Juurille paluu osa 2.

Juurille paluuksi tätä kutsun sen tähden, koska olen syntyjäni helsinkiläis-espoolainen ja viettänyt ison osan lapsuudestani Espoossa. No, suunnilleen ehkä puolet, oikeastaan jopa hieman alle nykyisin, mutta ei se silti muuta sitä tosiasiaa, että koen edelleen pohjimmiltani itseni espoolaiseksi, heh. Koko Olarissa oleiluni oli yhtä nostalgiatrippiä ja déjà vuta. Jokatoinen nurkka ja kulma näytti tutulta, useissa mutkissa ja monista rakennuksista sain vahvat muistot, joista en ihan saanut kiinni konkreettisesti mutta jotka kuitenkin tunnistin. Siitähän vasta isoin riemu ratkes kun päädyin juomaan teetä talonyhtiöön, jossa isovanhempani isän puolelta joskus 90-luvulla asuivat!

Mutta tosiaan, jatkaakseni Espoo-visiittini läpipuintia vielä pitää tuoda esiin enemmän kuin pelkkä maininta siitä, että tapasin läjän huikeita tyttöjä reissuni aikana. Eilisessä merkinnässäni jo mainitsinkin juoneeni teetä erään pitkäaikaisen nettiystäväni kanssa, sekä on kai sanomattakin selvää, että nti K oli 24/7 laadukasta seuraa. Perjantaina vietimme kolmen naisen (ja muutaman viinipullon, höhö) voimin iltaa, kun rva K liittyi seuraamme nauttimaan hyvästä viinistä, kasvispizzasta, parista kauhuaiheisesta elokuvasta sekä totta kai mainiosta seurasta.

Lauantaina tapasin erään rakkaimman ystäväni Emiliiyan ja hänen suloisen kihlattunsa Titan. Voi miten uskomattomia tyttöjä. Ihana, kaunis Emiliiya oli aina vain niin siro ja upea ja Titta, kenet tapasin nyt viimeinkin (uskokaa tai älkää, mutta jostain syystä emme olleet koskaan aiemmin tavanneet toisiamme kertaakaan, vaikka Emiliiyan kanssa läheisiä ystäviä olemmekin) ja joka oli niin käsittämättömän sympaattinen ja pahoitteli suoraan heikkoa oloaan, mikä oli minusta vain hyvä asia, ettei yrittänytkään teeskennellä tai esittää mitään muuta. Tytöt käyttivät minua paikallisella kirpputorilla ennen kuin pääsimme heidän kotiinsa. Ovella oli vastassa utelias kissapoika Nuuskamuikkunen, joka varasti sydämeni liki saman tien, ja mikäli ei vielä silloin, niin viimeistään sitten, kun mokoma sydäntenmurskaaja keikisteli selällään keittiön lattialla seinän vieressä.
Siinä me sitten lipitimme teetä ja minä ja Titta puhuimme ja puhuimme ja tuntui uskomattomalta miten saattoi tulla toimeen jonkun kanssa heti ensihetkestä asti niin hyvin ja puhua vaikeistakin aiheista. Aikamme höpistyämme tytöt saattoivat minut takaisin Isolle Omenalle, josta nti K nappasi minut mukaansa koirakaksikon kera ja palasimme kämpille askartelemaan salaattia ja focacciaa ja korkkaamaan viinipullon. Taisimme katsoa jälleen kerran jotain kauhuelokuvantapaista ja sain perinpohjaisen perehdytyksen Slender Man -peliin, huhuhu. Ei mikään ihme ettei illalla meinannut tulla uni, vaikka Charaa rapsuttelinkin aikani pahimpien mörköjen karkoittamiseksi.

Sunnuntaina rykäisin vielä heti aamutuimaan pari pellillistä pitaleipiä ja tiirailimme Braven, ennen kuin piti kerätä kimpsut ja kampsut ja suunnata matkaan. Ehdin tavata vielä rakkaan ystäväni, ihanaisen Jeanetten ennen junalle kiiruhtamista ja aijettä, kylläpä tuli hemmoteltu olo kun ehdin nähdä niin monta rakasta ihmistä yhden vierailun aikana. Ystävät on mulle kyllä sellainen energianlähde ja akkujen lataus, ettei toista sellaista olekaan. Tuntuu että jaksan nyt vaikka mitä. Puhuttiin ja puhuttiin, Jeanette-parka joutui rauhoitella mun matkasta stressaantuneita hermoja, ja hyvin hän kyllä siinä onnistuikin. On ihan parasta että mulla on ystävinä sellaisia ihmisiä, jotka kärsivällisesti ymmärtävät ja vielä saattavat mut melkeinpä kädestä pitäen oikeaan bussiin, kun en koskaan ole ollut erityisen hyvä vakuuttelemaan itselleni, että valitsemani pysäkki/bussi on just se oikea, haha. Jeanetten ja miehekkeensä musta kissaparivaljakko Noki ja Piki olivat oikea piste ii:n päälle tällä mun reissulla, huikeeta että joka tuutista oli tarjolla paijattavaa ja rapsutettavaa eläintä.
Ja ihan kuin siinä ei olisi ollut vielä tarpeeksi, niin nti K tuli vielä Kamppiin mua vastaan! Käytiin pikapikaa Tigerissa (VITSIT mikä kauppa, uusi suosikki, haha) ja käppäiltiin siitä sit rautatieasemalle.
Tuntui niin hyvältä rutistaa ystävää vielä kerran ennen kuin kiipesin junaan. Kiitos, kiitos kiitos.

Ja joo, kun tuolla jo edellisessä merkinnässä mainitsin mm. käyneeni Akateemisessa kirjakaupassa, niin kävin mä toki myös Suomalaisessakin kirjakaupassa kääntymässä ja kirppareilla, joten totta kai mukaan tarttui opus jos toinenkin. :I Nolottaa ihan. Mut enpä ostanut mitään täyshintaista (ei tällä taloudella semmoisia ostetakaan kyllä, huh...), eli annettakoon siis anteeksi moinen tuhlailuintoni!
Pitihän mun nyt kissoille ja miehellekin vähän jotain tuliaisia viedä sen lisäksi, että kannan kotiin jäätävän kasan lisää kirjoja joita mulla ei hetkeen ole aikaa lukea... Mutta kun!
Ja Emiliiya vielä lahjoitti minulle uskomattoman sympaattisen ja soman satukirjan, jonka välistä löytyi hellyyttävä muumikortti, pakko niistä oli nyt vielä erikseen mainita. Kirjoja ei voi koskaan olla liikaa, eikä etenkään sellaisia, jotka on satuttu saamaan lahjaksi rakkaalta ystävältä.

