Muuttopäivän ja uuden kodin tunnelmia!

Tällaisissa tunnelmissa heräiltiin lauantaina aikaisin aamusta. Mies heräsi jo joskus ennen kuutta kun ei saanut unta, minä torkuin jonnekin kahdeksaan asti ja hörppäsin energiajuomaa herätäkseni, hehe. Vastapäinen talo näytti kivalta, sitä on tullut tiirailtua jo hyvä tovi aina tupakalla käydessä.

Olohuoneessa viimeinen asia pakkaamatta oli tietokone. Pitihän sitä nyt musiikkia viimeistellessä kuunnella! Tommonen japanilaishenkinen lattialla istuskelu olis muutenkin mieleeni, mutta mies sanoi, että voidaan tehdä niin vasta kun imuroin useammin. Pöh.

Tavaramäärä lähes kokonaisuudessaan oli muuttoa edeltävinä päivinä survottu makuuhuoneeseen. Se näytti aika valtavalta määrältä ja jännitettiinkin, että mitenhän saadaan kaikki roina mahdutettua kyytiin...

Muuttoavuksi saatiin toinen veljistäni ja hänen ystävänsä, sekä tietty appiukko, joka huristeli Vaasasta asti meitä jeesaamaan pakettiauton ja peräkärryn voimin. Oltiin ehditty ennen sen saapumista kantaa lähes kaikki tavarat jo etupihalle, joten piti enää vain nakella roina kyytiin ja matkaan päästiin jo joskus 11:15!

Vinyylin kuljettaminen mua eniten huoletti, reppana kun ei ole kovin hyvä matkustaja ja vihaa kuljetuslaatikkoaan... Kun kannettiin tavaroita ulos asunnosta, oltiin ovelasti suljettu kissa vaatekomeroon kuljetuskoppansa kanssa, jotta se saisi rauhassa siellä tutustua koppaan ilman karkaamisriskiä. Ei se loppujen lopuksi ollut koppaa tutkinut, vaan mennyt tyhjään vaatekaappiin makaamaan. Onneksi sain sen kyllä aika helposti kuljetuskoppaan tällä kertaa, viimeksi oli aika tappelun takana, ja vuosin verta useammastakin kohtaa.

Vili ei arvosta. :I Alkumatkan se mourusi surkeana laatikossaan, loppumatkasta se oli niin hiljaa että välillä epäiltiin oliko se enää hengissäkään. Oli onneksi.

Heti kun päästiin Vaasaan, käytiin tietty ensin katsomassa meidän uutta kotia, hehe. Oli tämmönen sika säkissä -tapaus, kun miehen sisko oli käynyt meidän puolesta katsomassa tätä kämppää, mutta voi aaaaa saatiin yllättyä iloisesti! Asunto oli paljon laadukkaampi kuin mitä oltiin odotettu ja pelätty, kyllä nyt kelepaa! Viimeksi tässä asui omistajan tytär, joten tottahan sit oli komeat kuviotapetit olohuoneessa ja makkarissa, aijettä. (Yhdellä seinällä vain tosin, joka seinä olis ollut vähän liikaa, hehe.) Kannettiin tavarat supernopeasti sisään asuntoon ja painettiin kotiovi kiinni 17:16 ja alettiin viinilasillisten kanssa koota huonekaluja ja järjestellä tavaroita paikoilleen.

Vinyyli kyhjötti kopassaan epäilyttävän pitkään, mutta uskalsi illalla lopulta siirtyä sängyn alle turvaan. :I Kyllä se myöhemmin illalla tuli vähän haistelemaan ja katsomaan, mutta aika ujostellen, ja muuten se on pysynyt visusti piilossa, mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa.

Nyt kun kaikki tavarat alkaa olla jo suht koht paikoillaan ja järjestyksessä uskalsin ottaa muutaman kuvankin, joten tässäpä tulee:

Näkymää makuuhuoneen ikkunasta. Oikeasti siinä on heti suoraan joku rakennustyömaa, mutta tämmöstä näkyi viistosti vasemmalla, hehe.

Olohuone näyttää toistaiseksi tältä, joskin punaiset verhot vielä uupuvat (kun ne pitäis lyhentää ja oon laiska, meh), sekä tietty sohvapöytä, joka pitäis hankkia jostain.

Keittiö! Meillä on ihan erillinen keittiö jee! Ruokapöytä mahtui sinne ja kaikkea, runsaasti hyllytilaa ja nam. <3 Nyt ollaan opeteltu syömään keittiössä pöydän ääressä eikä sohvalla telkkarin ääressä...

