Ohohups.

Jaa niin, mulla oli tää blogikin. Öhöm. Notota. Paljon on tapahtunut kaikenlaista. Esim. avioero on vireillä ja asumuserossakin olen ollut jo toukokuun puolivälistä. Voimattomuus vaivaa, vaikka kaikkea voinkin lähestyä nyt ihan uudesta vinkkelistä kun henkilökohtainen elämä ei paina enää samalla tavalla kuin ennen. Bloggaaminen on ikään kuin unohtunut, mutta käyn mä silti paikoin väijymässä muiden blogeja. Katotaan jos jaksais väkertää jonninlaista koostetta viime kuukausista. So... How's life been for you guys?

Huh huh.

Ai se on jo huhtikuu? Sheesh. Vaikka saikulla olenkin, niin onhan tää nyt aika naurettavaa että aika menee niin nopeasti. Blogihiljaisuus jatkunee, en vain tahdo saada itseäni kirjoittamaan yhtään mitään. Mulla on joku lukko tän kirjoittamisen suhteen. Kirjeidenkin raapustaminen on hankalaa, en tiedä miksi. Mut jaksan positiivisesti uskoa, että tääkin on vain ohimenevä vaihe!

No mitäs. Kävin viime kuussa vierailemassa Rajamäellä paijaamassa paksuja kissoja, katselemassa elokuvia ja mässäilemässä. Siitä jatkoin vielä pariksi päiväksi Espooseen hengaamaan hyvän seuran, leffojen, viinin, rastojen ja tatuointien merkeissä. Oli leppoisaa. En mä silti tosta junamatkustelusta tykkää, ahdistaa aikataulut liiaksi. Tietty sit jos on suora junayhteys paikasta A paikkaan B ilman vaihdon vaihtoa, niin on ihan ok istuskella ja kuunnella musiikkia samalla kun kattelee nopeasti ohi kiitäviä maisemia. Hei miks mä ees aloin puhua junailusta? Niin joo, se reissu. Joo. Oli kivaa!

Täällä Vaasassa oon yrittänyt vaalia mun sosiaalista elämää parhaani mukaan, vaikka paikoin meinaakin olla vaikeuksia. Tahtois niin kamalasti olla kaikille mieliksi, mutta kun se ei vaan oo mahdollista, ja sit pitää tehdä valintoja senkin uhalla, että joku pahoittaa mielensä. Hirveen vaikeeta. Voispa muuttaa jonnekin syrjäiseen pikkuiseen mökkiin ja vaan lukea ja kirjoittaa ja jos jollakulla on jotain asiaa niin sopii kirjoittaa kirje tai poiketa kylään - puhelintahan en sinne mukaani huolisi.

Huomaa kyllä, että ajatus poukkoilee! Sain unta viime yönä mehevät kuus tuntia kun sit herättiin miehen kanssa aamukasilta yläkerran remonttiin. Tässä aamukahvia lipittelen samalla ja yritän pysyä hereillä. Ei ehkä paras mahdollinen hetki kirjoittaa blogiin, hehe. Muutenkin vähän miettinyt et jospas tän touhun lopettaisi. Vois vetäytyä haamustalkkeriksi taustalle! Nojoo. Kattellaan.

Long time no see - long time no BBC!

No ehkä mä jotain kuulumisia jaksaisin kirjoitella! En oo viitsinyt vaivata päätäni stressaamalla blogia, sorry about that, kun kuitenkin mielessä on niin paljon kaikenlaista muuta. Tuntuu että pitää opetella joitakin asioita ihan uudestaan ja että olen alkanut vasta nyt selvitellä että minkälainen ihminen mä pohjimmiltani olen. Kai tää on osa 30:n kriisiä, tai jokin yleinen kriisi mikä mulla mahdollisesti on päällä, en tiedä.

Suurin uutinen varmaankin on se, että lääkäri määräsi mut sairaslomalle kesäkuun loppuun asti. Terapia jatkuu samaan malliin kuin ennenkin, eli suunnilleen kerran viikossa, ja koetan keräillä voimiani ja itseäni. Semmosta se joskus on. Ystäviäni kaipaan valtavasti, mutta jotenkin yhteydenottaminen tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta. Tekis mieli reissata eteläisempään Suomeen viettämään aikaa mm. Spyrren kanssa, mutta jotenkin on niin tajuttoman vaikeaa repäistä itsensä irti täältä Vaasasta.

Mutta kyllä tässä on ihan mukavasti mennyt. Oon alkanut käydä ahkerammin anniskeluravintoloissa. Haha, kuulostaa ehkä huonolta, mutta kun ottaa huomioon, että oma juomiseni on siitäkin huolimatta hyvin vähäistä, niin se on vain positiivinen lisä. Ei se nyt ihan joka viikonloppuista ole, mutta silloin tällöin. Mukavaa nähdä ihmisiä ja hengailla, vaikka kuppiloissa toi sosialisointi onkin yleensä tosi vaikeaa liian suurella volyymilla soivan musiikin takia ja siksi, koska valtaosa baarikansasta on aika tuhdissa humalassa. Mutta jotenkin se on ollut ihan positiivinen lisä mun ennen niin kuolleeseen sosiaaliseen elämään täällä asuinkaupungissa.