Huh, nyt kun tämä on viimein saatu pois alta niin ehkä mä viimein saisin aikaiseksi koulujuttujakin tehdä! Palataan asiaan.

Juurille paluu osa 1.

Olen palannut takaisin! Eilen illalla istua pönötin junassa ja iltayhdeksältä olin takaisin kotona. Oli kyllä mukavin reissu hetkeen, en edes tiedä mistä aloittaa. Heh, täytin kännykän muistikortin hölmöillä otoksilla milloin mistäkin ja vaikka laatu onkin surkea, niin ainakin mulla on hurjasti kuvia nyt joita katsellessa muistan sen huikean fiiliksen hortoillessani ystävän ja tämän hauvakaksikon kanssa Olarin purtsilla tai yrittäessäni väistellä Helsingissä kiireisiä ihmisiä. En mä ilman blogiani olisi ottanut varmaan yhtäkään kuvaa...

Anysay, pidemmittä puheitta, Inkerin reissu 19.-24.2.2013 pk-seudulle!
Viime tiistaina kiidin melkein suoraan tentistä rautatieasemalle ja nautin suorasta junayhteydestä. Pendolino ei peittänyt ja junassa dataaminen oli ihan futuristista. Ei minun nuoruudessani vaan sellaista! Helsingissä olin 18:30 ja ihana ystäväni neiti K oli siellä laiturilla vastassa. Voi taivas kun en ois halunnut päästää sitä ihmistä halauksestani! Viime tapaamisesta kun oli kulunut ihan liian pitkä aika... Piipahdettiin pikapikaa pizzaostoksilla Lidlissä ennen kuin suunnattiin Olariin aterioimaan ja tekemään tuttavuutta nti K:n huikeiden rescue-hauvojen Rockyn ja Charan kanssa.
Upeita, ihania haukkuja molemmat, pilalle rakastettuja ja innokkaita (etenkin Rocky, hihi) ja tultiin mainiosti toimeen heti ensihetkestä alkaen. Silloin kun olin penska meillä oli kotona aina koira. Oon kasvanut saksanpaimenkoiran kanssa, joten sydämessäni on aina ja ikuisesti koiranmentävä aukko. On ihan käsittämätöntä miten kotoisa olo kahden vouhottavan karvakasan ja iltalenkityksen kanssa voi pienelle ihmiselle tulla...

Ensimmäisenä iltana ei niinkään juuri muuta tehty kuin syötiin, tuijoteltiin sivusilmällä kevyeksi iltakatsomiseksi Texas Chainsaw Massacre: Beginning ja käytettiin haukut lenkillä.
Seuraavana aamuna mulle tietty sit paljastui oitis se, miten jokainen aamu nti K:n residenssissä tulisi sujumaan, haha. Nimittäin heti, kun Chara hoksasi mun heränneen se liimautui vuoteeni viereen lattialle rapsutuksien toivossa.

Olin aika varma, että mulla olis joku jännetuppitulehdus viikon päätteeksi rapsutettuani koiria päivittäin, mutta ei onneks. Koirien seurassa vietetyt vuodet kantavat yhä hedelmää!-D Ja aijettä miten rakastin lenkkeillä noiden hurttien kanssa, ihan mielettömän terapeuttista. Totta kai pidemmän päälle tuntuisi tosi nihkeältä ravata ulkona haukkujen kanssa vaikka jossain kaatosateessa tai 30:n asteen pakkasessa, mutta ainakin tuo vierailuviikko sujui suhteellisen kivuttomasti. Väisteltiin hiihtäjiä ja sensellaista, lenkki kun risteili aika hyvin rinta rinnan hiihtoreitin kanssa.



Meillä oli nti K:n kanssa sanaton sopimus siitä, miten viikko sujuisi: ihanainen emäntäni kustansi kaikki ruokatarvikkeet ja yöpaikan ja meikäläinen kokkaili toinen toistaan gourmet-henkisempiä (not) kasvisruokia päivästä toiseen. En kyllä ihan heti keksi parempaa kuin joka päivä ruoan laittaminen. Aika perussafkoja laittelin, mutta ne tekivät kyllä hyvin kauppansa! Keskiviikkona vähän sitruunaista kikhernepinaattipastaa, torstaina tofua, kuskusta ja vihreitä papuja, perjantaina pizzaa, lauantaina ruokaisaa salaattia ja focacciaa ja sunnuntaiaamuna keksin vielä pyöräyttää pitaleipiä kaksi pellillistä, haha. Enkä päässyt edes esittelemään mun bravuureja, lasagnea itse tehdystä pastasta tai tulista tomaattilinssikeittoa! Nooh, onpahan jotain mitä tehdä sit ens kerralla, hehe.
Keskiviikkona kävin tapaamassa yhtä nettiystävääni, kenet olen tuntenut jo liki kolmisen vuotta, mutta jota en ollut ehtinyt tavata vielä kertaakaan. Oli kyllä jännää! Mutta hyvin se meni, tultiin superhyvin toimeen ihan livenäkin, juotiin teet ja käytiin hypistelemässä kirjoja Akateemisessa kirjakaupassa. Olisin tietty halunnut ostaa koko kaupan tyhjäksi, mutta maltoin mieleni.
Siis kun koko viikko oli niin mieletön. Miten mun elämääni onkaan oikein ilmaantunut näin huikeita ihmisiä kuin mitä esimerkiksi neiti K on? Ei vieläkään jaksa lakata hymyilyttämästä se, miten meidän maku lakanoiden ja elokuvien suhteen osui niin yks' yhteen, tai se, että molemmat diggaavat pöllöistä. Molemmilla oli kova tarve lipittää energiajuomia jatkuvasti ja sit kun yön pimeinä tunteina viinihuuruissa vaihtui spontaanisti kieli suomesta englantiin ei sekään tuntunut kummastakaan millään tapaa oudolta. Tää on aivan mahtavaa, aijettä. Huh, kaikessa mahtavuudessaan tuo reissuviikkoni oli niin tapahtumarikas, että pakko jaksottaa kahteen osaan tämä raportointi. Palataan asiaan viimeistään huomenna. B--)

Minua on muistettu!

Voi ei, mitä tää nyt on, mulle on tullut uusia lukijoita! Hykerryttävä tunne iskee aina kun huomaa lukijaluvun kasvaneen, I feel honoured... Tervetuloa vaan kaikille tasapuolisesti, toivottavasti viihdytte!