Suosikkipaikkani for now, aaaaaa. ♥ Ostettiin superhalvalla kirjahylly ja kirjoituspöytä yhdeltä vaasalaiselta pariskunnalta ja nyt mulla on oma nurkka makkarissa missä säilyttää valtaosaa kirjoistani, läppäriäni, kirjoituskonetta, kirjepapereita yms. yms. I love it!

Tänään ollaan ehditty käydä kaupassa ja vielä viimeistelty kämppää, jee. Aiemmin päivällä huomattiin että etupihalle oli ilmestynyt roskalava, jolle joku äijä kanniskeli monta kymmentä jätesäkillistä kirjoja, joten kysäisin sit tietty että mitä niille tapahtuu ja olivat menossa kuulemma kaatopaikalle. What! Retuutin miehekkeen mukanani tonkimaan lavaa ja kaikenlaisia aarteita sieltä löytyikin, aijettä... Olivat kuuluneet kuulemma eräälle vanhalle jo edesmenneelle pariskunnalle, joista mies oli ollut tuomari ja nainen opettaja. Runsaasti oli ruotsinkielisiä kirjoja, paljon kirjallisuutta koskien kettuterriereitä ja juutalaisuutta, mutta löysin mä sieltä kaikkia hienouksiakin, kuten esim. George Orwellin "Animal Farm", Sir Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -kokelman englanniksi, Väinö Linnan Tuntemattoman Sotilaan, Shakespearea englanniksi, Darwinin "The Origin of Species", "Gone With The Wind", pari satukirjaa... Just kun ehdin voivotella että ei ees uus kirjahylly riittänyt kirjoille, sit hain sylikaupalla lisää, pöh. No, ei haittaa, kirjojaaa. ♥

Hehe, vähän kyllä kuumotti tonkia niitä opuksia, kun äijä, joka niitä lavalle kanniskeli kertoi, että pariskunta oli tyyliin kuollut niiden kirjojen pölyisyyteen....................... Noh, ei haittaa, alan tomuttaa ja imuroida kirjojani sit kun niitä on viis kertaa nykyistä enemmän. ♥

Heaven on earth.

Niin joo, se Rajamäki -viikonloppu! No, ihan yhtä huikea se oli kuin aina ennenkin, hehe. Ollaan tunnettu tän kyseisen ystävän kanssa jo jotain 10-11 vuotta ja vieläkin vain siedetään toisiamme. Toki välimatka ja se, että kummatkin ollaan melko toivottomia tapauksia puhelimien kanssa vaikuttaa asiaan, mutta silti. Rajamäellä mä käyn aina silloin tällöin rentoutumassa, se on mulle ihan taivas maan päällä. Hyvää seuraa, hyvä sijainti (metsää ympärillä, haja-asutusta, iso omakotitalo pihoineen, hiekkaranta kiven heiton päässä) ja tietty sapuskaa ja leffoja ja mitä kaikkea. Aina edetään saman kaavan kautta: haetaan kaupasta kasapäin naposteltavaa ja juotavaa, linnottaudutaan neljän seinän sisälle ja liimaudutaan töllön ääreen katsomaan maratoonina kauhuelokuvia.

Tällä kertaa jäivät itse elokuvat hieman vähemmälle, mutta postaan tähän nyt ehdottomat suosikit tuolta viikonlopulta, hehe.

Ah, mustavalkoiset vanhat kauhuelokuvat... Tsekkailtiin myös Nosferatu vuodelta 1922, mutta ei se ihan yhtä suurta vaikutusta tehnyt kuin Mustan Laguunin Hirviöt. Good times, still.

Se olikin sit viimeinen kerta hetkeen kun sinne päin suuntaan uudelleen. Nyt tulevana lauantaina seuraa viimein muutto Vaasan ihmeelliselle maaperälle, hui. En malta odottaa että automatka on ohi ja tavarat rehattu uuteen kämppään sisälle. Väsyttää jo nyt ajatella koko muuttoruljanssia, mutta sittenpähän se on ohi. Oon kyllästynyt elämään laatikoiden seassa askeettisissa oloissa, haluan purkamaan ne mahdollisimman pian ja asettumaan taloksi. :I

Eastpak Antidote Tourista sanon sen verran, että rrrrraaaaaa huikea! Kunnollisia kuviahan mulla ei sieltä ole, mutta väliäkö tuolla. Olisin voinut tähän pari surkeaa otosta täräyttää, mutta näemmä kamera on jo pakattu, joten se jäänee sitten toiseen kertaan. Oh well. Stay tuned!

