Juurille paluu osa 2.

Juurille paluuksi tätä kutsun sen tähden, koska olen syntyjäni helsinkiläis-espoolainen ja viettänyt ison osan lapsuudestani Espoossa. No, suunnilleen ehkä puolet, oikeastaan jopa hieman alle nykyisin, mutta ei se silti muuta sitä tosiasiaa, että koen edelleen pohjimmiltani itseni espoolaiseksi, heh. Koko Olarissa oleiluni oli yhtä nostalgiatrippiä ja déjà vuta. Jokatoinen nurkka ja kulma näytti tutulta, useissa mutkissa ja monista rakennuksista sain vahvat muistot, joista en ihan saanut kiinni konkreettisesti mutta jotka kuitenkin tunnistin. Siitähän vasta isoin riemu ratkes kun päädyin juomaan teetä talonyhtiöön, jossa isovanhempani isän puolelta joskus 90-luvulla asuivat!

Mutta tosiaan, jatkaakseni Espoo-visiittini läpipuintia vielä pitää tuoda esiin enemmän kuin pelkkä maininta siitä, että tapasin läjän huikeita tyttöjä reissuni aikana. Eilisessä merkinnässäni jo mainitsinkin juoneeni teetä erään pitkäaikaisen nettiystäväni kanssa, sekä on kai sanomattakin selvää, että nti K oli 24/7 laadukasta seuraa. Perjantaina vietimme kolmen naisen (ja muutaman viinipullon, höhö) voimin iltaa, kun rva K liittyi seuraamme nauttimaan hyvästä viinistä, kasvispizzasta, parista kauhuaiheisesta elokuvasta sekä totta kai mainiosta seurasta.

Lauantaina tapasin erään rakkaimman ystäväni Emiliiyan ja hänen suloisen kihlattunsa Titan. Voi miten uskomattomia tyttöjä. Ihana, kaunis Emiliiya oli aina vain niin siro ja upea ja Titta, kenet tapasin nyt viimeinkin (uskokaa tai älkää, mutta jostain syystä emme olleet koskaan aiemmin tavanneet toisiamme kertaakaan, vaikka Emiliiyan kanssa läheisiä ystäviä olemmekin) ja joka oli niin käsittämättömän sympaattinen ja pahoitteli suoraan heikkoa oloaan, mikä oli minusta vain hyvä asia, ettei yrittänytkään teeskennellä tai esittää mitään muuta. Tytöt käyttivät minua paikallisella kirpputorilla ennen kuin pääsimme heidän kotiinsa. Ovella oli vastassa utelias kissapoika Nuuskamuikkunen, joka varasti sydämeni liki saman tien, ja mikäli ei vielä silloin, niin viimeistään sitten, kun mokoma sydäntenmurskaaja keikisteli selällään keittiön lattialla seinän vieressä.
Siinä me sitten lipitimme teetä ja minä ja Titta puhuimme ja puhuimme ja tuntui uskomattomalta miten saattoi tulla toimeen jonkun kanssa heti ensihetkestä asti niin hyvin ja puhua vaikeistakin aiheista. Aikamme höpistyämme tytöt saattoivat minut takaisin Isolle Omenalle, josta nti K nappasi minut mukaansa koirakaksikon kera ja palasimme kämpille askartelemaan salaattia ja focacciaa ja korkkaamaan viinipullon. Taisimme katsoa jälleen kerran jotain kauhuelokuvantapaista ja sain perinpohjaisen perehdytyksen Slender Man -peliin, huhuhu. Ei mikään ihme ettei illalla meinannut tulla uni, vaikka Charaa rapsuttelinkin aikani pahimpien mörköjen karkoittamiseksi.

Sunnuntaina rykäisin vielä heti aamutuimaan pari pellillistä pitaleipiä ja tiirailimme Braven, ennen kuin piti kerätä kimpsut ja kampsut ja suunnata matkaan. Ehdin tavata vielä rakkaan ystäväni, ihanaisen Jeanetten ennen junalle kiiruhtamista ja aijettä, kylläpä tuli hemmoteltu olo kun ehdin nähdä niin monta rakasta ihmistä yhden vierailun aikana. Ystävät on mulle kyllä sellainen energianlähde ja akkujen lataus, ettei toista sellaista olekaan. Tuntuu että jaksan nyt vaikka mitä. Puhuttiin ja puhuttiin, Jeanette-parka joutui rauhoitella mun matkasta stressaantuneita hermoja, ja hyvin hän kyllä siinä onnistuikin. On ihan parasta että mulla on ystävinä sellaisia ihmisiä, jotka kärsivällisesti ymmärtävät ja vielä saattavat mut melkeinpä kädestä pitäen oikeaan bussiin, kun en koskaan ole ollut erityisen hyvä vakuuttelemaan itselleni, että valitsemani pysäkki/bussi on just se oikea, haha. Jeanetten ja miehekkeensä musta kissaparivaljakko Noki ja Piki olivat oikea piste ii:n päälle tällä mun reissulla, huikeeta että joka tuutista oli tarjolla paijattavaa ja rapsutettavaa eläintä.
Ja ihan kuin siinä ei olisi ollut vielä tarpeeksi, niin nti K tuli vielä Kamppiin mua vastaan! Käytiin pikapikaa Tigerissa (VITSIT mikä kauppa, uusi suosikki, haha) ja käppäiltiin siitä sit rautatieasemalle.
Tuntui niin hyvältä rutistaa ystävää vielä kerran ennen kuin kiipesin junaan. Kiitos, kiitos kiitos.

Ja joo, kun tuolla jo edellisessä merkinnässä mainitsin mm. käyneeni Akateemisessa kirjakaupassa, niin kävin mä toki myös Suomalaisessakin kirjakaupassa kääntymässä ja kirppareilla, joten totta kai mukaan tarttui opus jos toinenkin. :I Nolottaa ihan. Mut enpä ostanut mitään täyshintaista (ei tällä taloudella semmoisia ostetakaan kyllä, huh...), eli annettakoon siis anteeksi moinen tuhlailuintoni!
Pitihän mun nyt kissoille ja miehellekin vähän jotain tuliaisia viedä sen lisäksi, että kannan kotiin jäätävän kasan lisää kirjoja joita mulla ei hetkeen ole aikaa lukea... Mutta kun!
Ja Emiliiya vielä lahjoitti minulle uskomattoman sympaattisen ja soman satukirjan, jonka välistä löytyi hellyyttävä muumikortti, pakko niistä oli nyt vielä erikseen mainita. Kirjoja ei voi koskaan olla liikaa, eikä etenkään sellaisia, jotka on satuttu saamaan lahjaksi rakkaalta ystävältä.

Huh, nyt kun tämä on viimein saatu pois alta niin ehkä mä viimein saisin aikaiseksi koulujuttujakin tehdä! Palataan asiaan.