Lukutoukan kirjablogin Krista haastoi minut vastaamaan 11:een kysymykseen, kertomaan jotain itsestäni, keksimään 11 uutta kysymystä ja haastamaan 11 uutta bloggaajaa samaan. Kiitos hurjasti haasteesta, nämä piristävät aina päiviä valtavasti! Olen tämän tainnut joskus ennenkin tehdä, joten saattaa olla että törkeästi jätän muiden haastamisen välistä, mutta Kristalla oli ainakin valtavan hyviä kysymyksiä, joihin ehdottomasti tahdon vastata.

Haaste menee siis näin:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista!


Hmm, mitähän osaisin kertoa itsestäni mitä ette jo tietäisi...
1. Kävelen kaikkialle aina kun se vain on mahdollista. En oikeasti pidä pyöräilystä, en todellakaan juoksemisesta, en busseista ja autojakin karsastan.
2. Minulla ei ole ajokorttia.
3. Olen oikeasti melko lapsellinen... Mun on vaikea pitää itseäni aikuisena korkeasta iästäni huolimatta, että kai mulla jonkinlainen Peter Pan -syndrooma on.
4. Olen ollut 1,5 viikkoa tupakoimatta ensimmäistä kertaan, öh, viiteen vuoteen?
5. Pahin riippuvuuteni lienee tällä hetkellä kofeiini. Kahvia en niinkään juo (enää...), mutta energiajuomia lipitän kyllä senkin edestä.
6. Punaviini aiheuttaa minulle huonovointisuutta. Siksi juonkin liki aina valkoviiniä.
7. Tykkään viskistä. Etenkin irkkuviskistä. Jameson kuivana on ehdoton suosikkini.
8. Vihaan imuroimista ylikaiken. Välttelen sitä viimeiseen asti.
9. Ostan uusia meikkejä harvoin. Nyt puhutaan vuoden, kahden ostotauoista...
10. Niin suuri kauhuelokuvien ja videopelien ystävä kuin olenkin, en kuollaksenikaan uskalla itse pelata mitään potentiaalisesti pelottavaa. Nolottaa. :I
11. Pelkään teinejä.

Krista kysyi seuraavaa:
1. Jos lopettaisit bloggaamisen, mistä syystä sen tekisit?
- Kyllästymisestä. Siitä, etten vain jaksaisi enää blogata.
2. Oletko saanut negatiivista palautetta blogistasi? Mikä on ollut pahin jos olet saanut?
- Hmm, en kyllä ole hirveästi (lue: ollenkaan) negatiivista palautetta saanut blogistani. En ainakaan tästä. Ei ainakaan tule mieleen mitään. Negatiivisin asia varmaankin mitä tänne joku on käynyt kommentoimassa on liittynyt lukulaseihini ja siihen, etteivät ne sovi minulle, haha.
3. Kenen Disney-hahmon kanssa seurustelisit jos saisit valita?
- ... apua. :'D En osaa vastata tähän mitenkään, haha...
4. Suosikkikaupunkisi Euroopassa?
- DUBLIN. Ehdottomasti.
5. Kirjoitatko itse muuta kuin blogia? Mitä?
- Kirjoittelen satunnaisesti pöytälaatikkoon jotain, mutta en kyllä sen kummempaa. Kirjeitä kirjoitan, koska perinteiset kirjeet nyt vain ovat rakkautta.
6. Paras tapa viettää sunnuntai-iltaa?
- Sohvalla lojuen, elokuvia katsellen ja pizzaa syöden. Toisaalta tuo toimii kyllä ihan jokaisena iltana, hehe.
7. Mihin käytät vapaa-aikanasi eniten aikaa?
- Koneen äärellä istumiseen... Hävettää ihan myöntää, yh.
8. Jos saisit tutustua yhteen kirjailijaan, kehen tahansa, niin kuka se olisi?
- Neil Gaiman.
9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit mukaan kolme kirjaa, mitkä ne olisivat?
- Laura Honkasalon "Sinun lapsesi eivät ole sinun", Jack Kerouacin "Dharmapummit" ja Ernest Hemingwayn "Nuoruuteni Pariisi".
10. Mikä on paras ominaisuutesi?
- Sopeutuvaisuus.
11. Kun luet, niin teetkö jotain samalla? Kuunteletko musiikkia, onko telkkari auki? Jos, niin mitä?
- En mitään. En pysty keskittymään hälinässä, vaan tarvitsen ehdottoman hiljaisuuden jotta voin rauhassa keskittyä lukemiseen.

Pakko kyllä heittäytyä nyt niin tylsäksi, etten taida kyllä edes vaivautua esittämään minkäänlaisia kysymyksiä saatika haastamaan ihmisiä... Musta on tullut ihan superlaiska näiden suhteen. :I

Lisäksi Foxy Bear muisti meikäläistä New Blog Love -palkinnolla, aww, kiitos! Lämmitävät hurjasti kyllä mieltä aina tämmöiset, hehee.


Olen nyt tällä hetkellä erään ystävän luona Espoossa viettämässä aikaa, ollut täällä jo tiistaista asti, joten päivitysten kanssa on ollut vähän niin ja näin... Kovasti ajattelin kyllä kirjoittelevani täällä ollessani enemmänkin, mutta enhän mä nyt ole saanut aikaiseksi oltua koneella, heh. No, kahtellaan.

About Spanish horror movies.

Kuten taisin mainitakin jossain postauksessa aiemmin, olen viime aikoina tullut katselleeksi aika runsaasti espanjalaista kauhua.

Pääsääntöisesti espanjalaiset kauhuelokuvat eivät ole niinkään pelottavia, kuin hienosti rakennettuja kokonaisuuksia. Tarina on hyvä ja tarkkaan mietittyä. Tosin tämä on vain mun mielipide, haha. Katson runsaasti kaikenlaisia kauhuelokuvia ihan laidasta laitaan, joista valtaosa on kamalaa kuraa ja vain hyvin, hyvin harvat onnistuvat todella hirvittämään ja herättämään sellaista karmivuuden tuntua. Kun elokuva on kuraa, se ontuu tarinassa, henkilöhahmoissa ja toteutuksessa, haha, mutta espanjalaisissa kauhuleffoissa yleensä toteutuu ainakin kaksi kolmesta noista mainitsemastani elementistä. Pelottavuus onkin sit asia ihan erikseen.

Joka tapauksessa! Olen nyt valmis listaamaan teille suosikkejani espanjalaisista kauhuelokuvista! Nämä pohjautuvat lähinnä viimeaikoina näkemiini, eivätkä kata kaikkia niitä leffoja joita olen katsonut. Mutta että saisitte vähän käsitystä.

Aa, ja tosiaan, jos teillä on mielessä joku leffa joka mun ehdottomasti pitäisi katsoa, niin ilmoittakaa!