Elina Tiilikka: Myrsky

(Tässä oli kuva Elina Tiilikasta, mutta nyt se on poistettu. Googlatkaa!)

Sain aivan sattumalta tietää Elina Tiilikan toisen romaanin tulleen ulos tässä aivan hiljattain, ja haalinkin sen käsiini kirjastosta heti, kun reissultani kotiuduin. Moni saattaakin ehkä muistaa Tiilikan omakohtaisiin kokemuksiin perustuvan esikoisromaanin, "Punaisen Mekon", joka herätti ilmestyessään aikamoisen kohun, ja josta Tiilikka käväisi mm. Maria! -showssakin puhelemassa.

Syy, miksi olen niin kiinnostunut Tiilikan romaaneista, on jollain omituisella tapaa melko henkilökohtainen. Opiskelin Limingan taidekoulussa muutamia kuukausia syyslukukaudella 2008, ja kuulin tuolloin Elina Tiilikasta. Itseasiassa tapasinkin hänet pariin otteeseen, sillä hän oli edellisvuoden opiskellut samassa koulussa, ja kävi siellä tuolloin moikkaamassa ystäviään. Tiilikka/Tikka vaikutti heti mielenkiintoiselta ihmiseltä, sellaiselta, johon haluaisi tutustua, muttei ihan tohdi. Hurjia tarinoita ja tatuointeja, joo, mutta tyydyin ihastelemaan Tikkaa etäältä, lueskelemaan juttuja sarjakuvablogeista ja kuuntelemaan kertomuksia puolitutuilta. Se, mitä Tikasta kuitenkin tuolloin opin ja johon samaistuin enemmän kuin mihinkään muuhun toteamukseen ikinä oli se, että Tikka sanoi olevansa parempi kirjoittaja kuin piirtäjä. En tiedä kuinka kauan olen tuntenut samoin, mutta nyt puhutaan joka tapauksessa vuosista.

Ahmaisin Tikan esikoisromaanin saman tien sen julkaisun jälkeen, oikeastaan säntäsin kauppaan ostamaan sen täyshintaisena heti vain kun rahatilanne alkoi myöden. Punaisesta Mekosta olin tiennyt jo pitkään ennen sen julkaisemista, mutta tämä uudempi teos tuli mulle ihan nurkan takaa.

Takakannessa lukee seuraavaa:
"Villi tarina maanisdepressiivisestä tytöstä"

Myrsky on nuori taideopiskelija, joka sairastaa maanisdepressiivisyyttä ja käyttäytyy arvaamattomasti. Hän ei halua tehdä pahaa, mutta on holtiton eikä ota vastuuta tekemisistään. Pohjimmiltaan hän on eksynyt tyttö, joka ei sopeudu minnekään.
Myrsky ottaa hatkat koulusta ja tapaa tien päällä Marekin, puolalaisen prätkämiehen, jonka kyytiin hän lähtee. Myrsky ja Marek ovat kuin Pohjolan Bonnie ja Clyde. He elävät vallatussa talossa, ryöstävät kioskeja ja polttelevat aamupalaksi jointteja. Elämä veitsenterällä on rankkaa, ja seuraukset ovat rumat.

Elina Tiilikka herätti omakohtaisella esikoisteoksellaan 'Punainen mekko' valtavan huomion. Myrsky on fiktiivinen romaani, raju kuvaus todella levottomista ihmisistä. Kerronta on paljasta ja koskettavaa, ja romaani on oudolla tavalla hyvin aito ja puhutteleva."

No, kertaistumalta tuonkin lukaisin, enkä sille mitään mahtanut. Kuten Punainen mekko, on myös Myrsky kielellisesti mielestäni helppolukuista ja siten mukaansatempaavaa. Vaikka Tiilikan teokset eivät välttämättä ihan hetkeen nouse suosikeiksini, on Tiilikan tapa kuvata asioita silti huomiota herättävää. Kieltämättä jotkin sanontatavat ja jopa sanat toistuvat huomattavan usein tekstissä, mutta näitä on helppo katsoa läpi sormien. Ja toisaalta, mikä minä olen kritisoimaan kun tätä nykyä ainoa teksti mitä saan itse tuotettua on lähinnä näitä tämmöisiä blogirääpellyksiä?-)

