tilata just sitä lehteä mitä haluun! Plus Hevoshullussa on Polle-sarjiksia, Polle - Maailman Monin Poni! Ihan huikea, vieläkin kolahtaa!

Mitenkäs, kehtaako kukaan enää myöntää että on joskus penskana ollut heppahullu? Harrastaako joku hevostelua yhä (meetvurstiläppää tai -syömisiä ei lasketa, buu!), haluaisko joku harrastaa?

Pyhän Patrickin päivän jälkitunnelmia.

Eli dagen efter, heh.

En ole koskaan ollut erityisen kova tyttö juhlimaan, joten homma pysyy hallussa ihan alusta loppuun asti, ja hauskaa on silti, vaikkei itseään änkyräkänniin juokaan. Pysyy maine kunnossa ja rahaa ei kulu juuri nimeksikään! Paikallisessa kuppilassa tuli silti eilen käväistyä, eli Irish Pub O'Malleysissa. Vitsit tää Suomen baarikulttuuri on kyllä kummallista.

Oli hilpeää hortoilla Vaasan pimeillä kaduilla hassu hattu päässä. Kuitenkin tämäkin kaupunki on sen verran takapajula, että kommenttia (negatiivista sellaista) tulee melko takuuvarmasti, jos vähääkään pistät silmiin. Jos sanot poikkipuolisen sanan väärässä paikassa väärään aikaan niin turpakäräjät eivät ole kaukana. Kuppilaan selvisimme miehen kanssa silti ilman mitään konflikteja, joku vastaantuleva vanhuspoppoo naureskeli meidän "hauskoille pipoille", hehe, mutta kun pubiin päästiin niin olikin jo turvallinen olo. Siellä kun niitä Guinness -myssyjä vilisi joka toisella asiakkaalla. Tiskin äärellä notkuessa tuli joku brittiläinen herrashenkilö utelemaan meidän hattujen alkuperää, olivat kuulemma niin hienot että hekin tahtovat vastaavanlaiset ja olivat kovin pettyneitä kun kerroimme hankkineemme ne Dublinista, ja ettei Suomesta vastaavia saanut. Buu! :< Nyt laitan pari todella epäedustavaa kuvaa itsestäni pubissa tähän, haha. Plus ne on lisäksi otettu kännykän surkealla kameralla, kun kamerakamera irtisanoi sopimuksensa juuri parahiksi pubiin päästyämme.

Pääsin viimein käyttämään kirpputorilta ostamaani vihreää edustustoppiakin, hehe. Muutoin tuota ei sitten varmaan tulekaan käytettyä. Guinnessia voi juoda kerran vuodessa (tai aina kun käy Dublinissa), mutta Jamesonia voi maistella ihan koska vain. Hirveän hyvää viskiä. Olenko ainoa, kenen mielestä se on maultaan ihan oikeasti hyvää?

Pubissa oli ihan hirveän kova mekkala, ja epähuomiossa istuttiin sitten siihen kauimmaiseen nurkkaan lavasta, ja meinattiinkin aluksi missata The Roguesin soitanto, kun ei ääni kantanut baarin toisesta päästä toiseen. Onneksi päätettiin käydä tarkistamassa tilanne, muuten olis voinut harmittaa!

Vitsit miten hyvälle tuulelle tulin tuosta keikasta! (Huolimatta kaikista suomalaisista riemuidiooteista, jotka känniapinoi muka-tanhuten lavan edessä tai humalaisista pukumiehistä, jotka eivät tahtoneet pysyä pystyssä omin voimin.) Hetken aikaa - lapsellista ja klisheistä kyllä - saattoi kuvitella olevansa jossain ihan muualla kuin Suomessa.

Ennen uloslähtöä kokkailtiin aviomiehen kanssa yhdessä "juhlapäivän" kunniaksi ihan kunnon sapuskaakin.