Ensimmäiset asiat ensiksi:


[Rec] (2007) Paikalliskanavan tv-reportteri ja hänen kuvaajansa tekevät ohjelmaa nimeltä "Sillä välin kun nukut" ja tutustuvat palomiesten toimintaan. Kaksikko seuraa palomiesten toimintaa hätäpuhelun seurauksena kerrostaloon ja siellä pimeään asuntoon, ja äkkiä joutuvat lukituksi talon paikalla olevien asukkaiden kanssa tuohon kyseiseen rakennukseen, jossa tapahtuukin sitten lopulta hirveitä.

Pakko sanoa, että rakastan tämänkaltaisia found-footage -leffoja ylikaiken. Totta kai niitä on tyrkyllä joka suunnasta, eivätkä kaikki ole toimivia, mutta ainakin tämä oli pätevä yksilö. Jenkithän ovat puuhastelleet tästä oman versionsa ja jatko-osiakin Recillä on kaksi, mutta ne ovat minusta ihan oma lukunsa... Jokin kuitenkin viehättää elokuvissa, jotka tapahtuvat vain ja ainoastaan yhdessä ja samassa paikassa. Kyllä se aikamoisen ahdistuneisuuden ja jännityksen tunteen luo kun ei ole mitään paikkaa minne paeta.

[Rec] on tähänkin päivään asti yhä yksi suosikkielokuvista kauhu-genren saralla.


The Uninvited guest (2004)
El habitante incierto
Mitä jos päästät tuntemattoman ihmisen asuntoosi käyttämään puhelintasi, mutta odoteltuasi kärsivällisesti keittiössä hän vain katoaa... vai katoaako sittenkään? Félix on arkkitehti, joka on juuri eronnut tyttöystävänsä kanssa ja asuu nyt yksin suuressa, hulppeassa talossa Barcelonassa. Piilopaikkoja talossa on runsaasti, mutta onko niitä niin paljon, että täysin ventovieras kykenisi piileskelemään talossasi sinun huomaamattasi? Vai onko Félix vain menettämässä järkensä?

Huolimatta siitä, että elokuva alkaa omaan makuuni hieman hitaasti, palkitaan odotus kuitenkin lopulta. Ehkäpä juuri tuntemattoman piileskely asunnossasi on se asia joka minua pelottaa, sillä useammin kuin kerran tuli pidäteltyä hengitystä ja purtua huulta jännityksestä. Ahdistavaa piileskelyä ja vainoamista! Epäuskoisia poliiseja ja tyttöystävä, joka pitää exäänsä hulluna! Leffan alkupuoliskolla Félix katsoo luontodokumenttia käistä, jotka munivat toisten lintujen pesiin ja joiden poikaset kuoriuduttuaan työntävät pesästä muut munat alas ja valtaa pesän ja emon itselleen. Sanoisin, että sama systeemi toimii aika mainiosti läpi koko elokuvan.


Mientras duermes (2011)
Heräät joka päivä turvallisesti kodistasi neljän seinän sisällä, omasta sängystäsi. Mutta kuinka turvassa oikeastaan oletkaan?

"César (Luis Tosar) työskentelee vahtimestarina Barcelonan hienostoalueella sijaitsevassa kerrostalossa. Hän on pidetty herrasmies, josta yhdelläkään asukkaalla ei ole pahaa sanottavaa, mutta ulkoisen kuoren alla kaikki ei kuitenkaan ole hyvin. César hautoo katkeraa kaunaa kaikkia onnellisia ihmisiä kohtaan, sillä hän ei itse ole kykeneväinen tuntemaan sitä. Yksi hänen pakkomielteiden kohteista on talossa asuva Clara (Marta Etura), jonka positiivisuus on kuin myrkkyä miehen sielulle." (Lähde)

Tästä elokuvasta mulla ei ole sanottavana kuin muutama asia. Ensinnäkin se, että jos et pitänyt stalkkereita juuri lainkaan karmivina, niin katsopa tämä pätkä, voi mieli muuttua ja äkkiä. Toiseksi; yllättävä loppuratkaisu ftw! Kolmanneksi; I loved it. Kyyniset ukot sänkysi alla nyt vain toimivat aika hyvänä ahdistuksen aiheuttajana.


Julian silmät (2010)
Los ojos de Julia
Julialla on sairaus, jonka seurauksena hän sokeutuu hitaasti. Hänen sisarensa, joka elokuvan alussa löydetään hirttäytyneenä oman asuntonsa kellarissa, kärsi samasta sairaudesta, mutta Julian mukaan sisarensa ei kuitenkaan ollut niin masentunut, että olisi halunnut päättää oman elämänsä. Sen tähden Julia - vielä kun kykenee näkemään edes jotakin - alkaa selvittää sisarensa kuolemaan liittyviä piirteitä epäuskoisena siitä, että kyseessä olisi todellakin ollut itsemurha, ja saakin pian selville siskonsa tapailleen mystistä miestä, jota kukaan ei tunnu koskaan edes nähneen - tai ainakaan kukaan ei muista miehestä mitään mainitsemisen arvoisia piirteitä.

Guillermo del Toron nimen esittely tietysti elokuvajulisteessa sai minut alkujaankin kiinnostumaan tästä kyseisestä elokuvasta, vaikka sittemmin selvisikin, että del Toro toimi vain ja ainoastaan tuottajana, eikä ohjaajana saatika käsikirjoittajana. Mutta hyvä niin, sillä muuten en olisi välttämättä koskaan tätä kyseistä elokuvaa tullut katsoneeksi. Päähenkilön vainoharhailu ja hiljalleen stressin takia nopeutuva sokeutuminen luovat mainiot puitteet potentiaalisesti kauhistuttavalle skenaariolle, vaikka lopulta iso osa leffan kauhistuttavuudesta tapahtuukin varsin kliseisillä pelottelukeinoilla kuten säikyttelyllä, musiikkivalinnoilla, hämärillä hiippareilla, pimeillä käytävillä jne... Siitä viis, minä ainakin pidin tästä kovasti. Pimeänpelkoista on helppo pelotella.