Mikä Myrskyssä kiinnosti heti alusta alkaen, oli päähenkilön sairastama kaksisuuntainen mielialahäiriö, jota omassakin perheessäni ja ystäväpiirissäni on esiintynyt. Ei tosin yhtä rajusti kuin Tiilikan kuvaamana, mutta mielenkiintoisuudesta se ei siltikään ole yhtään pois. Yhtä kaikki nautin Myrskyn lennokkuudesta ja kaoottisuudesta; välillä tilannekuviot vaihtuvat niin vikkelään, etten lukijana tahtonut pysyä mukana, mutta se osaltaan toi manian kaoottisuuden entistäkin lähemmäksi ja liki ymmärrettäväksi. Välillä havahduin hahmojen välisiin vuoropuheluihin ihan ymmyrkäisenä ja selaan sivun, pari taaksepäin, että hetkinen, mitenkäs ne nyt tästä päätyivät puhumaan, ja välillä tekisi mieli ottaa kynä käteen ja alleviivailla mainioita sanapareja, sanontoja ja kokonaisia lauseita joihin samaistua, tai jotka muuten vain hämmentävät nerokkuudellaan.

Samanaikaisesti ihailen ja vihaan Tiilikan tapaa kirjoittaa niin suorasukaisesti oletettavasti itseään kiinnostavista asioista, tuoda henkilöhahmoihin (kuten Marekiin) niin alleviivattuja piirteitä joita voisi helposti kuvitella Tiilikan itsensä huomioivan ja ihailevan ihmisissä, mutta kuten sanottua: ristiriitaista. Musta on oikein, että kirja on kirjoittajansa näköinen, ja että kirjailija kirjoittaa hahmoista, tapahtumista ja teoista kuten itse niistä tahtoo, olivat ne sitten mieltymystensä mukaisia tai ei.

Bottom line is: ihailen Elina Tiilikkaa kirjailijana suuresti, ja jään malttamattomana odottamaan miten paljon hän tulee kirjailijana vielä kasvamaan ja kehittymään. Ja saletisti ostan kyllä joka ikisen kirjan, joka Tiilikalta julkaistaan!

Haha, en voi luvata ettei tää jäisi viimeiseksi "kirja-arvosteluksi", mutta oli ihan pakko päästää tämä ulos systeemistä. Huomenna voisin naputella Rajamäen reissusta ja Eastpak Antidote Tour -keikasta!

With friends like these...

Viime aikoina oon havahtunut siihen, kuinka uskomattoman ihania ihmisiä mulla on ympärilläni. ;_; Eräs pidempiaikaisin ystäväni tekstaili minulle tänään kysyäkseen kuulumisia ja mahdollista seuraavaa tapaamiskertaa - hän asuu toisella paikkakunnalla kuin minä, joten emme tapaa järin usein. Ehdin juuri kertoa hänelle Vaasaan muutosta (muuttopäivä onkin nyt sit jo 29.10.) ja siitä, että opiskelijakorttini on paukahtanut vanhaksi kuun vaihteessa, johon hän sitten yhtään sen enempää jahkailematta tarjoutui maksamaan matkani edestakaisin, jos lähden häntä tapaamaan, kun nyt oikeastaan alkaa olla viimeinen mahdollisuus roolipelien ja kauhuelokuvien täyteiseen viikonloppuun. Voi apua, tuntuu etten ansaitse tuollaisia ystäviä! ;_; Suuntaan siis ensi viikonlopuksi Rajamäelle, oivoi. ♥ Stay tuned!

Silja Line, pizzaa ja lätkää.

Oho, osoittautuipas jotenkin tapahtumantäyteiseksi viikonlopuksi.

Torstaina lähdettiin sinne laivalle iltasella, ja se oli aika kamalaa. Olen jo vuosia elänyt siinä valheellisessa luulossa, että Silja Linen paatit olisivat jotenkin laadukkaampia kuin Viking Line, mutta olinpa väärässä. Tuolla oli kaikki ihan riistohintaisen kallista, vesi maksoi baareissa 2e kun Viikkarilla on ilmaisia juomapisteitä siellä täällä. Hytit olivat ihan kelvottomat, Viikkarilla nekin on hintsan verran laadukkaammat (ja sieltä löytyy aina muutama ilmainen Marianne -karkki, hahaa). Siljalla irtotupakka-askin maksoivat kaikki 4e/kpl, kun Viikkarilla niiden hinnat vaihtelevat kepeästi jopa alle kolmen euron. Pyh.

Mutta Anna Puun keikka oli kyllä ihan kiva, Anna oli aika ihana! Seuraavana päivänä käytiin vielä kuuntelemassa The Knobin laulajan cover -bändi Coverfieldin keikka ja se kyllä pelasti koko kehnon risteilyn. Ei sillä, että biisit olisivat olleet jotenkin mieleeni, mutta se lavakarisma ja energia tarttui yleisöön, niin pakkohan siitä meiningistä oli tykätä!