Kävin jopa keilaamassa ekaa kertaa sitten lapsuuden! Olin ihan tajuttoman huono (listassa viimeisenä), mutta hauskaa oli silti. Kenties joskus uudestaan ja mielellään sellaisessa porukassa, jossa kanssapelaajat ovat luonnostaan aivan käsittämättömän surkeita keilaajia, haha.

Huikein juttu kuitenkin tällä hetkellä lienee se, että päästiin miehen kanssa ekaa kertaa testaamaan Couchsurfingia. Meille nimittäin tuli täksi viikonlopuksi kaksi ranskalaista tyttöä yöpymään ja ollut kyllä niin mahtava kokemus. Jotenkin sitä on alkanut nähdä itsekin kotikaupunkiaan eri silmin, kun on kävellyt ympäri Vaasan katuja kahden suomea puhumattoman, ennen Vaasassa vierailettoman henkilön kanssa. Eilen käväistiin Black Wall Galleryssa ihmettelemässä minimaalisen pientä taidenäyttelyä, omituista nukketeatterimiestä ja taidelainaamoa ja illan päätteeks tytöt kokkasivat meille ranskalaisittain ratatouillea. Tänään oli tarkoitus käväistä Pohjanmaan museossa ja illalla lasillisella ja huomenna vielä lupasin käyttää vieraita kirpputorilla.

Vaikka liki päivittäin vellonkin joko välinpitämättömyyden harmaassa massassa tai sitten puhtaasti vain eksistentiaalisen kriisin vallassa, niin asiat on muutoin kai ihan ok. Uusien juttujen opettelua, vähemmän ei-sanan käyttöä ja enemmän spontaanisuutta. On käyty lätkämatseissa ja dyykkaamassa, juomassa kaakaot keskellä yötä ABC:lla ja tehty kotikutoisia tatuointeja. Lukeminen tökkii, mut jaksan silti yrittää, koska kaipaan kirjoja. Löysin vasta hiljattain kirjaston ihanan rauhallisen kahvilan ja pitkästä aikaa jopa kirjeiden kirjoittaminen on alkanut luonnistua. Ens viikolla pitäis tulla postissa kuvat Hemingwaysta, Poesta, Kerouacista ja Palahniukista ja saan viimein seinälleni hienojen herrojen kuvakollaasin muistuttamaan mua lukemisen huikeudesta ja kirjoittamisen tuomasta vapauden ja onnistumisen tunteesta. Päivä kerrallaan.

Oho.

Huh, tässon ollu aikamoista pyöritystä ja hullunmyllyä noin niinkus henkilökohtaisella rintamalla, että siinä tohinassa on bloggaus tyystin jäänyt. Hiljakseen alkaa tasaantua joo, mutta seuraavaa päivitystä joudutte mahdollisesti vielä tovin odottelemaan... Pahoitteluni!

Joulua odotellessa.

Joko saa tehdä joululahjatoivepostauksen? Miksei sais? Teen kumminkin!

Siitä viis että olen ollut ihan superepäaktiivinen blogissa viimeisen kuukauden ajan, niin on tämä sentään jonkinlaista elämöimistä. Kyllä mä aion palata asiaan kunhan innostus palaa ja voimia löytyy jostain lisää, toistaiseksi keskityn selviytymään päivästä toiseen ja suorittamaan syyslukukauden kunnialla loppuun.

Mutta olenhan mä jo joulujuttuja pohtinut. Äidille ja veljelle aattelin laittaa tänne vinkiksi jonkinsortin toivelahjalistaa, jospas vaikka innostuisivat!

1. Haaremihousut - Mitä lirtimmät, sen parempi. Mustat tai tumman harmaat ois bueno. Mm. Aurinko-nimisestä kaupasta saa aika upeita haaremihousuja, wink wink!

2. Indiskan tuotteet - Ei erityistoiveita. Oon ihan hulluna Indiskan sisustustavaroihin sun muihin. Miksei joku vaatekin kelpais. Edullisempi ja ihan yhtä lailla päätäni hullaannuttava kauppa on Tiger - molempi parempi.

3. Kirjoja - Tämä ei varmaan selityksiä kaipaa. I love books!

4. Mausteita!

5. Karkkia! - Esim. juurikin noita kuvassa näkyviä tai Halvan Tähtimarmeladeja. Vegaanisia karkkivinkkejä voipi vilkuilla Vegaanituotteet-sivulta.

6. Kirjepaperia - koska mulla on se aina loppu. Eikä mitään viivapapereita sitten, hei!

Oikeasti olen kyllä ihan tyytyväinen siihen, että pääsen istumaan samaan jouluruokapöytään perheeni kanssa. Oli lahjoja tai ei.

