Naistenpäivä on joka päivä!

Eilen oli naistenpäivä, kyllä, ja sanon vain, että lukekaa Hansin kirjoitus aiheesta. Hyvä Hanna!

Eilen vietin koko aamupäivän juttelemassa kaveripojan kanssa (huomatkaa julkea mainostus, hähä!) Facebookin ihmeellisessä maailmassa tatuoinneista, joka on meille molemmille sellainen aihe, mikä jaksaa aina vain kiinnostaa. Äkkiä kaveripoika vinkkasi, että HEI, mullapa yksi tuttava siellä Vaasassa aikoo tänään tehdä ensimmäiselle vapaaehtoiselle uhrille ilmaisen tatuoinnin, kato kato, käypä hakemas!

Tottahan minä innostuin. Kyseessä oli tatuoija, joka on vuoden verran väkertänyt tatuointeja, ja koska tuen tatuointien tekoa ihan kympillä, niin tarjouduin mieluusti harjoitusalustaksi. Kelatkaa nyt, olet taiteilija, muttet saa KOSKAAN tehdä mitään mitä itse tahdot, vaan aina vain niitä iänikuisia tribaaleja ja delfiinejä ja suomileijonia. Heck yeah, minuun saa treenata, joten otin yhteyttä ihan tohkeissani ja jännätäpinöissäni. Olen pohjimmiltani melkoisen impulsiivinen ja yllytyshullu tyyppi, joskin aikuisiällä olen keksinyt alkaa ujoksi, heh, mutta nytpä voitin oman ujon minäni ja toimin kuten sisimmissäni halusin.

Kello 17:00 suuntasin siis sovittuun tapaamispaikkaan, ja ovella vastassa oli päästä varpaisiin tatuoitu nuorimies, joka hilpeästi kertoi laittaneensa kaiken jo valmiiksi ja että onpas kiva tavata! Tatuoijapoika oli oikein leppoisa tapaus, eikä mikään sellainen perinteinen iso karvainen flanelipaitainen setämies, jonkalaisiksi tatuoijia yleensä luullaan, heh. Sihtailtiin leimalle sopiva paikka ja sit alettiin töihin. Tsädääm!

Kolme tuntia myöhemmin koivessani komeili soma ja värikäs ruususilmäkuvio. Ei se oikeasti edes ole niin iso kuin miltä se näyttää, koipeni vaan on ihan superohut, haha. Oli helppo hymyillä ja sanoa moimoit, sovittiin että muhun saa jatkaa harjoitteluita ihan koska tahansa, kiitosnäkemiin!

Voi sitä näinkin tavata uusia ihmisiä, heh. Äiti ei tykännyt yhtään, "eikö ne tatuoinnit jo riittäis"! Anteeks äiti!