Iltasella kotona duunailin vielä vegaanista pizzaa, siihen oli hyvä päättää reissu.

Tomaattimurskasoijarouhesettiä pohjalla, siihen päälle parsaa, oliiveja, tomaattia ja paprikaa ja koko komeuden kuorrutin juuston korvikkeella juustokkeella, joka on ihan superhelppo keitellä nopeasti kattilassa käyttövalmiiksi, nammm.

Laivalta. Oli pakko päästä maistelemaan. :I

Ostin jopa oman viinipullon, ohops! En liiemmin välitä punaviinistä, joten valkkaria siisen. Tuo oli tosin ihan liian imelää makuuni, mutta kun oli halpaa ja pullon design oli niin korni ja ruma, haha. Taustalla juustokkeet kattilassa odottamassa nesteitä ja keittelyä.

Lauantai-iltana suunnattiin Kupittaan halliin tsiigailemaan Vaasan Sport -lätkäjoukkueen peliä. TuToa vastaan siis pelasivat ja takkiin tuli vaasan pojille aika komiasti, mutta eipä se allekirjoittanutta niinkään kismittänyt. Fiiliksen vuoksi tuonne jaksan aina miehen mukana lähteä, on se fanikannattajakunta kyllä niin huikeaa että oksat pois. Ei minkään muun suomalaisen lätkäjoukkueen fanit kyllä laula yhtä monipuolisesti ja äänekkäästi kuin Sportin Red Army. Siinä TuTon kannattajien pikkuruinen "Tuu-To! *clap clap*" -kimitys kalpeni ihan täysin, kun Vaasan pojat kajauttivat rinnat rottingilla "kaduilla ja kaukaloissa Vaasa hallitsee", haha.

Mutta! Me saatiin se asunto Vaasasta mitä toivottiinkin! Jee! Muutto 30.10., can't wait! Vitsit, musta tulee pohojammaalanen, saaks olla innoissaan?-)

Vitsiniekan vaimona olemisen plussapuolia.

Aviomieheni toimii melko aktiivisesti Facebookissa, ja tykkäileekin siellä kaikenlaisista erilaisista jännistä asioista, kuten myös Gato Negro -punaviinin Suomi -sivusta. Siellä oli tässä taannoin pienimuotoinen kilpailu, jossa kisailijat osallistuivat kertomalla jonkin kissa-aiheisen vitsin.

No, mieheni voitti sen kertomalla tosielämään perustuvan vitsin (yhden toisen, melko old school -henkisen kaskun ohella). Vitsi kuului seuraavasti:

- Mitä yhteistä on meidän huushollin kissalla ja naisella?
- Molemmat ovat imurointipäivänä piilossa.

Sadly, this is true. x)

Eilen noudimme Postista palkintopaketin, joka ei odotuksiemme mukaan sisältänytkään Gato Negro -mainossälää, vaan jotain ihan muuta...

... nimittäin Marimekon superihanan sinisävyisen lintuaiheisen peltirasian, joka piti sisällään kaksi aiheeseen sopivaa mukia ja leivinliinan! ♥ Luonnollisestikin allekirjoittanut oli tästä enemmän mielissään, mutta kertoihan tuo voittajavitsi minusta, joten eiköhän tämä ole ihan ansaittua. (Aviomieheni kylläkin väittää, että "Sekosiko Kissasi" sen voiton kotiin toi, mutta minä en ole ihan samaa mieltä.) En ole mikään Marimekon suurin fani, mutta hei, free stuff on aina free stuff, joten jee!

Tänään olen ehtinut jo sheivata miehen pään, käydä suihkussa, kirjoittaa loppuun yhden kirjeen ja leipoa eväspatonkeja. Kuvatodisteita:

Ennen:

Jälkeen:

Vielä en ole ehtinyt testata makua, mutta eiköhän noita syö ennemmin kuin selkäänsa ottaa.

Vielä aion koettaa parhaani mukaan olla jaksavainen ja ahkera ennen satamaan lähtöä, pitäis tarttua kynään ja paperiin ja piirtää eräälle huikealle vegaanikirjailijalle pari kuvaa jotta saisin ne valmiiksi vielä tänään ennen lähtöäni, joten nyt loppuu jaarittelu!

Definitely the worst day since yesterday.