Películas para no dormir (2005-2006)
Six films to keep you awake:
La Culpa - Blame
Adivina quién soy - A Real friend
Cuento de navidad - A Christmas tale
La habitación del niño - The Baby's room
Para entrar a vivir - To let
Regreso a Moira - Spectre
Kuuden elokuvan kokoelma espanjalaista kauhua, jokainen elokuva toistaan kammottavampia! On kuoppaan loukkuun jäänyttä pankkiryöstäjää jota lapsiporukka kiristää, pikkuvauvoja häiriköiviä mystisiä hahmoja kehdon vierellä, sekopäistä vuokranantajaa, kimppuun käyviä sikiöitä, vanhaa kirjailijaa kummitteleva menneisyys ensirakkautensa menettämisestä ja teinityttöä, jonka mielikuvituskaveri on Texasin moottorisahamurhaaja. Mitäpä näitä suotta erittelemäänkään, jokainen on näkemisen arvoinen ja erilainen, kiitos kuuden eri ohjaajan. Lisää aiheesta voi lukea täältä.

Heh, musta ei ikinä tulisi elokuvakriitikkoa tai edes takakansitekstien kirjoittajaa. Mutta siitä viis, menkää ja katsokaa!

Onko pakko jos ei halua?

Anteeks nyt kun spämmään tälleen turhilla jutuilla blogiani. Kummasti vain tekee mieli kirjoittaa vaikkei oikein mitään järkevää asiaakaan ole. Olishan mulla muutama "syvällisempikin" idea, mutta kun ne vaatisivat sit hieman ajattelua ja suunnittelua ennen kirjoittamista, joten olkoot.


Arvatkaapa kenellä on tentti tiistaina? No minulla! Sitä pahuksen viestintää, jonka olen jo kerran käynyt tenttimässä ja kun siitä niin komeasti kiskoin hylätyn niin nyt sit pitäisi skarpata ja käydä tekemässä uudestaan. Kaksi kirjaa ja vino pino luentomuistiinpanoja, hyi. Ei kiinnosta ollenkaan. Muutenkin hirveät paineet tuosta. Mitä jos se ei tälläkään kertaa mene läpi? Viimeinen tenttikerta, pakkohan sen olis! Hirveän raskaalta tuntuu poimia kirja käteen ja alkaa lukea. Auttaiskohan jos menisin kirjastoon lukemaan? Mutta kun en haluais, koska ulkona on kylmä, kirjasto on kaukana ja tykkään olla kotona! Oikea ekan maailmanluokan ongelma.

Tupakoimattomuuskamppanjakin jatkuu, vaikka en olekaan ihan varma siitä mitä mieltä asiasta olen. Tuntuu ihan kummalliselta. Pelottaa että alan syödä ihan hirveästi kun ei enää ole sitä tupakointimahdollisuutta pitämässä näläntunnetta loitolla. Se oli oikeastaan yksi syy miksi alunperin tupakoinnin aloitinkin silloin keväällä 2006. Ja eikös se niin mene, että makuaistikin alkaa palautua normaaliksi ja sit taas huomaa kuinka hyvälle kaikki ruoka maistuukaan? Yhy. En halua että paino nousee, en ole sinut itseni kanssa! Vieläkään. Sekin on varmaan aikamoinen ikuisuusprojekti.

Nää on ne jutut mihin turvaudun jos alkaa tehdä mieli tupakkaa. Ehkä turvaudun niihin siksi, kun tartten jotain sijaistoimintaa, vaikka tavallaan tuntuu että pärjäisin kyllä ilmankin. Purkkakin on aina ollut vähän sellainen juttu että unohdan pureskella sitä. Edellinen purkkapussi mulla kesti melkein vuoden, kun aina unohdin sen olemassaolon. Sähkötupakka on ollut ihan ok, olen kokeeksi mennyt se kourassa miehen kanssa parvekkeelle kun toinen on mennyt tupakoimaan ja tullut ihan tuttu ja turvallinen olo siitä. Höyry ottaa toisinaan vähän kurkkuun, mutta ei niin paljoa kuin alussa. Ehkä mä senkin takia vierastan tuon sähkötupakan käyttöä.


Koska nyt innostuin niin hurjasti näistä noloista ruokakuvista niin tässäpä vielä yksi tuore, ihan tämänpäiväinen kuulkaas! Tuli niin jännää salaattia ja näyttikin ihan kivalta että piti räpsäistä kuva. Yritän välillä vähän kunnostautua salaattien tekemisen suhteen, kun tuntuu että aina tulee tehtyä niitä samoja vanhoja. Tämä oli kaavittu kasaan lähinnä siitä mitä jääkaapista löytyi. Eilisestä sushisessiosta jäi puolikas avokado ja yrttimausteista tofua. Tofut käytin pannulla ja sit heittelin kulhoon lisäksi kurkkua, ruukkusalaattia (joku toinen toimis varmaan vähän paremmin), sibalia, viinirypäleitä ja kurkkua. Oli yllättävän hyvää. Pakkasesta vielä parit minipatongit oheen. Aika paljon vähentynyt kyllä toi leivänsyönti muuten.

Äh, pakko mun on kai yrittää lukea. Edes vähän. Ei kyllä kiinnostais yhtään, hyi.

Niin ku tänään on 14. helmikuuta.

Noh. Just kun pääsin sanomasta että pyh pah ihan tyhmä ja turha päivä taas tänäänkin niin enkös sit tietysti halunnut kaikesta huolimatta muistaa puolisoa jotenkin. Joten muistin! Kai se on se itse tekeminen mikä on niin mukavaa ja hauskaa. Siitä tykkään. Ja siitä, jos onnistuu ilahduttaan toista. Kivasti laitoin vähän kynttilää palamaan ja hain normaalia hintavamman punaviinipullon Alkon hyllystä, aijai. Jotain uutukaista luomuviiniä tuo, ja kyllä oli hyvää! Mies osti joskus MiniManin jenkkituotehyllystä jotain spesiaaleja limsoja ja vaikka ne ei kovin hyvänmakuisia olleetkaan niin kivat pullot niistä jäi. Pesaisin ja sit kun tänään mietin että mistäs keksisin kynttilänjalat niin ohhoo! Olenpas ovela.

Aiheeseen sopivasti tietysti katsottiin tuossa jo My Bloody Valentine. Siis ihan kamalaa kuraahan se on, mutta splatterit ovat tavallaan niin hurjan sympaattisia leffoja ja olihan siinä sentään Jensen! Ihana mies.

Ja sittenhän mä tietysti askartelin vähän juhlaruokaa! Mitään muuta sapuskaa ei kyllä tartte askarrella yhtä kovasti kuin sushia. Paitsi ehkä kaalikääryleitä. Mutta ne ei musta ollu oikein ystävänpäivän teemaan sopivaa sapuskaa, joten kasvissushirullajuttuja siis tein. Riisi jäi ekaa kertaa koskaan veteläks, mutta ei se onneksi ihan hirveästi makuun vaikuttanut. Oon innostunut päällystämään riisipalloja jollain hyvällä 'täytteellä', mm. avokaado on superhyvä ja nyt kokeilin kanssa paistettua tofua. Tofu on varmaan kuskuksen ohella yksi mun tämän hetken suosikkiruoka-aineista.

