Kauhea kuvaton kälätys.

Jotenkin on ihan täysin motivaatio hukassa kaiken suhteen. Yliopistolta satelee hissuksiin jokaviikkoisia tehtäviä ja jotenkin olen saanut ne aina ajallaan tehtyä, mutta muuten tuntuu kyllä olevan motivaatio niin koulun kun kaiken muunkin suhteen hukassa. Tekee mieli vain kyyhöttää koneen äärellä luurit päässä ja slanketiin kääriytyneenä, mutta jotenkin olen jaksanut kävellä joka päivä yliopistolle ja takaisin. Maanantaina meni vähän löysäilyksi, kun päätettiin yhden luokkakaverin kanssa luistaa viimeiseltä luennolta ja paineltiin keskustaan ruokaostoksille. Mitenhän tämän innottomuuden tunteen onnistuis karistamaan?

Huikee Kissis kirjoitteli just olevansa kausi-ihminen ja kauhukseni tajusin että olen ihan samanlainen. Tai siis en kauhulla ajattele Kissistä ja kausi-ihmisyyttä vaan että kamalaa että oon kausi-ihminen siksi, koska - ja nyt kerron miksi se on kamalaa. Hoksaan aina tiettyjen kausien päättyneen, enkä aina tule ajatelleeksi sitä, että mulla on tilalla jo jotain muuta. Nyt mulla on joku yleinen innottomuus- ja koomakausi päällä kun mikään ei tahdo huvittaa ja jatkuvasti on alakulo ja pahamieli, äh. Opiskella pitäis, jotain luovaakin voisin haluta tehdä, puhumattakaan lukemisesta! Mut ei. No olen mä viimeaikoina ollut kyllä innoissani Espanjasta, ihan noin niin kuin maana ja ennen kaikkea kielenä. Oon kuunnellut Spanish for Dummies -levyä, selannu vanhoja matkavalokuvia perhelomilta ja googlettanut espanjalaisia reseptejä, haaveillut reissusta Barcelonaan tai Madridiin ja katsellut runsaasti espanjalaisia (kauhu)elokuvia. Välillä unohdan lukea tekstityksiä ja vain kuuntelen sitä kieltä, ahh, niin kaunista. Toki sit menee juoni ja dialogi ohi kun en tota espanjaa kuitenkaan juurikaan osaa muutamaa verbiä ja perusfraasia lukuunottamatta, heh, mutta en pistä pahakseni. Kieltämättä oon jo koettanut silmäillä yliopiston tarjontaa noiden espanjan alkeiskurssien suhteen, mutta mennee ensi syksyyn.

Viime viikolla pohdin runsaasti sitä, miten hankalaa hyvän palautteen antaminen on. Ei sen vastaanottaminenkaan kyllä mistään helpoimmasta päästä ole, mutta musta tuntuu että toi positiivisen palautteen antajaa katsotaan aina jotenkin kieroon. Mulla on elämässä paljon ihmisiä joille tahtoisin antaa hyvää palautetta, mutta sit en kerta kaikkiaan kehtaa kun jään vaan miettimään sitä että mua alettais pitää mielistelijänä. Viime viikolla sain kuitenkin änkytettyä meidän populaarikulttuuriluennoitsijalle että sen luennot on tosi hyviä ja mielenkiintoisia ja se kiitteli kovasti ja sanoi että pelastin sen viikon, mutta sit luokasta poistuessani mietin vain että kuinkahan moni ulkopuolinen kuuli sen ja olenkohan nyt kaikkien mielestä kamala mielistelijä. Eilen työelämän retoriset taidot -tunnilla piti jokaisen miettiä keskenään koska oli viimeinen kerta kun on itse saanut positiivista palautetta ja kummasti löi kyllä pää tyhjää! Kamalaa. Mulle riittää usein vain pelkkä kiitos, oli tehty työ tai asia sit mikä hyvänsä. Mutta muiden kohdalla koen että on tärkeää että juurikin minä olen se, joka antaa positiivista palautetta ja sanoo. Mulla olis nytkin mielessä yksi henkilö kenelle tahtoisin kamalasti laittaa menemään hyvää palautetta, mutten kehtaa. Yhy.

Keskiviikkona meillä oli ekan kerran liiketoimintaosaamisen kurssin aikana markkinoinnin osuutta. Vitsit miten huikea opettaja! Puhui selvästi (hienoisesti ouluksi murtaen) ja kovaan ääneen, oli hauska muttei ladellut vitsiä vitsin perään ja käytti selkeitä, helposti ymmärrettäviä esimerkkejä. Oli niin ilo ja nautinto seurata opetusta ja mikä hienointa (tai oudointa, en ole vielä ihan varma): musta markkinointi vaikutti hurjan mielenkiintoiselta! Jopa niin mielenkiintoiselta, että aloin ihan tosissani harkita sitä toiseksi sivuaineekseni. Mä olen pohtinut sivuainevalintoja ihan alusta saakka ja ollut vähän hädissäni siitä, että meen ehkä liikaakin sen mukaan mikä mua kiinnostaa enkä ajattele ollenkaan että voisko niistä asioista olla tulevaisuudessakin jotain hyötyä. Eihän englanti täysin hyödytöntä ole, mutta en mä tiedä kyllä ollenkaan että missä työssä voisin sitä kieltä hyödyntää. Filosofia on mulle puhtaasti intohimo ja tiedän, ettei siitä ole mulle iloa muuten kuin ajattelutasolla ja itseni kehittämisessä, mutta siitä en jousta. Mutta sit... markkinointi! Ei hitto, ei pidä innostua liikaa, katsotaan nyt miten tuo kurssi etenee, mutta kyllä mä jo eilen vähän kattelin markkinointia sivuaineena... Se vois olla potentiaalisesti kiinnostava JA tulevaisuudenkin kannalta hyödyllinen aihealue.

Huomenna on luokkakaverin tuparit, vitsit miten kivaa! Pitkästä aikaa oon hoksannut että hei, mulle on kertynyt tänne Vaasaan kavereita, keitä voin tavata koulun ulkopuolella, käydä kahvilla tai teellä juoruamassa tai viettää iltaa. Niin hienoa ja ihanaa kuin se onkin niin samalla oon kuitenkin vähän varuillani. En oo ihan tutuilla vesillä tällaisessa tilanteessa, koska on mennyt pitkä aika siitä, kun mulla viimeksi oli tällaisia kavereita enemmänkin kuin yksi. "Tällaisia kavereita" eli ihmisiä, joiden kanssa voi puhua ja juoruta ja viettää aikaa muissakin merkeissä kuin vain kouluun liittyvien asioiden tiimoilta. Välillä on jännittänyt jonkun tapaaminen niin että on ihan sen takia ollut pakko perua ja sit on huono omatunto vaivannut koko loppupäivän. Mut ehkä tää tästä, pikkuhiljaa. Mutta huomista odotan kyllä kuin kuuta nousevaa, koska jee, hengailua ja ruokaa lauantai-iltana!

Äh, mulla olis muutamia kivoja juttuja mistä haluaisin postailla tänne, mutta ne vaatis kameran käyttöä ja nyt ei pysty. :I Mutta yritän saada aikaiseksi mahdollisimman pian. Ja seuraavaa päivitystäkään en lykkää kyllä näin pitkälle kuin mitä tässä nyt ehti aikaa vierähtää, huuh.