Tajuttoman turhauttava toi kolmas levy FFVIII:ssa. Avaruudessa lillumista ja Rinoan perässä ravaamista, huoooh. Rinoa nyt kun on muutenkin joku turhin hahmo mun mielestä, vaikka tuskin tuo peli nyt ilmankaan toimisi. Tuossa ylläolevassa kuvassa ravaan ympäri Eshtaria, loppujen lopuks hamstrasin vain loitsuja ja tappelin, kun en muutakaan keksinyt. :I

Iltapalaa. Mulla on hirveä pakkomielle sipseihin ja dippiin, mutta viime aikoina on ahdistanut vähän liikaa kaikki se, mitä suuhuni pistän, joten vihanneslinjalla mentiin. Uusimmat jaksot Two And A Half Menista ja How I Met Your Motherista katsottu sapuskoidessa = what a great distraction!

Se, mikä tekee tästä päivästä hieman kehnonlaisen (huolimatta dipistä ja siitä, että tapasin ystävääni kahvin ja avautumisen merkeissä) olivat aamuisen lääkärin ja terapeutin tapaamiset perätysten. Sain lekurilta epäsuoran diagnoosin: mulla on anoreksia. En ole koskaan ollut näin kauhuissani. Kai mä jotenkin olin järkeillyt ja tuudittautunut siihen uskoon ja luuloon, että eihän nyt mulle voisi mitään tuollaista kehittyä, vaikka ruoan ja painon kanssa olenkin vekslaillut jo vuodesta 2005 lähtien, mutta siellä mä vaan psykiatrisella poliklinikalla istuin tuppisuuna kuuntelemassa tuomiota. Saan lähetteen Vaasan psyk.polille kun nyt sinne ollaan tosiaan yhä muuttamassa, ja samaan syssyyn pitäis käydä labrassa (mahd. pian, and I'm freaking out) ja ravitsemusterapiakäynnitkin jatkuvat sitten Pohjanmaalla. Mikä mua eniten ehkä pysäytti, oli 8kg alipaino ja se, että joudun tätä menoa oikeasti pian sairaalahoitoon. Sisätautilääkärille lähti myös lähete, ja osastostakin oli puhetta.

Yritän ottaa itsestäni kuvia, kun monesti alipainoiset havahtuu vasta siten omaan, noh, ohuuteensa, mutta vielä ei tunnu missään. En mä tähän tahdo kuolla, mutta kun en tiedä mitään muutakaan tapaa elää. En mä siltikään tahtonut ketään huolestuttaa, mutta vasta, kun ystäväni kertoi mulle itkeneensä meidän viime tapaamisen jälkeen sitä, että pelkää menettävänsä mut tälle sairaudelle, nousi väkisinkin pala kurkkuun. En mä ihan tätä tahtonut.

Äh, anteeksi tämä henkilökohtainen avautuminen... Ja mä kun vielä vakaasti blogia aloittaessani lupasin ja vannoin, että kirjoitan pelkästään positiivisista asioista. Kai tämä vain on niin kokonaisvaltaisesti jokaisiin päiviini vaikuttava asia, etten voi sitä sivuuttaakaan. Mut ens merkintä on jo positiivisempi, lupaan sen! Tämän illan koetan päästä eroon vetämättömyydestäni, kaikki tekeminen on tuntunut niin turhaalta, ja olis vaikka mitä tehtävää...

Huomenna illalla lähdetään miehen kanssa risteilemään, palataan asiaan siis sen jälkeen!

And not a single f**k was given that day.

Muistatte varmaan sen pinkkikantisen "Tyttö ja tupakka" -kirjan jota mainostin edellisessä entryssä? No, lukaisin sen (ja katkaisin Palahniuk -maratoonini, noooo) ja voi haha mikä kirja. Aika karmaiseva ja hauska samaan aikaan. Teoksen kirjoittaja on ranskalainen v. 1960 syntynyt Benoît Duteurtre ja jo kirjan kansissa lupailtiin tämän kyseisen teoksen olevan kafkamaisesti kirjoitettu kertomus, joka "puolustaa aikuista ihmistä häviävänä luonnonvarana." Takakannessa lukee seuraavaa:

"Maailma on muuttunut valtavaksi päiväkodiksi, jossa tupakointi on kielletty ja valtansa humalluttavat lapset määräävät kaikesta. Nelikymppinen mies, väärinymmärretty ja uhanalainen olento, polttaa salaa tupakan työpaikkansa vessassa. Pieni tyttö yllättää hänet itse teosta ja syyttää tietenkin pedofiliasta. Lapsista koottu tuomioistuin tuomitsee miehen, ja kansainvälisen tosi-tv:n yleisö äänestää kuolemantuomion puolesta. Pieni virheliike on tehnyt miehestä hirviön, jonka lunastettavaksi jäävät vuosisatojen synnit."

Inkeri suosittelee - kannattaa lukea jos vain käsiinne saatte!