Rulliin pistin täytteeksi toisiin kurkku- ja porkkanatikkuja, sesaminsiemeniä ja wasabia ja toisiin - ja tää ei ole mun kehittämä kombinaatio, joskin aika helkkarin hyvänmakuinen ja toimiva yhdistelmä kyllä - avokaadoa ja Aura-juustoa. :'D Niin älytön yhdistelmä ettei uskois, ja vähän ehkä menee ristiin sen kanssa mitä sushin kuuluisi olla, mutta noh. Maassa maan tavalla! Eikun. Hyvälle maistui silti!

Eilen.

Haha, pitäis kai opetella päivittämään asioista sitä mukaan kuin niitä tapahtuu, mutta meh. :'D Ehkä mä illalla päivitän vielä uudestaan liittyen Ystävänpäivään, who knows. (Vaikka pakko nyt nurista siitä kuinka Ystävänpäivä pitäis olla oikeasti joka päivä ja että kuinka kaupalliseks 14. helmikuuta on tullut ja että muistakaa ystäviänne ihan koska tahansa - ei sen tarvii olla pelkästään aina vain 14.2.!)

Hmm, Photobucket.com eli se paikka minne aina säilön kaikki kuvani blogia varten ei jostain syystä toiminut, joten aattelin että vois kokeilla Bloggerin omaa kuvanlisäystyökalua. Olen skeptinen jo valmiiksi. Kokeillaas jollain koekuvalla.
Pitäis varmaan tehdä oma tag "noloille ruokakuville". :'D Oottakaa, mulla on toinenkin!
Hihihi.

Joo, eilen! No, mä sit eilen tupakoin taas. Mutta kuulkaa, vain yhden ainoan savukkeen! Sen, josta edellisessä merkinnässä mainitsin että kun mulla on yksi vielä jäljellä. En mä jotenkin pidä sitä edes repsahduksena, aattelin vaan että voisin polttaa sen pois. Mut ei tullut kyllä mitään sellaista oloa että AHHH IHANA TUPAKKA kun sitä koulun pihalla käryttelin, mutta ei mua kyllä kaduttanutkaan. Tai siis silleen että olisinpas voinut jättää tekemättä. Se vaan oli ja tapahtui ja nyt se on poltettu. Loppupäivänä en sitten polttanutkaan, vaikka mulle tupakkaa olisi ollut tarjollakin. Eikä ees ihan hirveesti oo tehnyt mielikään. Enemmänkin ollut vähän sellanen tyhjä olo. Aina jos on ollut tylsää niin on helppoa mennä vaan tupakalle. Nyt mun pitää keksiä joku juttu siihen tilalle. Mitä voi tehdä kolme minuuttia? Yh. No otin mä käyttöön ihan kokeilun vuoksi mun miehen sähkötupakan ja sitä iltasella koitin vähän huvikseni. Tuskinpa jaksan kauaa sitä, tuntuu niin vaivalloiselta jotenkin latailla sen akkua ja täyttää sinne niitä tippoja ja varoa ettei ulkona akku jäädy ja tyhjene ja puuh.

Eilen mulla oli tasan yksi luento ja se alkoi vasta kahdelta, mutta menin koululle jo kahdeksitoista. Oltiin sovittu yhden tytön kanssa että tehtäis ryhmätyötä pari tuntia, mutta pöh! Se ei koskaan tullu paikalle. No, onneksi keksin tekemistä, nimittäin sainpa luettua vähän tenttiin ja piirtelinkin.

Iltasella mies lähti katsomaan jääkiekkoa ja mä poikkesin luokkakaverin luona pikaisesti. Siellä oli pienimuotoiset illanistujaiset käynnissä ja kun muakin sinne oltiin aiemmin koulussa kutsuttu niin kävin vilkaisemassa. Huomattavasti helpompi oli lähteä yksin jonnekin kun matkaan ei mennyt kuin alle kymmenen minuuttia, heh. Tosin tulin takas kotiin jo ennen ysiä, ja sit kun mies kotiutui pelistä katsottiin vielä Salkkarit, syötiin jäätelöä ja sit nukkumaan.

Viski tietysti asianmukaisesti vahti mun hammaspesua silmä kovana.
Siis mä en käsitä. Sinne se vaan hyppäs ammeeseen ja istua tuijotti mua samalla kehräten. Sillä on muutenkin joku omituinen fiksaatio kylpyhuoneeseen. Ja joo, se juo myös hanasta.
Jos haluaa kylppäriin yksin ni pitää juosta tuulen lailla ettei kissa pääse pujahtaan perään. :I

Mitenkäs, vietättekö te Ystävänpäivää? Vai onks se ihan typerä syy rahastaa jengiä vaaleanpunaisilla asioilla? Miksiköhän muuten se on meillä täällä Ystävänpäivä kun taas muualla se on sellainen rakkauden ja parien päivä?

Mitalin paikka.

Arvatkaapa mitä mä tein eilen!

No olin tupakoimatta!!

Tulin ajatelleeksi että en kyllä muista koska viimeksi olisin ollut tupakoimatta edes yhden päivän verran. Ehkä joskus kaksi vuotta sitten? Apua. Sit päätin eilen että en mä voi sitä loputtomiin lykätä sitä yhtä savutonta päivää (koska pienistä tavotteistahan tässä on ihan ensi alkuun lähdettävä!) Oho, näemmä Bloggerin kuvanlisäystyökalu on muuttunut tässä yön aikana. No, katsotaan mitä tapahtuu. En oikein tiedä miten olisin voinut kuvata tekstiä tukevaa kuvamateriaalia savuttomasta päivästäni, joten saatte nyt sit ihastella allekirjoittanutta kissan kanssa. Nyt näkyis niitä keltaisia silmiäkin sit! (Ja nolottaa myöntää, mutta tuo sinapinkeltainen neuletakki on ihan yksi mun lempparivaatekappaleista tällä hetkellä... Mitähän mulle oikein on tapahtumassa...)