Irlannin lipun värien mukaan: mausteisia babyporkkanoita, valkosipulikermaperunoita, vihreitä papuja sekä kolmiapilan muotoon leikeltyjä pannulla paistettuja pinaattiohukaisia (joka oli miehen idea, haha, ja minä muka oon se luova meistä kahdesta? Pyhpah!). Namm! Tätä oli hauska askarrella, eikä makukaan ihan hirveän paha ollut, haha.

Pakko mainita, että rrrrakastan ruoanlaittoa. Ihan tommonen noinkin typerä askartelu kuin lettujen leikkaaminen tiettyyn muotoon on tosi palkitsevaa ja hilpeää, hehe. Muutenkin olen oppinut parin viimeisen vuoden aikana paljon osaavammaksi ruoanlaittajaksi mitä tulee kasvisruoan valmistukseen. Olen suunnitellut että voisin mahdollisesti jonkinlaisen kasvisruokapostauksen (parilla suosikkivegaanireseptilläni) tehdä tässä jossakin vaiheessa, mutta katsotaan nyt!

Kasvisruoasta tulikin mieleeni, että aiemmin tällä viikolla väkertelin papupihvejä lohkoperunoiden kanssa.

Vaikeinta tässä annoksessa oli kastike. Mikä ihme tossa ruskeassakastikkeessa on, miksi se on niin hankala ja monimutkainen valmistettava! Eihän se edes ole ruskeaa mun tekemänä! No, harjoitus tekee mestarin.

Mutta joo. Ehkä tämä riittänee tältä erää, onhan tämä jo aikamoista kun kahtena päivänä peräkkäin olen jaksanut päivittää blogiani, ooh! Keittelen tässä kahvit itselleni, katselen The Walking Deadin uusimman jakson ja kirjoitan kirjeen ystävälleni loppuun. Ta tah!

Hyvää Pyhän Patrickin päivää!

Eli happy St. Paddy's Day! Pyhän Patrickin päivä lienee tällä hetkellä ylivoimaisimmin suosikkijuhlapyhäni vuodesta, vaikkei se suomalaisten juhlapyhiin kuulukaan. Vaikka juhlan alkuperä onkin hyvin kristillinen ja minä olen tätä nykyä aikamoinen pakana (tai en ainakaan mitään myönnä suuntaan tai toiseen) on tämä kyseinen päivä, 17. maaliskuuta, kohonnut juhlistamisen arvoiseksi ihan vain irlantilaisuutensa vuoksi.

(Saanpa myös hyvän tekosyyn postailla kuvia vuoden takaisesta Dublinin matkasta, hehe!)

Juhlapäivää vietetään siis joka vuosi (ylläri!) 17. maaliskuuta. Pyhän Patrickin Päivää eli Saint Patrick’s Dayta (iiriksi Lá Fhéile Pádraig) vietetään maan suojelupyhimyksen muistoksi vuosittain. Irlannin lisäksi päivää juhlitaan laajalti ympäri maailman esimerkiksi Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Juhlaperinteisiin kuuluu mm. vihreään pukeutuminen ja kolmiapilan kantaminen vaatteissa. Alkuperältään juhla tosiaan on kristillinen, vaikka se onkin nykyään saanut myös monenlaisia maallisia muotoja. Vuosi sitten olimme suunnitellusti mieheni kanssa Dublinissa juurikin 17.3. aikaan, jolloin siellä järjestettiin - kuten joka vuosi - suuri paraati Pyhän Patrickin kunniaksi. Emme käyneet katsomassa sitä, haha, sillä pelkästään Dublinissa paraatia oli pällistelemässä paikan päällä noin puolisen miljoonaa ihmistä, joten mahdollisuudet nähdä paraatista yhtikäs mitään olivat melkoisen pienet. Hassuja hattuja, kasvomaalauksia, lippuja, viirejä sun muita toki vilisi kansalaisilla senkin edestä, ja päivän kunniaksi ympäri kaupunkia oli pystytetty erilaisia huvipuistopisteitä kansalaisia huvittamaan.