Eilen siirrettiin aviomiehen kanssa sohva olohuoneesta makuuhuoneeseen kuvattavaksi Huuto.nettiä varten, ja sänky olohuoneeseen sohvan tilalle. Aijettä miten mukava asetelma, sai löhötä sängyssä ja katsella telkkaria ihan nukahtamispisteeseen asti! Tietty yöllä kissa riehui niin etten tahtonut saada unta, mutta kai siihen tottuu.

Taistoni FFVIII:n kanssa jatkuu, eilen vietin pienen ikuisuuden etsiessäni ensin valkoisten SeeDien paattia Centran saaristosta ja sen jälkeen tyhmäilin pitkin mantereita yrittäessäni paikantaa Eshtaria. Miten ihminen voi muutamassa vuodessa unohtaa ihan kaiken? >:I

Aamu alkaa Teholla, haha. Oikeesti juon ES:ää, mutta nyt ei ollut sitä tarjolla. Yritän lopettaa kahvinjuontia ja hoidan kofeiiniriippuvuuttani energiajuomilla, voi voi.

Aloittelinpa myös Pygmyn lukemista. Rantista tuli niin huonot vibat kirjoitustyylinsä vuoksi ja pelkäsin, että siitä lukukokemuksesta tulis Non-Fiction all over again, joten vaihdoin. Kaksi ekaa lukua ehdin tuosta jo lukea ja, öö. Hankalasti ymmärrettävä kirjoitustyyli - check, etova vessaraiskauskohtaus - check. Olis ehkä pitänyt uskoa kun takakannessa hehkutettiin Pygmya Palahniukin pitkästä aikaa järkyttävimmäksi teokseksi, hmm...

Reader's retreat.

When life gives you lemons... Noei. Viimeisen viikon aikana on vaan tullut vastaan sellaisia asioita, joita en mielelläni pohtisi, mutta jotka olen vastentahtoisesti joutunut kohtaamaan - liittyvät lähinnä mielenterveyteeni ja terapiakäynteihini. Vastaanhangoittelu jatkuu yhä, mutta ahdistuslääkkeen ja kirjallisuuden voimin teen parhaani ollakseni ajattelematta koko asiaa. Mitä, ai miksei muka näin voi toimia?

Kattokaa, käytän lukulaseja! Tää on mulle ihan uusi juttu... Olen mä näöntarkastuksessa käynyt joskus helmikuussa 2010 ja selvis, että tosiaan tarvitsen lasit, mutta olenko saanut hankittua? ... en. Siispä käyttelen lukiessa/piirtäessä äidin vanhoja laseja, jotka, ihme kyllä, tekevät tehtävänsä. Lo and behold!

Äiti houkutteli mut myös pikaiselle kirpparivisiitille, jolta mukaan tarttui tämä opus. En tiedä siitä mitään, mutta nimen, kannen ja takakannen tekstin perusteella vaikutti kahden euron arvoiselta.

Tämä tässä on toistaiseksi pieni ja vaatimaton kirjakokoelmani, jota kasvatan aina sopivan tilaisuuden tullen. Oma kirjastohuone - here I come!

Oikeasti kirjahyllykuva oli vain johdatus Chuck Palahniukiin, sori. Oon vain lukenut lukenut lukenut koko viimeisen viikon ja siinä humpsahti peräkanaa useampikin Palahniukin teos. Kaikkihan nyt tietää Fight Clubin, joo, mutta entäs Tukehtuminen tai Eloonjäänyt? Sivistäkää itseänne!

Wikipedia sanoo Palahniukista seuraavaa: "Provosoivat aiheet ovat Palahniukille tyypillisiä, ja häntä onkin kutsuttu "shokkikirjailijaksi"." Siinäpä oikeastaan se tärkein, mitä ens alkuun Palahniukista kannattaa tietää.

Ahmaisin loppuun jo Irlannissa viime maaliskuussa aloittamani Non-Fictionin ja tartuin heti sen luettuani Invisible Monstersiin ja voi ei apua. Rakastuin Palahniukiin taas ihan uudella tasolla. En jaksa käsittää sen miehen neroutta kirjailijana, joskin ymmärrän kyllä, jos Lullabyn tai juurikin tuon mainitsemani Näkymättömien hirviöiden kaliiberin jutut eivät ihan kaikkiin uppoa. Palahniukin teksti on selkeälukuista, kyllä, mutta sit kun niitä erikoissanoja ja nippelitietoa alkaa vain tulvia... Siinä väkisinkin välillä hapuilee englannin sanakirjaa vapaalla kädellään.