Ei kyllä oo helppoa tupakoimattomuus. Mulla on askissa ollut yksi savuke jäljellä maanantaista asti ja eilen pohdiskelin vain että ostaisko seuraavaksi sätkiä, vaikkei oikein niihinkään olisi varaa. Sit alkoi suututtaa ettei tahdo ees yksi savuton päivä onnistua ja sit kismitti se, että miksei muka onnistu ja äh. Tein tilapäivityksen asiasta Facebookiin: Mulla on ongelma. En uskalla nousta koneen ääreltä koska pelkään että meen heti sit (päivän ekalle) tupakalle. Miks mun on niin vaikeaa olla päivääkään polttamatta? :c Koska tiettyhän asiasta kuin asiasta kuuluu nykypäivänä vikistä sosiaalisessa mediassa. Sainkin hurjasti kyllä vinkkejä ja rohkaisua, kiitos kiitos!
Mieskään ei hirveästi tullut vastaan, vaan tarjosi tupakkaa omasta askistaan. Olenhan mä ennenkin kotona vikissyt että kun tahtois lopettaa ja uliuli ei pysty ei onnistu, niin ei mikään ihme ettei toisellakaan tahdo riittää usko siihen, että onnistuis. Mutta silti alkoi kismittää niin paljon että pelkällä sisulla päätin olla päivän sauhuttelematta, pöh!
Aamupäivä teki kyllä tiukkaa. Ehkä se oli just se päätös että tänään en tupakoi. Mietin vaan että se on vain loppujen lopuksi yksi päivä mun elämästä. Juurruin aika tiukasti koneen ääreen, koska heti kun tekeminen loppuu niin alkaa tehdä mieli tupakkaa. Olin luvannut käydä kaupassakin ja toi ulos lähteminen on kanssa yks vaikein asia tehdä ilman tupakkaa... Siitä on tullut niin rutiini, että pistää tupakan palamaan saman tien kun astuu alaovesta pihalle. Yöpöydän laatikosta löytynyt purkkapussi pelasti, jauhoin Jenkkiä koko matkan, ni meni yllättävän kivuttomasti!
Paluumatkalla törmäsin yhteen luokkakaveriin keskustassa. Koulussa aina sauhutellaan yhdessä, ni tuntui kyllä kieltämättä kummalta seisoskella siinä kattomassa kun toinen tupakoi ja ite seistä nallotti vain tumput suorina, mutta ei ihme kyllä tehnyt mieli. Hienoja ihmisiä oon haalinut ympärilleni kun tämäkin sit tarjosi mulle (vitsillä) jämiä, mutta selvisin kiusauksesta! Uutta purukumia kiertoon vaan ja kotiin turvaan koneen ääreen, huh.
Pastilleja en kokeillu, mutta uutta Merkkari Mix -sekoitusta kyllä. Toimi. Loppuillasta ei tehnyt ihan niin hurjasti mieli tupakkaa, vaikka paikoin aika tuntuikin menevän kyllä tosi hitaasti... Jotenkin sitä on niin tottunut jaottelemaan päivänsä tupakoinnin mukaan. "Poltin viimeksi kaks tuntia sitten. Voisin käydä uudestaan."

Mutta hurjasti oon kyllä saanut positiivista palautetta. Onhan yksi päivä tosi säälittävä suoritus, joo, ja en tiedä yhtään mitä tästä päivästä tulee, mutta alkuhan tämäkin! Ja minä jos kuka olen just niin nolo että teen jo yhdestä savuttomasta päivästä suuren numeron, hähä. Sääliksi käy uusia lukijoita, joskin ihanaa että ootte löytäneet tienne tänne!

Edelliseen entryyn olin saanu pari kommenttia, joista vahingossa deletoin toisen kun yritin poistaa sen juurella ollutta "Tämä kommentti on poistettu" -haamukommenttia, mikä ei tietenkään toimi niin, mutta onneks sähköpostiin oli tullut kopiot niistä molemmista! LJ:n friends only -toiminto oli mullakin käytössä, mutta jostain se ajatus oli silti iskostunut päähäni, että ei ehkä ollu ihan sopivaa silti kirjoittaa toisille ihmisille jonkun toisen henkilökohtaisesta elämästä. Oma elämä tietty asia erikseen, mutta siitä tuli sellainen juoruilun maku mulle. Tietty toisinaan kaipaan LJ:ia kamalasti ja kaikkia niitä ihmisiä keiden kanssa sai jakaa elämäänsä ja ketkä vastapainoisesti jakoivat omaa elämäänsä sitten minulle. Kyllä siinä muodostui sellainen sanaton luottamus ja yhteys, jota ei tällaisessa julkisessa blogissa muodostu niinkään - tai ei ainakaan kovin helposti eikä tosiaan mitään syvällistä sellaista. Mutta en mä sellaista tällä kyllä ajatellutkaan tavoittelevani. Mutta joo, onhan se LJ-turinointi tietty "sopivan mukavaa" ja "jännittävää", niin kuin kommentissa lukikin, heh. Sitä en kyllä kommentoi että muka kirjoittaisin hyvin, haha, tämmöstä kuraa suollan vaan ja hämään sitte kuvilla. Mutta kiitos kuitenkin kommentistasi, sinä siis jonka kommentin epähuomiossa poistin!

No kylläpäs nyt meni taas vähän sivuraiteille tämä. Noh. Kohti uusia haasteita.

Turhanpäiväistä.

Aloitin bloggaamisen keväällä 2003. Itseasiassa täällä, Bloggerissa, joskin siirryin hyvin pian LiveJournalin pariin, jossa taisin viihtyä vuoteen 2011 asti. LJ-tilini oli enemmän kavereille tarkoitettu, jota ei saanut julkisesti ihan kuka tahansa lukea ja sinne tuli helposti kirjoiteltua hyvin henkilökohtaisiakin asioita. LJ oli mulle enemmän päiväkirjamainen ja onnistuin lapsellisena tietty aiheuttamaan mielipahaa ja ärtymystä läheisissäni sillä, että mainitsin heitä jatkuvasti nimeltä ja kerroin tarpeettoman paljon informaatiota kysymättä heidän lupaansa. Enhän mä sitä alkujaan ymmärtänyt ollenkaan että miksi moinen loukkaa, koska mulle salailu ei ole niin iso juttu. Totta kai kun ikää on karttunut ja sitä on (toivottavasti) vähän viisastunut ei ihan niitä kaikkein henkilökohtaisimpia asioita kirjoita kaiken kansan nähtäville, mutta ei mulla ainakaan ole mitään syytä yrittää esittää jotain muuta kuin mitä olen tai piilotella henkilöllisyyttäni. Kyllähän mä esimerkiksi pärstäänikin täällä aika peittelemättä esittelen. Totta kai läheiset yritän pitää täältä poissa, ellen sitten saa lupaa käyttää jotakin valokuvaa jossa he esiintyvät tai mainita heitä nimeltä, mutta näistä asioista mä olen oppinut kysymään. Eli en oo siis ihan toivoton!

