Yliopisto = salaseura?

Tänään jatkuis sit viimein opinnot. Kohti kevätlukukautta vaan, enkä mä oikein tiedä mitä pitäisi ajatella. Tavallaan olen iloinen, että loma päättyy: pääsen skarppaamaan kevätlukukauden kurssien suhteen, kun jäi toi hienoinen pettymys vaivaamaan mieltä syyslukukauden päätteeksi. Toisaalta taas ehdin kehittää jo aikamoisen stressin itselleni, enkä meinannut sit millään saada unta edellisyönä. On se niin hienoo kun murehtii asioita niin, ettei pysty nukahtamaan! Mutta tässä mä nyt sit kuitenkin olen, hereillä, eikä tartte lähteä kotoakaan vielä tuntiin.

Kuten mä olen monta kertaa aiemminkin jo julistanut, niin mä kyllä ihan tosissani tykkään yliopistosta. Mä tykkäsin kovasti myös lukiosta silloin, kun sen vähän päälle parikymppisenä kävin ja se oli pitkään paras päätös mitä mä olin koskaan tehnyt. Nyt kun jotenkin onnenkantamoisella satuin pääsemään yliopistoon on mun tietty pitänyt unohtaa kaikki, mitä mä opiskelusta luulin lukion jäljiltä tietäväni. Totta kai mulle sitä muutama taho tolkuttikin jo etukäteen, että yliopisto-opiskelu on ihan erilaista kuin mitä lukio-opiskelu, mutta en mä kai koskaan suhtautunut siihen erityisen tosissani, kun eipä ole ollut moinen vertailu ajankohtaista. Ennen kuin sitten nyt. Oon totisesti joutunut oppimaan monia asioita kantapään kautta ekan syksyn aikana ja yritän parhaani mukaan olla iloinen siitä, sillä ainakin ne asiat ovat nyt sit painuneet mieleen enkä niitä toivon mukaan ihan helposti unohda. Miksi ihmisen on vaikea uskoa kun ekalla kerralla jostakin asiasta huomautetaan?

Yksi näistä oppimistani asioista on se, että suurin vastuu opinnoistaan yliopistossa on opiskelijalla itsellään. Totta kai tämä nyt on itsestäänselvä asia, duh, kukas muukaan ne kurssit sun puolesta opiskelisi ja istuisi luennoilla sun puolesta? Läsnäolovelvollisuutta tai ei, mä istun ihan mielelläni luentosaleissa kuuntelemassa pitkäveteistä paapatusta kielentutkimuksesta ja terminologiasta vaikka mielummin ehkä torkkuisinkin kotona peittojen alla. Kursseille ilmottaudut itseksesi ja muistakin tehdä se ajoissa! Niitä pakollisten kurssien ryhmiä kun ei ole koolla pilattu, mulla on mennyt nyt kolme viiden opintopisteen kurssia ohi sen takia, kun kurssit ovat olleet täynnä - siitä viis, että ne olis "pitänyt" opiskella ekan vuoden aikana. No, ens syksynä sit uutta yritystä. Tenttikirjoista sun pitää tapella muiden opiskelijoiden kanssa koulun kirjastolla, ei auta itku markkinoilla jos kyseisen kurssin tentti on vasta kahden kuukauden kuluttua ja sun kirjavaraus on noudettavissa kirjastolta jo nyt. Siinäpä sit luet tenttiin ja yrität pitää kaiken oppimasi tuoreessa muistissa sinne tenttipäivään saakka. Meille ihan oikeasti jopa maalailtiin kauhukuvia siitä, kuinka opiskelijat suunnilleen repivät kirjaa toistensa käsistä yölainahyllyn edessä... joo. Sille tielle mä en ole vielä lähtenyt.

Mutta mikä mulle tuli aikamoisena järkytyksenä tässä vastuu-osiossa oli se, että kaikki tuntuu olettavan sun ottavan selvää ihan kaikesta itse. Jos on joku asia johon et tiedä vastausta, ota selvää. Ihan kuin kaikki olettaisivat, että fuksit tietävät kaiken ihan automaattisesti. Eka kouluviikko, ketäpä silloin muka jännittäis/hirvittäis, joo totta kai menen nykimään tutoreita hihasta, juoksen opettajat kiinni käytävillä ja hortoilen etsimässä opintosihteerin toimistoa rakennuksesta missä en ole ikinä ennen käynyt! Ekoina päivinä fuksit saivat jonkun säälittävän niukan aloitusinfoluennon, joka jätti enemmän kysymyksiä kuin oli tarjonnut vastauksia ja musta tuntuu vieläkin siltä, etten tiedä jotakin tärkeää ja olennaista. Mulle jopa tentteihin ilmottautuminen on ihan kummallinen asia, vaikkakaan en ole (ainakaan vielä) unohtanut ilmottautua yhteenkään. No, kai sen aika vielä ennenpitkää tulee. Onneks on sentään ainakin toistaiseksi ollut selkeät deadlinet joista on ollut suhteellisen helppo pitää kiinni.

Yliopisto on aina ollut mulle tosi mysteerinen asia, ihan kuin joku salaseura, johon kuuluu omituisia haalaribileitä, oma lehti ja jotain kummaa sanastoa, joka kuulostaa ihan koodikieleltä. No, siltä se tuntuu musta paikoin vieläkin. Siihen päälle vielä se inha tosiasia, että kuulemani (ja tietty kokemani) mukaan mikään käytännön asia ei tunnu toimivan, tiedonkulku tökkii, esseiden arvosanat viipyvät toisenkin deadlinen yli, eikä sun sähköposteihin vastata. Ja ettei vain olis vielä riittävän monimutkaista ja epävarmuutta aiheuttavaa, niin kursseillekin ilmottaudutaan ihan eri ohjelmassa kuin missä rakennat itsellesi lukujärjestyksen, joka näyttää kuinka kivasti muutamat sun pakolliset kurssit menevät päällekäin. Huoh. Ai niin, ja tietenkään ei ole mitään varmuutta päästä kaikille niille kursseille mille ilmottauduit, ihan vaan siksi, koska yliopiston henkilökunnalla ei ole aikaa/rahaa/rahkeita laittaa pari lisäkurssia tarjolle niiden jo edellisten lisäksi. Tappelepa siinä sit kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden kanssa kurssipaikoista (joo, niitä kolmosia oli viime syksynäkin suorittamassa ekan vuoden pakollisia kursseja, joille eivät vissiin olleet mahtuneet/jaksaneet ilmoittautua...).

Näillä fiiliksillä ekalle luennolle sit, "jes".

Edit. 18:18: Mut älkää hei oikeesti huoliko, ei elämä ja opiskelu onneksi niin vakava asia ole. Tulevat ne asiat onneksi lopulta hoidetuiksi ja parhaimmillaan yliopistossa on - ainakin vielä! - ollut tosi viihtyisää ja antoisaa.