Pakko mainita myös se asia, jota moni varmasti pohtii, eli kyllä, alkoholi oli hyvin suuri ja näkyvä asia tässäkin päivässä erityisesti Dublinissa, huoh... Kadut olivat päivän jälkeen ihan uskomattoman siivottomassa kunnossa ja meitä vastaan talsi lukuisia lapsiakin tuhannen tuubassa, ja kaiken kaikkiaan Pyhän Patrickin päivä Dublinissa oli kuin Suomen Vappu Helsingin Senaatintorilla. Niin ne juhlapyhät vain menettävät alkuperäisen tarkoituksensa.

Pyhän Patrickin ansioksi lasketaan kristinuskon jalkautuminen Irlantiin. Setä Patrick ei kuitenkaan ollut syntyjään alkuperäinen irlantilainen, vaan joutui myydyksi orjaksi sinne ollessaan kuudentoista. Orjuudessa hänestä tuli harras kristitty, ja paettuaan hän vietti vuosia luostarissa Ranskassa, kunnes palasi jälleen takaisin Irlantiin jatkamaan käännytystyötä ja järjestämään kirkollisia oloja.

Pyhän Patrickin päivänä ihmiset monesti kantavat vaatteissaan kolmiapilaa, joka on sekin lähtöisin Pyhältä Patrickilta itseltään. Hän käytti esimerkkinä uskostaan kuuluisaa kolmilehtistä apilaa, josta tuli myöhemmin Pyhän Patrickin ja pyhän kolminaisuuden symboli. "Patrickin mukaan kasvilla on vain yksi varsi, mutta kolme erillistä lehden haaraa, jotka edustavat Pyhää kolminaisuutta (engl. Holy Trinity) eli Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, jotka ovat kaikki saman kokonaisuuden erillisiä elementtejä." (Wikipedia)

Ihan kiusallanikaan en laita tähän kuvaa kolmiapilasta, vaan kaksi tatuointiaiheista kuvatusta neliapilasta. Hahaa!

Virheellisesti en ole itse käytellyt apiloita asussani Pyhän Patrickin päivänä muuta kuin pinssimuodossa, kas kun Flogging Mollyn logossa esiintyy (neli)apila.

Pakko myöntää nolosti ja häpeillen, että innostukseni tätä irlantilaista juhlapäivää kohtaan kumpuaa vain ja ainoastaan rakkaudestani Irlantia kohtaan, enkä ole liiemmin tätä päivää muistanut tai juhlistanut muuten kuin ajatuksissani. Viime vuotinen St. Paddy's Day oli kyllä aikamoinen käännekohta, kummasti sitä kiinnosti Dublinissa Liffey -joen rannalla pohtia ja juhlia ympäriinsä hortoilemalla ja sanomalla käsipäiväätä paikallisten kanssa.

Tänä vuonna tarkoituksena on kuitenkin ihan lähteä ulos juhlistamaan tätä irlantilaisten mainiota kansallispäivää, ja tarkoituksena onkin vihreisiin asusteisiin sonnustautuneina (ja hassu hattu päässä, hehe) suunnata kohti Vaasan yötä ja paikalliseen irkkupubiin O'Malleysiin kuuntelemaan kelttiläistä musiikkia soittavaa The Rogues -bändiä ja nauttia tuopillinen Guinnessia.

Mitenkäs te, rakkaat lukijani? (Kaksi uutta lukijaakin ilmestynyt jostain, ihanaa! Tervetuloa, toivottavasti viihdytte!) Herättääkö Pyhän Patrickin päivä minkäänlaisia ajatuksia, juhlitteko, oletteko kiinnostuneita, vai onko se taas vain yksi syy lisää juoda itsensä räkäkänniin?

Naistenpäivä on joka päivä!

Eilen oli naistenpäivä, kyllä, ja sanon vain, että lukekaa Hansin kirjoitus aiheesta. Hyvä Hanna!

