Pyhän Patrickin päivän jälkitunnelmia.

Eli dagen efter, heh.

En ole koskaan ollut erityisen kova tyttö juhlimaan, joten homma pysyy hallussa ihan alusta loppuun asti, ja hauskaa on silti, vaikkei itseään änkyräkänniin juokaan. Pysyy maine kunnossa ja rahaa ei kulu juuri nimeksikään! Paikallisessa kuppilassa tuli silti eilen käväistyä, eli Irish Pub O'Malleysissa. Vitsit tää Suomen baarikulttuuri on kyllä kummallista.

Oli hilpeää hortoilla Vaasan pimeillä kaduilla hassu hattu päässä. Kuitenkin tämäkin kaupunki on sen verran takapajula, että kommenttia (negatiivista sellaista) tulee melko takuuvarmasti, jos vähääkään pistät silmiin. Jos sanot poikkipuolisen sanan väärässä paikassa väärään aikaan niin turpakäräjät eivät ole kaukana. Kuppilaan selvisimme miehen kanssa silti ilman mitään konflikteja, joku vastaantuleva vanhuspoppoo naureskeli meidän "hauskoille pipoille", hehe, mutta kun pubiin päästiin niin olikin jo turvallinen olo. Siellä kun niitä Guinness -myssyjä vilisi joka toisella asiakkaalla. Tiskin äärellä notkuessa tuli joku brittiläinen herrashenkilö utelemaan meidän hattujen alkuperää, olivat kuulemma niin hienot että hekin tahtovat vastaavanlaiset ja olivat kovin pettyneitä kun kerroimme hankkineemme ne Dublinista, ja ettei Suomesta vastaavia saanut. Buu! :< Nyt laitan pari todella epäedustavaa kuvaa itsestäni pubissa tähän, haha. Plus ne on lisäksi otettu kännykän surkealla kameralla, kun kamerakamera irtisanoi sopimuksensa juuri parahiksi pubiin päästyämme.

Pääsin viimein käyttämään kirpputorilta ostamaani vihreää edustustoppiakin, hehe. Muutoin tuota ei sitten varmaan tulekaan käytettyä. Guinnessia voi juoda kerran vuodessa (tai aina kun käy Dublinissa), mutta Jamesonia voi maistella ihan koska vain. Hirveän hyvää viskiä. Olenko ainoa, kenen mielestä se on maultaan ihan oikeasti hyvää?

Pubissa oli ihan hirveän kova mekkala, ja epähuomiossa istuttiin sitten siihen kauimmaiseen nurkkaan lavasta, ja meinattiinkin aluksi missata The Roguesin soitanto, kun ei ääni kantanut baarin toisesta päästä toiseen. Onneksi päätettiin käydä tarkistamassa tilanne, muuten olis voinut harmittaa!

Vitsit miten hyvälle tuulelle tulin tuosta keikasta! (Huolimatta kaikista suomalaisista riemuidiooteista, jotka känniapinoi muka-tanhuten lavan edessä tai humalaisista pukumiehistä, jotka eivät tahtoneet pysyä pystyssä omin voimin.) Hetken aikaa - lapsellista ja klisheistä kyllä - saattoi kuvitella olevansa jossain ihan muualla kuin Suomessa.

Ennen uloslähtöä kokkailtiin aviomiehen kanssa yhdessä "juhlapäivän" kunniaksi ihan kunnon sapuskaakin.

Irlannin lipun värien mukaan: mausteisia babyporkkanoita, valkosipulikermaperunoita, vihreitä papuja sekä kolmiapilan muotoon leikeltyjä pannulla paistettuja pinaattiohukaisia (joka oli miehen idea, haha, ja minä muka oon se luova meistä kahdesta? Pyhpah!). Namm! Tätä oli hauska askarrella, eikä makukaan ihan hirveän paha ollut, haha.

Pakko mainita, että rrrrakastan ruoanlaittoa. Ihan tommonen noinkin typerä askartelu kuin lettujen leikkaaminen tiettyyn muotoon on tosi palkitsevaa ja hilpeää, hehe. Muutenkin olen oppinut parin viimeisen vuoden aikana paljon osaavammaksi ruoanlaittajaksi mitä tulee kasvisruoan valmistukseen. Olen suunnitellut että voisin mahdollisesti jonkinlaisen kasvisruokapostauksen (parilla suosikkivegaanireseptilläni) tehdä tässä jossakin vaiheessa, mutta katsotaan nyt!

Kasvisruoasta tulikin mieleeni, että aiemmin tällä viikolla väkertelin papupihvejä lohkoperunoiden kanssa.

Vaikeinta tässä annoksessa oli kastike. Mikä ihme tossa ruskeassakastikkeessa on, miksi se on niin hankala ja monimutkainen valmistettava! Eihän se edes ole ruskeaa mun tekemänä! No, harjoitus tekee mestarin.

Mutta joo. Ehkä tämä riittänee tältä erää, onhan tämä jo aikamoista kun kahtena päivänä peräkkäin olen jaksanut päivittää blogiani, ooh! Keittelen tässä kahvit itselleni, katselen The Walking Deadin uusimman jakson ja kirjoitan kirjeen ystävälleni loppuun. Ta tah!