Mitäs te haluaisitte joululahjaksi?

Isänpäivää.

Mikä olisikaan parempi hetki tehdä suunnittelemani isä-postaus kuin Isänpäivä... Tavallaan olo tuntuu hieman huijarilta ja teennäiseltä, koska isän ollessa elossa en juurikaan suostunut katkeruudeltani pitämään häneen yhteyttä. Toki hänen viimeisenä elinvuotenaan suhteemme oli paranemaan päin ja hän kävi vierailulla täällä meidän luona Vaasassakin, mutta mikään suosikki-ihmiseni isäni ei mulle ollut ollut enää vuosikausiin.

Kuitenkin hänen kuolemansa jälkeen mun suhtautumiseni isään muuttui radikaalisti. Vaikkemme olleetkaan olleet hänen kanssaan läheisiä enää vuosiin, huomasin kuitenkin usein jopa kaipaavani niitä turhauttavia puheluita, joiden aikana isä kertoi resepteistään, vaivoistaan ja lääkärikäynneistään. Jotenkin ajatus siitä, ettei faija enää koskaan yritä soittaa mulle, on tosi musertava. Pitkään hänen kuolemansa jälkeen mun rintaan iski usein todella musertava olo, sellainen pusertava tunne, ja teki mieli vain istua alas jonnekin nurkkaan ja tuijottaa tovi seinää. Nyt tuota oloa ei enää kovin usein tule, mutta kyllä se toisinaan iskee ja huomaan ajattelevani faijaa. Eilen sain itseni täysin spontaanisti kiinni ajatuksesta, että faijalla olisi synttärit ensi viikolla eli 13.11. ja hetken aikaa olo tuntui kurjalta. Monia kirjoja selaillessani kelaan, että tästä isä olis varmasti digannut. En mä tiedä. Tuntuu oudolta.

Pyysin äitiäni tässä taannoin käymään läpi lukuisia valokuva-albumeitaan ja skannaamaan mulle sieltä kuvia musta ja faijasta. Se oli mulle yllättävän raskasta, ja varmaan osaksi senkin takia mulla on kestänyt saada tämä postaus aikaiseksi. Kuvat ovat olleet jo pitkään tässä mun tietokoneen työpöydällä ja olen ne nähnyt joka päivä ja nyt on viimein aika laittaa ne tännekin. Nyt näille voi jo hymyillä hieman.

Tämä viimeinen yhteiskuva pistää mut väkisinkin hymyilemään. Ei mikään ihme että rakastan kirjoja aivan loputtomasti, jos mut on siihen potkupukuikäisestä asti jo opetettu!

Rauhallista ja hyvää Isänpäivää kaikille iseille.

Kirjoitukseni isän kuoleman jälkeen.

Koomailua & kavioeläimiä.

Marraskuukin pyörähti käyntiin ihan mun huomaamatta. Vaikka en oikein vieläkään handlaa arkeani ja kaikki tuntuu vähän ylitsepääsemättömän raskaalta ja vaikealta, niin parhaani teen että pysyisin mukana. Viikonloppuna hyppäsin siis junaan ja lähdin vierailemaan Seinäjoella Surkean luona ihan vain lepuuttaakseni ja koomatakseni hyvässä seurassa ja oli kyllä juurikin sen arvoista.

Kiinalaista ruokaa, hyvää koomaseuraa, yliaktiivinen villakoira ja valikoima matelijoita - nää asiat tiivistää lauantai-iltani aika mainiosti. Parasta on huomata olevansa sellaisessa seurassa, missä sun ei tarvitse koko ajan yrittää keksiä jotain keskusteltavaa vaan voit vaan olla hiljaa ja koomata rauhassa. Hyvässä seurassa ei sanoja tarvita!

Sunnuntaina tuli kyllä erityisen etuoikeutettu olo, kun sain lähteä Surkean mukaan ihmettelemään tallille, jossa hän käy viikottain tallihommissa. En oo hetkeen ollut lähelläkään hevosta ja olin kyllä ehkä tahattomankin innoissani koko ajan. Hymyilin niin että poskiin alkoi sattua, taputtelin heppoja minkä ehdin ja nyt mun lapaset on kuolassa, huivi tuoksuu hevoselle ja valtava kaipuu takaisin. Ah, täydellistä.

Kaikki ylläolevat hevostelukuvat on ottanut Maiju Lahti. Valkoinen tienreunoja hamuava jääräpää on nimeltään Kaapo ja leipäpussia himoitseva suokki taasen Tommi. Miten uljaita prinssejä, ah! Sisäinen heppatyttöni pakahtuu. Tää tuli kyllä ehdottomasti tarpeeseen.

Loppuun vielä hävytön mainos Kromin ja Erlin huikean hienosta, juuri startanneesta postapokalyptisesta nettisarjakuvasta, tutustukaa! No End on kahden erinomaisen taiteilijanörtin yhteistyö ja hnngggh en malta odottaa jatkoa!