Eilen vietin koko aamupäivän juttelemassa kaveripojan kanssa (huomatkaa julkea mainostus, hähä!) Facebookin ihmeellisessä maailmassa tatuoinneista, joka on meille molemmille sellainen aihe, mikä jaksaa aina vain kiinnostaa. Äkkiä kaveripoika vinkkasi, että HEI, mullapa yksi tuttava siellä Vaasassa aikoo tänään tehdä ensimmäiselle vapaaehtoiselle uhrille ilmaisen tatuoinnin, kato kato, käypä hakemas!

Tottahan minä innostuin. Kyseessä oli tatuoija, joka on vuoden verran väkertänyt tatuointeja, ja koska tuen tatuointien tekoa ihan kympillä, niin tarjouduin mieluusti harjoitusalustaksi. Kelatkaa nyt, olet taiteilija, muttet saa KOSKAAN tehdä mitään mitä itse tahdot, vaan aina vain niitä iänikuisia tribaaleja ja delfiinejä ja suomileijonia. Heck yeah, minuun saa treenata, joten otin yhteyttä ihan tohkeissani ja jännätäpinöissäni. Olen pohjimmiltani melkoisen impulsiivinen ja yllytyshullu tyyppi, joskin aikuisiällä olen keksinyt alkaa ujoksi, heh, mutta nytpä voitin oman ujon minäni ja toimin kuten sisimmissäni halusin.

Kello 17:00 suuntasin siis sovittuun tapaamispaikkaan, ja ovella vastassa oli päästä varpaisiin tatuoitu nuorimies, joka hilpeästi kertoi laittaneensa kaiken jo valmiiksi ja että onpas kiva tavata! Tatuoijapoika oli oikein leppoisa tapaus, eikä mikään sellainen perinteinen iso karvainen flanelipaitainen setämies, jonkalaisiksi tatuoijia yleensä luullaan, heh. Sihtailtiin leimalle sopiva paikka ja sit alettiin töihin. Tsädääm!

Kolme tuntia myöhemmin koivessani komeili soma ja värikäs ruususilmäkuvio. Ei se oikeasti edes ole niin iso kuin miltä se näyttää, koipeni vaan on ihan superohut, haha. Oli helppo hymyillä ja sanoa moimoit, sovittiin että muhun saa jatkaa harjoitteluita ihan koska tahansa, kiitosnäkemiin!

Voi sitä näinkin tavata uusia ihmisiä, heh. Äiti ei tykännyt yhtään, "eikö ne tatuoinnit jo riittäis"! Anteeks äiti!

Oi tyttäreni, se on sitä kun halutaan peittää kaunis kuva mustalla maalilla.

Moi! Hyvää maaliskuuta! Tästä tulee varmaan joku sekavin postaus ikinä, hehe, mutta minkäs moiselle mahtaa. Joskus täytyy vähän revitellä ja päästää ulos kaikki mikä mielessä pyörii!

Ensinnäkin iso kiitos kommentoijille! Olen surkea vastaamaan kommentteihin, mutta jokainen kommentti on noteerattu ja luettu! Kirja-aiheiset kommentit etenkin lämmittävät sydäntäni ja mieltäni, en kykene sanoin kiittämäänkään niistä! Kiitos myös kaikille yhteisesti kommenteista ristipistoaiheiseen merkintään! Olen lopettanut tupakoinnin nyt melkolailla kokonaan (satunnaisia tarjottuja illanviettokörssejä lukuunottamatta, heh...) ja ristipistot ovat kaiken kaikkiaan oivallinen tapa harhauttaa mieltä. Kun keskittyy johonkin ajatustyötä vaativaan näpertämiseen ei tee niin usein mielikään ravata parvekkeella sauhuttelemassa.