Lukaistuani Invisible Monstersin poimin hyllystä heti seuraavan lukemattoman Palahniukin, joka oli Haunted ja jo ensimmäisen novellin ("Guts") aikana en tiennyt olisko pitänyt itkeä vai nauraa, jättää kirja kesken saman tien vaiko ahmia loppuun ennätysnopeasti ja toivoa samalla, että saman tason juttuja tulisi useampiakin vastaan. Valitsin tietty jälkimmäisen vaihtoehdon, vaikka Haunted sit loppua kohti hieman lässähtikin, mutta jäin silti haukkomaan henkeäni Palahniukin neroudelle. Dieselmekaanikko? Are you kidding me?! No joo, kyllä Chuckilta muistaakseni löytyy ihan journalistin ammattitutkintokin, mutta SILTI.

Haunted jätti hieman kylmäksi, mutta tartuin intoa puhkuen Snuffiin ja lukaisin sen alle vuorokaudessa. That's what I'm talking about, se sama kipinä mikä sai lukemaan Invisible Monstersia sivukaupalla monta tuntia putkeen löytyi kauhukseni myös Snuffin sivuilta, aiheestaan huolimatta. Seuraavaksi lukuvuorossa olisivat Rant ja Pygmy, jonka jälkeen aion palata takaisin vanhojen suosikkieni pariin. Choke, Survivor, Lullaby...

Not the worst day since yesterday.

Vitsit miten toimekkaaksi oon tuntenut itseni viime aikoina, ehkä ahdistuslääkkeeni toimivat sittenkin kun uskallan vastata puhelimeenkin ja tavata tuntemattomia Huuto.net -asioiden tiimoilta! Tänäänkin luovutin kahdet myydyt tavarat ja näin siinä välissä yhtä ystäväänikin, jonka seurassa meni kivasti kolme tuntia (ja neljä kupillista kahvia).

Vasta nyt, kun olen muuttamassa pois Turusta, havahduin siihen, miten paljon tämän kyseisen kaverin ystävyys mulle merkitsee... No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tutustuttiin aikoinaan ammattikoulussa ja siitä asti on tullut pidettyä yhtä enemmän tai vähemmän tiiviisti. Tästä ihmisestä on viimeisen vuoden aikana muodostunut mulle hurjan tärkeä ystävä, kenen kanssa voi juoruta ja kahvitella tunti tolkulla, vaikka meillä onkin ikäeroa huikeat yhdeksän vuotta ainakin. Ei haittaa että oon tämmöi vanha haahka, kun oon kuitenkin niin nuorekas, että mun ystävänä viihtyy tuommoset hieman alle parikymppisetkin.

Vaikka en olekaan asunut Turussa kauempaa kuin vasta keväästä 2009 asti, niin olen mä täällä silti viihtynyt. Väliaikaisratkaisuhan tämä loppujen lopuksi kuitenkin vain oli, joten oon tosi innoissani muuttamassa pohjoisempaan ja mieluisampaan kaupunkiin, jonne ihan oikeasti haluan päästä asumaan sen sijaan, että jäisin junnaamaan paikoilleni paikkaan, jonne en alkujaankaan sen suuremmin halunnut, mutta jonka sijalle en keksinyt parempaakaan vaihtoehtoa.

Vaihdoinpa tuossa muuten myös blogin ulkoasua ja nimeäkin tökerösti. Iso kiitos Hannalle hyvästä vinkistä ja Shabbyblogs.comille taustasta ja entryjen jakakasta! Oon tätä nykyä ihan käsittämättömän huono kaikenlaisen kuvanmuokkauksen ja koodauksen kanssa, että kiva kun löytyy tuommosia helpotuksia meille HTML-vammaisillekin. :'D

Aijoo, serkkutyttö kävi värityttämässä chestpiece -tatuointinsa (jonka minä alkujaan luonnostelin, heh heh), go check it out! Muutenkin vilkaiskaa Lintun blogia, hurjasti hienoja valokuvia ja mielenkiintoisia aiheita!

Laiska lauantai.

Pääpaino kuvilla, tekstiä vain tarvittaessa!

Tämän viikon lukemiseni: päällimmäisenä vihkomainen Edita Morriksen "Hiroshiman Kukat", siitä alaspäin Chuck Palahniuk: Non-Fiction, Jack Kerouac: On The Road, Terry Pratchett: Elävät kuvat ja pahnan pohjimmaisena William S. Burroughs: Alaston Lounas. Luin tosin myös yhden syömishäiriöitä käsittelevän kirjankin ennen noita, mutta se ei ole kuvassa, koska se on lainassa. :I