Musta on mukavampi selata ja lukea blogeja, joissa käytetään kuvamateriaalia. Ihan arkipäiväisetkin asiat voivat olla kuvaamisen arvoisia juttuja, etenkin jos ne auttavat hahmottamaan paremmin kirjoittajan arkea tai paljastavat ehkä jotain pientä extraa lisää. Välillä mua ihan nolottaa hakea kamera olohuoneesta ja kuvata keittiössä jotain kirjapinoa/korua/kirjettä/tietokonetta/ruokaa/mitävain, koska se on nimenomaan tulossa blogia varten, mutta kyllä mä aika surutta aina muistaessani nappaan kännykän surkealla kameralla kuvan auringonlaskusta tai kivasta rakennuksesta tai ihan mistä vaan taka-ajatuksena "voin laittaa tän blogiin". Mutta kun mä nyt olen selannut tätä blogia varten ottamiani kuvia jälkeenpäin on pakko myöntää että hitto, noita kuviahan on kiva ollut räpsiä. Ne muodostavat yllättävänkin kivan kokonaisuuden, jota minun, kuvaajana ja kollaasien yhdistävänä tekijänä, on kiva palata tuijottamaan. Sitä muistuu mieleen tietyt hetket ja tunnelmat. Enkä mä välttämättä muuten ehkä kuvaisikaan niin paljon ihan tarpeettomia ja arkipäiväisiä asioita, ellen pohtisi jatkuvasti bloggaamista. Vaikka eipä sillä, kyllä mua toisinaan vähän nolottaakin räpsiä julkisesti kuvia vaikka jostain kahvilasta tai ruoka-annoksesta, haha, vaikka se kuinka tavallista nykyisin olisikin.

That being said, it's picture time! Tässä olis helmikuun saldoa tähän mennessä. Ja ettei ihan sekavaksi menisi, niin ajattelin kirjoittaa pari sanaa joka kuvasta ihan tuon edellä kirjoittamani tekstin 'inspiroimana', jakaa vähän hetkiä tai tunnelmia, en mä tiedä. No, katotaas mitä tulee.

No joo no, tää kuva on oikeastaan tammikuun lopulta, mutta samapa tuo. Oli harmaata ja ankeaa ja yliopiston Fabriikki-rakennus näytti ihan joltain tehdasalueen osalta. Tähän väliin selventävä lainaus Yliopiston nettisivujen kampus-osiosta: "Vanhin osa, Fabriikki, rakennettiin Manchesterin malliin uusgoottilaisine torneineen ja tiilipintoineen, kun kauppaneuvos A.A. Levón perusti vuonna 1856 paikalle maailman pohjoisimman puuvillatehtaan." Oonko jo sanonut miten paljon tykkään siitä, että rakennuksilla on pitkä historia takanaan?

Matkalta koulusta kotiin.

Vähän käsistä karannut tatuointiluonnosläppä. Piirsin joskus luennolla yhden tumblr.comissa näkemän pizza-tatuoinnin inspiroimana pizzapalan banderollilla "love dies, pizza is forever" -luonnoksen, josta kanssaopiskelijatoverini nti M innostui niin, että ehdotti siitä kaveritatuointia meille molemmille. Sit piirsin siitä vähän 'virallisemman' version, joka innosti nti M-henkilöä entisestään ja nyt en enää tiedä onko tämä edes vitsi vai ollaanko me ihan tosissamme menossa tatuoimaan tämmöset ihoomme ikäänku kaveritatuointeina. :'D Welp, it depends on her, I'm up for it!

Viime perjantailta siinä hieman iltapäivä viiden jälkeen. Lähdin käymään Postissa keskustassa hetken mielijohteesta hakemaan miehelle tulleen PS3-ohjaimen, kun olin istunut koko päivän sisällä. Oli hyvä sää, ei liian kylmä eikä liukas. Paluumatkalla hain pari tölkkiä energiajuomaa, kiwejä ja banaaneja.

Oho, nää meni vähän väärinpäin. No, ei se mitään. Oikeanpuolimmainen kuva on viime lauantailta. Onnistuin laittamaan tukkani nutturalle! Tosin tuossa se on jo vähän kärsinyt, kello oli jotain yli puolen yön ja olin just kävellyt lumisateessa 40 minuuttia kotiin niistä tupareista. Mut nuttura! Vasemmalla oleva kuva on sit sunnuntaiaamulta, tucca oli pörheä ja kiva.

Tääkin taitaa olla sunnuntailta. Nolot ruokakuvat osa 1, aamusmoothie. Oon jäämässä smoothiekoukkuun, kiitti vaan, nti M. Itsepoimittuja vadelmia suoraan pakastimesta, kiiwi, banaani ja loraus rypälejugurttia. Naaaam.

Kohtaaminen Daim-pullan kanssa. Oli jännä. Kirpparilta löydetty Indisca-muki on ihan yksi mun lemppareista. Dataan (lähes aina) keittiön pöydän ääressä, koska keittiö on mun suosikkipaikka tässä kämpässä.

Nolot ruokakuvat osa 2. Tietty lautaselle koottuna annos olis voinut olla kauniimpi, mutta ajatus on tärkein hei. Mulla oli eilen ihan supervaimo-olo, kun koulupäivän jälkeen jaksoin vielä laittaa miehekkeelle ruokaa. Improvisoitu pastakastike, koska jääkaappiin oli lauantain jäljiltä jäänyt avattu purkki tomaattimurskaa ja tölkki ananaspaloja, joten näppärästi lisäsin niiden sekaan vähän sibalia ja soijapaloja. Toimi yllättävän hyvin! Aijettä tykkään ruoanlaitosta. Se on ehkä ainoa asia missä olen viime vuosina kehittynyt paremmaksi.

No tää vika kuva nyt ei ole kyllä helmikuulta, mutta koska kissoja ei ole hetkeen esiintynyt, niin tässä tulee:

Viskimon. Äh, mun piti laittaa tähän se kuva missä sillä oli silmät auki, koska Viskin upeat keltavihreät silmät ooh, mutta no. Olkoot. Viliä ujostuttaa, siitä ei oikein ole tullut napsittua hyviä otoksia viime aikoina.

Helmikuun biisi on ehdottomasti All Time Low'n "Weightless". Oon kuullut tän biisin ekan kerran varmaan jo kaksi vuotta sitten, mutta vasta viimeisen viikon sisällä se on osunut ja uponnut muhun ihan täydellisesti. Enpä oo hetkeen soittanut yhtäkään biisiä toistolla yhtä ahkerasti kuin tätä... (Ja videokin on liikkis, vaikka mulle tuleekin vähän dirty old lady -olo kun tsiigaa noita nuoria jannuja...)