Olen ostellut viime aikoina jonkin verran riepuja kirppareilta ja kismittää, etten saa aikaiseksi valokuvata niitä. Joskus mietin, että pitäisiköhän koettaa ottaa jonkinlaisia asukuvia blogia varten, ja sitten puoliksi vitsillä ja puoliksi uteliaisuudesta napsaisin jonkinlaisen epämääräisen otoksen kerrostalomme hissin peilistä tässä yksi päivä, jotta jengi saisi edes pienen käsityksen siitä, minkä näköisenä variksenpelättimenä hortoilen kaupungilla ihmisten ilmoilla.

Kuulokkeissa on soinut viimeisen viikon Asa ja Jätkäjätkät, ei vitsit miten en voi tarpeeksi hehkuttaa näitä kahta edellämainittua artistia/orkesteria!

Nyt tulevana lauantaina eli 10.3. Asa Masa keikkailee täällä Vaasassa ja kävin jo hankkimassa lipun, ettei vahingossakaan lopu kesken, heh. Viimeksi olen Asan nerokkaista lyriikoista ja lavakarismaisesta huitomisesta päässyt nauttimaan Nato NO WAY -keikalla Turussa keväällä 2010, eli johan se onkin korkea aika päästä uudelleen. Jou jou!

Viime lauantaina (3.3.) kävin vaihteeksi vilkuilemassa jääkiekkoakin tuolla Kuparisaaren hallilla, kun Vaasan Sport kyykytti Kouvolan Kiekkoa hienoin lukemin 7-2 (muistaakseni, heh...). Olihan noissa karsintapeleissä ihan eri meininki kuin harjoitusotteluissa ja muissa.

... mutta kyllä minä mieluummin kävisin vaikka skedekisoissa ja roller derby -matseissa, en ole vieläkään lämmennyt lätkälle. :D

Tänään suunnitelmissani on raahautua kirpputorille ja Lidliin. Keskustaan avattiin Lidl pari viikkoa sitten ja siitä on tullut uusi suosikkikauppani... Vitsit niitä vastaleivottuja croissantteja ja edullisia talviomenasiidereitä! Mieron tielle joudan tätä menoa, huh. Kivasti tulee Lidlistä mieleen viimekeväinen reissu Dubliniin ja siellä pyörivä Aldi -market, joka oli vähän niinkuin Lidl, mutta edullisempi. Lidleissä on sellaista hienoista ulkomaantuntua, josta tuun superhyvälle mielelle. En tiedä miksi.

Vinyylistä on tullut niin kuvausarka, että nykyisin liki kaikki kissakuvat mitä tänne postaan ovat Viskistä. :I Se on sellainen linssilude että oksat pois, yleensä kiehnää läppärin ruutua vinoon aina kun koetan saada jotain aikaiseksi, ja sit kun saa häirittyä mielestään riittävästi, asettuu mukavasti nukkumaan leipälaatikon päälle. Vielä se siihen mahtuu, mutta odotan innolla päivää, kun se alkaa olla jo niin iso poika, ettei kykene enää mahduttautumaan aiempiin suosikkipaikkoihinsa.

Ja ristipistot, joo, olen mä niitä edelleen tehnyt... Tulee kieltämättä vähän hölmö olo kun niin innoissani näperrän käsitöitä ja teen huoneentauluja sun muita, mutta hei, ainakaan eivät ole mitään perinteisiä kukka-aiheisia rääpellyksiä!

Siinä teille myös aamukaunis Inkeri, joka nukkui surkeat yöunet ja joutui heräämään aamulla aikaisin ruokkimaan kissoja ja siivoamaan niiden laatikon, kun maukunakit päättivät pitää niin hemmetinmoista mekkalaa että oli ihan pakko nousta. Kun kerran herään kesken unien niin en enää unta saa, tää on kirous! No, ainakaan ei tule nukuttua liian myöhään. :I Mutta ettei tuo hirveä variksenpelätinkuva minusta jäisi kummittelemaan teidän mieleen koko loppupäiväksi, niin postaan loppuun vielä muutaman pärstäkuvan eiliseltä, vaikka niissäkin kohtalaisen meikitön kyllä olen. Otsatukka teki comebackin, se on vino ja epäsiisti and I love it!